Hei! Menin puolivahingossa hinkaamaan silmäluomia liikaa vuonna 2013 tai 2014, kun piti kouluun ehtiä aamulla ja siihen alkaan oli meillä asunto kerrostalossa, jossa oli asbestia sekä mahdollisesti myös hometta. Saako verisuonten näkymistä pois voiteilla ynnä muulla sellaisella? Teinkö todella pahan virheen, jota ei voi saada pois? Silmäluomien yläosassa ja kulmakarvojen alapuolella näkyvät verisuonet hieman, jos itse käännän päätä ylöspäin ja katson todella tarkasti silmäluomien yläosaan, mutta ne eivät näy, jos itsekin katson normaalisti silmäluomia. Niitä eivät muut näy, koska mulla ovat tummat kulmakarvat ja ripset ja niihin kiinnittyy enemmän huomio. Olen kokeillut jo ainakin perusvoidetta ja kasvovoidetta. Mulla on ollut atoppinen ihottuma pienestä asti. Miten kannattaisi toimia?
Verisuonet näkyvät silmäluomissa
13
7222
Vastaukset
- hiusverisuonet
Silmissä on ilmeisesti couperosa, laajentuneet hiusverisuonet. Siihen voisi kokeilla sopivaa silmänympärysvoidetta, esim. Yliopiston apteekista Arbutin Couperosa - silmänympärysgeeli.
Yleisesti ottaen ihon kuivuminen ja kaikenlaiset iho-oireet johtuvat pesuaineiden liian korkeasta PH-arvosta, esim. atooppinen iho, jos on pienestä pitäen käyttänyt normaaleita markettien suihkusaippuoita. Iho-oireet yleensä paranevat kun vaihtaa Sebamed -saippuoihin joissa PH on 5,5, sama kuin ihon luonnollinen ph-arvo. Myös joissakin ekokauppojen suihkugeeleissä (ainakin Lavera ja Cattier) on PH 5,5,ne eivät kuivata ihoa ja sopivat myös kasvojen pesuun paremmin kuin monet markettien tuotteet (nivea sensitive face wash, tai kalliitkin esim. shiseido kasvovaahto, kaikissa niissä on ihan liian korkea PH).- ihottumastahuolestunut
Onko kenelläkään muulla vastaavaa silmäluomien kuivumista, punoituista tai näkyvätkö verisuonet silmäluomissanne? Tiedoksi vaan, että olen itse 90-luvulla syntynyt, joten voidehoito kannattaa varmaan aloittaa jo näin nuorella iällä.
- normaalia
Verisuonten näkyminen on ihan normaalia varsinkin jos on skandinaavinen ohut iho. Ohut iho on taipuvainen kuivuuteen, jolloin kannattaa käyttää hellävaraista kosteusvoidetta, ja välttää ihoa entisestään ohentavia kuorinta-aineita yms.
- ihottumastahuolestunut
http://piilari.info/9-mokaa-silmien-hoidossa/ Vaikuttaa siltä, että pintaverisuonet ovat katkenneet tai sitten ne ovat hiusverisuonet. Hinkasin silmiä ulkopuolelta liian kovasti silmäluomet kiinni ja kädet oltiin pesty ennen sitä. Olisi pitänyt jättää hinkaamatta, kun silloin aamulla en ehtinyt laittamaan voidetta? Kannattaako enää jossitella? Onko muuta keinoa kuin silmäluomien leikkaus? Onko kenelläkään kokemuksia Arbutin Couperosa -silmänympärysgeelistä ja Sebamedistä? Käytän shampoota, jossa on iholle luonnollinen pH 5,5 ja saippuaa, jossa on pH 5,0. Onko pH 5,0 herkälle iholle huonompi kuin pH 5,5?
- matalampi_parempi
"Käytän shampoota, jossa on iholle luonnollinen pH 5,5 ja saippuaa, jossa on pH 5,0. Onko pH 5,0 herkälle iholle huonompi kuin pH 5,5? "
Tuskin 5.0 on huonompi. Esse sensitive voiteissa on PH 4,5. Se on tärkeää iholla luonnostaan olevien hyvien bakteerien kannalta joille PH 3,5-5 on paras, ja huonoille patogeeneille se on liian matala ph-arvo.
- en_usko
En usko, että yksi "hinkkaaminen" vielä laajentaa verisuonia. Jos olet niin haurasta tekoa, sinulla pitäisi olla ihovaurioita jo joka puolella kehoasi. Pikemminkin luulen, että kiinnitit asiaan huomiota vasta tapauksen jälkeen.
Katselehan eri ikäisten ihmisten ihoa. Yleensä ihon vauriot näkyvät vasta vähän vanhemmalla iällä. Veikkaisin, että sinulla on ihan normaalin verran ihon läpi kuultavat verisuonet. Usein laajentuneet verisuonet näkyvät esim. nenänpielissä.
Ajattele, mille kaikelle rasituksella ihmisen iho joutuu. Itse tipahdin kesäsiirtolassa vasen silmä edellä kerrossängyn yläpediltä yöpöydän kulmaan. Sain mustan silmän, mutta en pysyviä vaurioita ihoon.
Toki voit itseäsi leikkauttaa. Leikkauksissakin on aina riskinsä. Verenvuoto, tulehdus, hermovaurio, anestesiakomplikaatio, kuolio, lopputulos huonompi kuin tilanne ennen hoitoa jne.- ihottumastahuolestunut
Entä, jos silmä tai silmäluomi on kipeä? Olen laittanut silmätippoja silmään ja herkälle iholle tarkoitettua voidetta silmäluomiin.
- ihottumastahuolestunut
Olen saanut seuraavia kommentteja: "Laita voidetta silmäluomiin" ja "Se on ihan normaalia. Kato, mullaki näkyy". Käytän päivittäin hajusteetonta kasvovoidetta. Käytän ainoastaan herkälle iholle tarkoitettuja saippuoita ja shampoita, joiden pH on 4,7-5,5.
Näkyykö kenelläkään muulla 80-luvulla tai 90-luvulla syntyneellä? Haluaisin tietää, etten ole ainoa nuori, jolla näkyy. Haluaisin saada mieluiten kommentin joltakin nuorelta henkilöltä, joka kärsii atooppisesta ihottumasta. - Bananen
Itse olen 90-luvulla syntynyt ja saman ongelman huomannut. Eli siis ilman meikkiä näkyy kauheet verisuonet silmäluomista kulmakarvoihin. En osaa sanoa koska ne olis ilmestynyt. Sen myönnän että laiska olen rasvaamaan ja pesen silmämeikit aina hinkkaamalla... itsekkö siis aiheutettua? Onneksi on päivittäin meikit naamassa niin ei niitä oikeastaan kukaan pääse näkemään 😂
- ihottumastahuolestunut
Olen mies, enkä halua käyttää meikkiä. En varmaan voisikaan käyttää meikkiä, kun minulla on atooppinen ihottuma. Ei niitä kukaan edes huomaa. Kukaan ei ole ainakaan sanonut mitään, ovatko edes huomanneet? Kyllä sellaista on niin lapsilla, nuorilla, aikuisilla kuin vanhuksilla? Eihän se mene niin, että vain vanhuksilla näkyvät verisuonet silmäluomissa onhan sitä nuorisollakin samaa ongelmaa?
- ihottumastahuolestunut
Myönnän sen, että olen ollut laiska rasvaamaan silmäluomia sen jälkeen, kun koen, että silmäluomien voitelusta ei ole mitään hyötyä aina vain pakkasilla on silmäluomet kulmakarvojen alapuoleltaa kuivina. Kesällä tuota samaa kuivamisongelmaa ei ole, mutta verisuonet ovat näkyneet loppuvuodesta 2013 tai keväästä 2014 alkaen minulla sekä kesäisin että talvisin. Sitä ennen en ole huomannut niitä. Hinkasin hilsettä pois silloin loppuvuonna 2013 tai keväällä 2014 ja olen nyt helmikuun puolivälistä alkaen voidellut silmäluomia sekä perusvoiteella että kasvovoiteella sekä nyt viikon tai pari silmänympärysvoiteella, mutta se ei ole vielä auttanut. Kauanko kestää, että laajentuneet hiusverisuonet/pintaverisuonet normalisoituvat? Käytän myös silmätippoja, koska minulla on silloin tällöin ns. "kuivat silmät" ja liuosta, jonka pitäisi auttaa tulehdukseen, jos silmäluomet ovat tulehtuneet ja puhdistaa niitä. Pesen naaman kaksi kertaa päivässä. Aiemmin en pessyt kuin aamulla tai illalla. Pilaako verisuonten näkyminen teidän mielestänne koko elämää?
- aloittaja-
Voisitteko ystävällisesti vastata kysymykseeni? Kiitos!
- sitruuna_ja_minttu
http://homeremediesforlife.com/lemon-for-dark-circles/
Tuon sivun mukaan sitruuna supistaa verisuonia, joten voisit kokeilla sitruuna-silmänympärysnaamiota. Sitruunanviipaleet silmien päälle 15 minuutin ajaksi.
Jos ei auta riittävän tehokkaasti verisuonien häivytyksessä, niin kokeile tehdä tuolta sivulta resepti 4: sitruuna-minttu silmänympärysnaamio. Myös minttu supistaa verisuonia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809