Tapasin naisen etelä-amerikkalaisen vajaa vuosi sitten internetin ihmeellisessä maailmassa. Olin juuri hiljan eronnut edellisestä vaimostani. Ajattelin, etten enää koskaan mene naimisiin mutta, heh, toisin kävi!
Tutustuimme netissä erään ilmaisen ulkomaalaissaitin sivuilla. Olin vain pari päivää aiemmin kirjautunut sisään palveluun omalla profiilillani ja haeskelin sieltä uusia tuttavuuksia. Näin Joannan. Pidin hänen asiallisesta profiilistaan sekä hänen kuvastaan ja tavasta, jolla hän katsoi kameraan. Ei julkeasti, ei provosoivasti, ei seksikkäästi. Ihan tavallisesti. Lisäksi hänellä oli niin kauniiit silmät. Niinpä kirjoitin hänelle.
Vastaus tuli parin päivän päästä. Hän oli yllättynyt saadessaan viestiä näin kaukaa mutta myös aidon kiinnostunut tutustumaan minuun. Olin ensimmäinen ei-latinalainen mies. Hän kertoi minulle, että on sangen pettynyt lattarimiehiin, kun he kaikki ovat uskottomia, ettei hän enää halua tutustua yhteenkään latinalaiseen mieheen. Joanna kertoi, että oli myös aivan äskettäin kirjautunut tähän palveluun. Koska meillä juttu luisti niin mukavasti, päätimme, että suhtaudumme tutustumiseemme vakavasti ja otamme sen tosissamme, kirauduimme ulos kaikista nettideittisaiteista ja suljimme profiilimme.
Tästä tapaamisesta alkoi satumainen matka deittisaitin sivuilta whats appin, fb-messengerin ja skypen kautta 6 kuukauden kaukosuhteeseen, joka kulminoitui viime joulukuussa solmittuun avioliittoon morsiameni kotimaassa ja sitä seuranneeseen 2kk hanimuuniin. En ole katunut hetkeäkään nopeaa avioliittoani, sillä voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen mies. Olen löytänyt kauan kadoksissa olleen sydämenpuolikkaani, jota etsin valehtelematta yli 20 vuotta.
Olosuhteiden pakosta olen nyt palannut kotimaahani vaimoni jäädessä omaansa. Etäisyyttä meillä on 15000km mutta sydämeni sykkii hänelle ja hänen minulle. Kesällä hän tulee luokseni vierailulle ja jos/kun saan omat asiani siihen malliin, niin joko muutan hänen luokseen tai hän muuttaa Eurooppaan, ei kuitenkaan Suomeen.
Vaikka välimatka on pitkä, tunnen itseni onnelliseksi, oloni tasapainoiseksi ja turvalliseksi, sillä tiedän, että latinalaisnaiset ovat lämpöisiä, tunteellisia ja intohimoisia, yhteen mieheen sitoutuneita rakastajia. Voinko enempää edes toivoa? Rakastan vaimoani syvästi, kunnioitan häntä ja arvostan hänen älykkyyttään sekä sydämen viisauttaan. Tiedän, että hän rakastaa ja kunnioittaa myös minua täydellä sydämellään. Olemme luodut toisillemme. Etäisyys ei ole este, se on vain hidaste!
Kaukosuhde etelä-amerikkalaisen kanssa
Amorfin
1
293
Vastaukset 1
- sdfasdsd
Siel se mamma nyt takoo massia niin että perälauta paukkuu.Myy kusista suoltaan vielä kun pystyy.Sitten asustelee sun kanssa kunnes elintaso saavutettu ja lähtee varakkaamman matkaan,Hyväksy se ajatus niin selviät tulevasta vitutuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101960
- 60883
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41645
- 61639
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478