MTV3 studiokoira, häiriinytnyt

Koira ammattilaisena toivoisin jo taukoa studioelämään ja koko ajan uusiin tuttavuuksiin. Koira on selvästi muuttunut etäiseksi ja nuutuneen oloiseksi. Selvästi kaipaa rauhallisuutta ja menoa torkuille johonkin kotoisaan soppeen. Näin jatkettaessa hänestä tulee jopa vaaralinen.
15213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Toivottavasti kävisi jonkun kurkkuun kiinni.

Äänestä

Aamutv.ssä myöskin hyljätyistä kissoista. Metsät täynnä villikissoja, kiitos kissaihmisille. Kuinka kauan tälläinen eläinrääkkäys saakin jatkua. Koirat-kissat rekisteriin ja seurantaan.

Äänestä

Kannattaisi hankkia sinne afgaanikoira. Niiden laiskuutta ei häiritse mikään.

Äänestä

Rekisteröinti, vero, milloin lopetettu, myyty minne. Seuranta. Nyky viranomaiset idiootteja, ei tuu virkavirheita.

Äänestä

Tällä aamu TVn koiralla on luonteensa puolesta kaikki kohdallaan. Eloisa, kiltti koira joka ei pelkää vieraitakaan ihmisiä vaan menee rohkeasti luo. Ei hauku eikä taatusti pure ketään. Itselläni on ollut 40 vuoden ajan useita koiria ja kasvattanut muutamia pentueita joten väitän tuntevani terveluonteisen koiran käytöksen.
Jos kaikki koiran omistajat kohtelisivat ja kasvattaisivat koiraansa noin hyvin kuin tätä kyseistä koiraa kohdellaan olisi koirien elämässä kaikki hyvin.
Ps. pidän koiran esiintymisestä ohjelmassa.

Äänestä
  • Väärä ympäristö koiralle, kirkkaat valot, kamera pannassa, melu, kaikki. Turhaan kirj. saatko palkan MTVkolmoselta.

    Äänestä

Linnunpönttöjä tehty miljoona, oikein, mutta lintuporukka hys hys meiningillä villiintyneiden kissojen asiassa. Ainut syy mikä tulee mieleen, idiotismi.

Äänestä

BirdLife Suomen olisikin loistava tilaisuus, nyt pönttö tiedoittamisen, onnittelujen huumassa nostaa esille hyljätyt kissat-kotieläimet.

Äänestä

Ei ole kivaa katsottavaa. Toivottavasti koira saa olla jatkossa kotonaan omissa ympyröissään. Omituinen idea raahata koira studioon pitkäksi aikaa.

Äänestä
  • Ällöttävää katsoa, tosin en katsokkaan, ohitan jos koira näkyy.
    Käy OK, mutta jatkuvuus, rikollista.

    Äänestä

Aina joku pösilö rapsuttaa koiraa-kissaa, ihanaa kansa huokailee. Mitä vitun ihanaa siinä on. Samat pösilöt paskannuttaa kadut ja tolpat koirillaan, "se on ihanaa"

Äänestä

Jälleen kerran törpöt närkästyy.

Äänestä

Ottakaa julkkikset, poliitikot kuvia, kun keräätte koirienne jätöksiä. Tyhmä kansa saattaa seurata esimerkkiä. PS. kuvankäsittelyllä, livekuva, hyi olkoon

Äänestä
  • Axlsmith otti kuvia,videoo, jätöksistä. 170donaa sakkoo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koira.ei.ihminen kirjoitti:

Koira ammattilaisena toivoisin jo taukoa studioelämään ja koko ajan uusiin tuttavuuksiin. Koira on selvästi muuttunut etäiseksi ja nuutuneen oloiseksi. Selvästi kaipaa rauhallisuutta ja menoa torkuille johonkin kotoisaan soppeen. Näin jatkettaessa hänestä tulee jopa vaaralinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu