Saivat Trumpilta hyvän idean.
Ruotsin mellakka Trumpin syytä
nostredamus.-
887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onkohan Alexander Stubb twiittaillut viime aikoina kansankodista 😁
Kyllähän Donald Trump on inspiroiva henkilö. Mutta siellä on osattu mellakoida jo ainakin kymmenen vuotta ennen Trumpin Ruotsi-puhetta.
AIvan, näin "kansankodissa" siis nykyään. Suurin osa jää oikeisto-YLEltäkin meille kertomatta. Sen takia "hämmästelevät" ....
Siinä tapauksessa Trump oli jotain 40-50 vuoden ikäinen kun hän antoi idean mellakointiin.
Ja hyvin meni sanoma perille.
Mutta kun Ruotsin poliisi tai koko kansa sanoo jotain niin ei mitään vaikutusta, mellakointi vaan lisääntyy.
On se hyvä että on saatu noin vaikutusvaltainen mies Amerikan pressaksi.
Trumpilla on näköjään kaiken muun visionääristen ominaisuuksien lisäksi myös profetoimisen armolahja. Hän tiesi etukäteen, että Ruotsilla on ongelmia kasvavan maahanmuuttajaväestön kanssa. Raha kyllä kelpaa ghetoissa asuville, mutta poliisiautot kivitetään ja sytytetään palamaan. Tai sitten kivitetään kauppojen ikkunoita ja ryöstellään ajan kuluksi.
Trump on ihmelapsi,ei juo ,ei tupakoi,käyttää vain kauniita naisia,ei homostele,nastajashii mushina
Mellakointi, autojen paolltaminen, ryöstely, raiskaaminen... mitä tahansa matu tekee, se ei suvakkien mielestä ole matun syy. Vaan aina jonkun toisen, tällä kertaa itse Trumpin.
Kohta mamut alkavat tosissaan kusta puurokattilaansa
ja kansa näkee todellisuuden ja poistaa mamut.