Rikhardin kadun kirjaston rohkea näyttely

..jossa esitettynä pienet lapset, joita "kidutetaan"
näyttely voitti palkinnon kansainvälisessä taidekilpailussa

suomen olojen mukaan teokset johtaisivat lasten suojeluun asiakkuuteen

siksi tekijä on ihailtavan uhkarohkeaa

suomesta puuttuu miehen näkökulmaa lasten hoitoon ja kokonaan miehen vapaus olla mies lastensa kanssa

huom, mies on mies, eikä hän ole nainen kun leikkii lasten kanssa
(ei tarvitsee ottaa kommenttia kirjaimellisesti kun ajattelee taidenäyttelyä)

myös lapsi kaipaa miestä viereen, isää, myös tyttölapsi
se mitä äiti ei annaa, ja viittaan tässä omaan idioottipuolisooni, joka erosi, että lapsi tarvitsee miehen näkökulmaa

no, lastentarhoihin hankitaan hinttimiehiä ja maahanmuuttajaa kasvavassa määrin hoitamaan toisten penskoja...miksi?

olen kotona, tahdon hoitaa lapsiani, mutta valtio ei anna
mitenkä olisi se sosiaalitoimisto, joka muurasi itsensä asiakkailta piiloon?
tuttu?

Mielestäni näyttely voi laajentaa samalla aiheella ja viedä Kiasmaan saman tien
ja avata miesten hanoja

"suomessa on nuorten miesten työttömyyttä" - puhutaan. Samat miehet voisivat hoitaa kotia, lapsia.

Itse olin elämäni onnellinen kun hoidin kotia, lapsia, koska vaimoa yksinkertaisesti kiinnosti ura, rahaa, asemaa.

Toistaiseksi minulle valtio kulkee Rikollinen nimikkeellä perhepolitiikassa.

Joutuuko nainen luopumaan perheen yksinoikeuksita?
Hyväksymään tappiota, että ajoi miehen vanhainaikaisesti pois?!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

miehen työt loppuivat enemmän tai vähemmän
ei tarvitsee kuolla työnsä eteen...vaikka sitäkin on edelleen
kaupunkiympäristö sallii vapaata aikaa...perhevapaata, vaikka
moni yrittää todistella, että tosimies ei kotia hoida
niin uudet hinttimiehet ovat juuri kotihoitoa varten
lasten hoito on nimittäin etuoikeutta, eikä taakkaa
kuten naiset lasten hoitoa omaavat, että se häritsisi heidän elämistä
antakaa sitten miehille tätä työtä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sfsfsfsfsfsfsfsfsf kirjoitti:

..jossa esitettynä pienet lapset, joita "kidutetaan"
näyttely voitti palkinnon kansainvälisessä taidekilpailussa

suomen olojen mukaan teokset johtaisivat lasten suojeluun asiakkuuteen

siksi tekijä on ihailtavan uhkarohkeaa

suomesta puuttuu miehen näkökulmaa lasten hoitoon ja kokonaan miehen vapaus olla mies lastensa kanssa

huom, mies on mies, eikä hän ole nainen kun leikkii lasten kanssa
(ei tarvitsee ottaa kommenttia kirjaimellisesti kun ajattelee taidenäyttelyä)

myös lapsi kaipaa miestä viereen, isää, myös tyttölapsi
se mitä äiti ei annaa, ja viittaan tässä omaan idioottipuolisooni, joka erosi, että lapsi tarvitsee miehen näkökulmaa

no, lastentarhoihin hankitaan hinttimiehiä ja maahanmuuttajaa kasvavassa määrin hoitamaan toisten penskoja...miksi?

olen kotona, tahdon hoitaa lapsiani, mutta valtio ei anna
mitenkä olisi se sosiaalitoimisto, joka muurasi itsensä asiakkailta piiloon?
tuttu?

Mielestäni näyttely voi laajentaa samalla aiheella ja viedä Kiasmaan saman tien
ja avata miesten hanoja

"suomessa on nuorten miesten työttömyyttä" - puhutaan. Samat miehet voisivat hoitaa kotia, lapsia.

Itse olin elämäni onnellinen kun hoidin kotia, lapsia, koska vaimoa yksinkertaisesti kiinnosti ura, rahaa, asemaa.

Toistaiseksi minulle valtio kulkee Rikollinen nimikkeellä perhepolitiikassa.

Joutuuko nainen luopumaan perheen yksinoikeuksita?
Hyväksymään tappiota, että ajoi miehen vanhainaikaisesti pois?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu