Tuhansia amerikkalaisia sotilashyökkäyksiä

Tuhansia amerikkalaisia sotilashyökkäyksiä sensuroitu Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa.
Yhdysvallat käy Lähi-idässä jatkuvaa sotaa turvatakseen kansainvälisen dollari- ja keskuspankkijärjestelmän ylivallan sekä laittomien huumeiden vapaan liikkuvuuden maailmalla. Länsi on pyrkinyt pimittämään tiedot tuhansista amerikkalaisiskuista, jotta sodanvastainen ilmapiiri ei yleistyisi Amerikassa ja Euroopassa.

Libanonilainen Alahed-uutistoimisto tiedotti, että Yhdysvaltojen ”puolustusvoimat” on valehdellut maailmalle röyhkeästi sodastaan ”terrorismia vastaan”. Amerikka on käyttänyt todellisuudessa paljon raaempaa väkivaltaa kuin se on antanut kansalaisten ymmärtää.

Irakin sodan myötä yhä useampi länsimaalainen on alkanut vastustaa Israelilta käskyjä ottavan Amerikan sotilaallisia seikkailuja Lähi-idässä. Monet ovat sitä mieltä, ettei siviilien murhaaminen pankkiirien, Israelin ja huumeparonien puolesta ole hyväksyttävää toimintaa.

Koska sodanvastainen ilmapiiri on voimistunut, Amerikka on reagoinut parhaaksi näkemällään tavalla – ei vähentämällä sotia vaan piilottamalla sotarikoksensa entistä tehokkaammin julkisuudelta.

Yhdysvaltojen armeija on julkaissut valheellisia tilastoja ampumiensa ohjusten määrästä. Amerikan puolustusministeriö on käyttänyt valheellisia tilastoja esimerkiksi omissa tiedotteissaan ja ”virallisissa raporteissaan”.


Tämä on erityisen ironista siksi, että sionistit ja esimerkiksi Syyrian sotaa kannattava valtamedia valittavat nykyään jatkuvasti vaihtoehtomedioiden ”feikkiuutisista”. Nyt kuitenkin paljastui, että todellisia valetilastoja ja valeuutisia suoltavat sodanlietsojat itse!
Pelkästään vuoden 2016 aikana Yhdysvallat teki Afganistanissa 456 ilmaiskua, joista ei löydy merkintöjä virallisista tilastoista tai Amerikan ilmavoimien tietokannasta!

Vuodesta 2014 lähtien eliitti on sensuroinut lähes 6 000 ilmaiskua, jotka Amerikka toteutti pankkien, sionismin ja huumeiden nimissä Irakissa ja Syyriassa.

Valhevyyhdin paljastanut Military Times –julkaisu kertoo hämmästyneensä siitä, kuinka luontevasti esimerkiksi ilmavoimien viranomaiset ovat valehdelleet ulkopuolisille tappotilastoistaan.

”On edelleen epäselvää, ovatko [ilmavoimien] julkilausumat olleet tietoista valehtelua vai kuvastavatko ne sitä, kuinka harva on ylipäätään tietoinen todellisista tilastoista,” Military Timesin päätoimittaja totesi.
871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yli 1200 venäläistä sotilasta kaatunut Syyriassa.

Äänestä
  • 12 000 jenkkiä kaatunut Irakissa, loput hautoo itsemurhaa kotonaan.

    Äänestä

Natomedialla on oikeus valita uutisointinsa.

Äänestä

Usan trollausta ei oteta tosissaan.

Äänestä

Eipä juuri! Sinulleko se on todellisuutta?

Äänestä
  • Meille.

    Äänestä

Jos maalla on lähes 800 sotilastukikohtaa yltympäri maailman, niin onhan niitä aktiviteettejakin vastaavasti.

Äänestä
  • nii, pelaavat jalkapalloa, tai sitä jalkapallon irvikuvaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NouBox kirjoitti:

Tuhansia amerikkalaisia sotilashyökkäyksiä sensuroitu Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa.
Yhdysvallat käy Lähi-idässä jatkuvaa sotaa turvatakseen kansainvälisen dollari- ja keskuspankkijärjestelmän ylivallan sekä laittomien huumeiden vapaan liikkuvuuden maailmalla. Länsi on pyrkinyt pimittämään tiedot tuhansista amerikkalaisiskuista, jotta sodanvastainen ilmapiiri ei yleistyisi Amerikassa ja Euroopassa.

Libanonilainen Alahed-uutistoimisto tiedotti, että Yhdysvaltojen ”puolustusvoimat” on valehdellut maailmalle röyhkeästi sodastaan ”terrorismia vastaan”. Amerikka on käyttänyt todellisuudessa paljon raaempaa väkivaltaa kuin se on antanut kansalaisten ymmärtää.

Irakin sodan myötä yhä useampi länsimaalainen on alkanut vastustaa Israelilta käskyjä ottavan Amerikan sotilaallisia seikkailuja Lähi-idässä. Monet ovat sitä mieltä, ettei siviilien murhaaminen pankkiirien, Israelin ja huumeparonien puolesta ole hyväksyttävää toimintaa.

Koska sodanvastainen ilmapiiri on voimistunut, Amerikka on reagoinut parhaaksi näkemällään tavalla – ei vähentämällä sotia vaan piilottamalla sotarikoksensa entistä tehokkaammin julkisuudelta.

Yhdysvaltojen armeija on julkaissut valheellisia tilastoja ampumiensa ohjusten määrästä. Amerikan puolustusministeriö on käyttänyt valheellisia tilastoja esimerkiksi omissa tiedotteissaan ja ”virallisissa raporteissaan”.


Tämä on erityisen ironista siksi, että sionistit ja esimerkiksi Syyrian sotaa kannattava valtamedia valittavat nykyään jatkuvasti vaihtoehtomedioiden ”feikkiuutisista”. Nyt kuitenkin paljastui, että todellisia valetilastoja ja valeuutisia suoltavat sodanlietsojat itse!
Pelkästään vuoden 2016 aikana Yhdysvallat teki Afganistanissa 456 ilmaiskua, joista ei löydy merkintöjä virallisista tilastoista tai Amerikan ilmavoimien tietokannasta!

Vuodesta 2014 lähtien eliitti on sensuroinut lähes 6 000 ilmaiskua, jotka Amerikka toteutti pankkien, sionismin ja huumeiden nimissä Irakissa ja Syyriassa.

Valhevyyhdin paljastanut Military Times –julkaisu kertoo hämmästyneensä siitä, kuinka luontevasti esimerkiksi ilmavoimien viranomaiset ovat valehdelleet ulkopuolisille tappotilastoistaan.

”On edelleen epäselvää, ovatko [ilmavoimien] julkilausumat olleet tietoista valehtelua vai kuvastavatko ne sitä, kuinka harva on ylipäätään tietoinen todellisista tilastoista,” Military Timesin päätoimittaja totesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu