Persut hajoavat lisää: Harri Lindell lähtee!

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/490005-perussuomalaisten-ryhma-kutistuu-taas-yhdella-halla-aholaisuus-vallannut-liikaa

Perussuomalaisten ryhmä kutistuu taas yhdellä – "Halla-aholaisuus vallannut liikaa tilaa"

Kaupunginvaltuutettu Harri Lindell eroaa perussuomalaisten valtuustoryhmästä Helsingissä ja perustaa loppuvaltuustokaudeksi oman ryhmän.

– Olen pettynyt perussuomalaisten harjoittamaan politiikkaan. ”Halla-aholaisuus” eli kovien arvojen esiin nousu on vallannut puolueessa liikaa tilaa, Lindell kommentoi.

Lindell on ehtinyt toimia muun muassa perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana, puoluehallituksen jäsenenä sekä puolueen varapuheenjohtajana.

Kevään kuntavaaleissa hän lähtee ehdolle kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana. Lindell on ollut myös aikaisemmin kristillisdemokraattien eduskunta- sekä eurovaaliehdokkaana.

Helsingin Uutiset kertoi jo lokakuussa perussuomalaisten valtuustoryhmän jakaantuneen kahtia. Tuolloin Nina Huru, Helena Kantola ja Lindell ajautuivat vastatusten muun ryhmän kanssa, kun he eivät hyväksyneet Markku Saarikangasta kaupunginhallituksen jäseneksi. Jo tuolloin Lindell kertoi olevansa hilkulla erota puolueesta.
--------------

Persujen tuho näyttää etenevän vauhdilla. Moni korkea persujohtaja on jättänyt jo Perussuomalaiset ja yhä useampi lähtee kun Halla-Aholainen äärimmäisten kovien arvojen kannatus nousee Perussuomalaisissa. Lopputulos on puolueen tuhoutuminen hajoamalla ja kannattajien siirtyminen muihin puolueisiin. Halla-Aho viimeistelee persujen lopullisen tuhoutumisen.
6108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko liittovaltioäänestys tulossa. Kävin eilen hommaforum.org:ssä, Mylly tai joku toinen EU-asioita puiva kansio.

Sitten on toisenlaista palautetta. Vaaleista sanottakoon, että jenkeissä ainakin ihmiset haluvat Trumpin linjan jatkuvan. Bannon on tiukempi ja kenties ohjelmajohtaja? Niillä saisi olla joku teoria siinä sen veran runkoan, että pitkällä aikavälillä se pitäisi risaisen uudistusvaiheen kasassa. Usasta odotetaan, että tukea tulisi myös Euroopan vaaleista, joten muistakaapa tuo.

Nyt ei saa epäonnistua, lyhyen aikavälin hairahtaminen jatkaa taloudessa ja maahanmuutossa stalinilais-trotskilaista linjaa tai jotain tuollaista. Hitlerillä oli myös joku talousjohtaja, joka laati suunnitelmat, meinaan,e ttä saksan hommat ovat sitä. Weideman käski eilen nosta korkoa 2019, ei näytä tämä kaatuvan ja yksi sitkeä savonäijä on ei ainakaan anna periksi.

Äänestä

Köyhät ovat hyvin hyvin vihaisia. He joutuvat jakamaan isänmaalliset synnyinmaansa oikeudet ja edut ulkomaalaisten sotilaiden kanssa. Joku ministeri uhoaa että Suomella on vahva maanpuolustus. Mutta kansalainen toteaa kelan virastossa että odotustila on pullollaan ulkomaalaisia sotilaita. Ei rikasta huoleta omalla autolla kurvaillessaan kun hän ei näe sitä rollaattorilla kulkevaa veteraania joka kömpii kelan aulaan odottamaan vuoroaan kymmenien ulkomaalaisten sotilaiden ollessa jonossa ennen häntä.

Tämän näen itse. Onhan meitä köyhiä miljoona. Miljoona köyhää odotti että persut ajavat heidän asiaansa. Että persut laittavat rajat kiinni ja toteuttavat maanpuolustusta. Ettei veteraani joudu antamaan paikkaansa kodissaan ulkomaalaiselle turvaa hakevalle huumediilerille tai sotilaskarkurille.

Äänestä

Olen käskenyt jälkikasvuani eroamaan reservistä ja siirtymään sivareiksi, turha enää EU:n sotien takia tapattaa itseään. Jos heitä kutsutaan rintamakarkureiksi, niin siitä vaan. Suomi on jo tuhottu ja kansanvaihto käynnissä, mitä heidän takiaan itseänsä tapattaa.

Äänestä

PS on auringonlaskun puolue.

Äänestä

"Kaupunginvaltuutettu Harri Lindell eroaa perussuomalaisten
valtuustoryhmästä Helsingissä ja perustaa loppuvaltuustokaudeksi
oman ryhmän."

No niin, että oikein koko "loppuvaltuustokauden" ajaksi piti tämän turhakkeen mennä perustamaan oma ryhmä itsellensä.

Kuntavaalit ovat jo 9.4.2017, mutta kun turhakkeen täytyi saada oma ryhmä perustaa, niin toki sellainen tehdään, että uutisiin päästään.
Toivottavasti tämä Alfa-TV kanavalla haastattelijana oleva nollatason ukkeli ei tule pääsemään läpi Kristillisissä, ei sen paremmin kunnassa, kuin varsinkaan Eduskuntavaaleissa.

Äänestä

Yksi hallan maku.
Vaikka Halla-aho ei olisi syntynytkään, Persut romahtaa sekä kunta -että eduskuntavaaleissa. Hehän ovat jo jäte-roska-puolue. Itse ovat ryssineet Soinin johdolla, ei Halla-ahon.
Persujen ainoa voittaja tulee olemaan juurikin Halla-Aho. Edes Timppa Soinin nimeä ei tulla mainitsemaan sadan parhaan joukossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persuthajoamassa kirjoitti:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/490005-perussuomalaisten-ryhma-kutistuu-taas-yhdella-halla-aholaisuus-vallannut-liikaa

Perussuomalaisten ryhmä kutistuu taas yhdellä – "Halla-aholaisuus vallannut liikaa tilaa"

Kaupunginvaltuutettu Harri Lindell eroaa perussuomalaisten valtuustoryhmästä Helsingissä ja perustaa loppuvaltuustokaudeksi oman ryhmän.

– Olen pettynyt perussuomalaisten harjoittamaan politiikkaan. ”Halla-aholaisuus” eli kovien arvojen esiin nousu on vallannut puolueessa liikaa tilaa, Lindell kommentoi.

Lindell on ehtinyt toimia muun muassa perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana, puoluehallituksen jäsenenä sekä puolueen varapuheenjohtajana.

Kevään kuntavaaleissa hän lähtee ehdolle kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana. Lindell on ollut myös aikaisemmin kristillisdemokraattien eduskunta- sekä eurovaaliehdokkaana.

Helsingin Uutiset kertoi jo lokakuussa perussuomalaisten valtuustoryhmän jakaantuneen kahtia. Tuolloin Nina Huru, Helena Kantola ja Lindell ajautuivat vastatusten muun ryhmän kanssa, kun he eivät hyväksyneet Markku Saarikangasta kaupunginhallituksen jäseneksi. Jo tuolloin Lindell kertoi olevansa hilkulla erota puolueesta.
--------------

Persujen tuho näyttää etenevän vauhdilla. Moni korkea persujohtaja on jättänyt jo Perussuomalaiset ja yhä useampi lähtee kun Halla-Aholainen äärimmäisten kovien arvojen kannatus nousee Perussuomalaisissa. Lopputulos on puolueen tuhoutuminen hajoamalla ja kannattajien siirtyminen muihin puolueisiin. Halla-Aho viimeistelee persujen lopullisen tuhoutumisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu