"Kun tutkimme asiaa Jumalan sanan totuuden valossa, niin yksikään Jumalan kutsuma ja varustama paimen ei voi jäädä eläkkeelle paimenuudesta täytettyään 63-65 vuotta sen perusteella, että hän on palvellut ("tehnyt töitä") paimenena, niin pitkään että hän voi jäädä eläkkeelle ja vetäytyä syrjään paimenuudesta.
Iso ongelma tänä päivänä myös Raamatun mukaisissa uskovien yhteyksissä on se etteivät kaikki vanhimmat, eli paimenet ole Jumalan kutsumia, valitsemia, varustamia ja armoitettuja, vaan ihmisten valitsemia ja silloin seurakunta on aina ongelmissa ja liha sekä uskonnollisuus pääsee johtamaan ja rikkomaan seurakuntaa ja hengellisen työn tekemistä."
Mauri Venemies lähtee politiikkaan ja kunnallisvaaliehdokkaaksi.
Mika Yrjölä hehkuttaa Twitterissä: "Helluntailaisten pitkä tie poliittiseen osallistumiseen - Mauri Venemies Helsingin valtuustoon!"
Mauri Venemies on osoittautunut huonoksi palvelijaksi, joka ei ole ollut Jumalan, vaan ihmisten valitsema. Helsingin Saalemin valitsemat pastorit ovat Mauri Venemiehen ja Mika Yrjölän tavoin ihmisten valitsemia ja seurakunta on lihallisen uskonnollisuuden johtama.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pastorit politiikkoina on huono ajatus.
Kenen sydämen täyttää katkeruus, eikä Jeesus Kristus ja rakkaus?
En löytänyt sanaakaan Mauri Venemiehestä siitä eläke jutusta.
Paavolalla sisäpiiritietoa Helsingin Saalemista.
"Kristillisdemokraatit saivat Helsingissä ehdokaslistalleen ison kalan Mauri Venemiehestä."
www.kdlehti.fi/2017/01/20/kaikki-pitaa-saada-mukaan/
KD:n facebook -sivuilta:
"Helsingin Saalemin pastori Mauri Venemies on tottunut kalastamaan ihmisiä, mutta nyt hän kalastaa myös ääniä kristillisdemokraateille kevään kuntavaaleissa."
Helsingin Saalemin facebook -sivuilta:
"Pastori Mauri Venemies miettii eläkkeelle siirtymistä vuonna 2017."
Täydellistä ymmärtämättömyyttä Mauri Venemieheltä ilmoittautua kunnallisvaaliehdokkaaksi Saalemin pastorina. Venemies yrittää epätoivoisesti ratsastaa ja rahastaa pastoritittelillä.
Kuka äänestäisi varastomies Mauri Venemiestä?
Vaalisaarnoja tulossa?