Ateistit ottavat uskon kautta kantaa Jumalaan?

muuanmiäs

En tahdo pitää etusivulla Torpan tollon aloitusta tästä aiheesta, mieluummin pidän omaani;) Siis:

Torpalla on otsikko oikein, mikäli tulkitsee sen niin. Me ateistit todellakin otamme uskon kautta kantaa Jumalaan, siis otamme kantaa jumaluskoon ja sen järkevyyteen. Ateistin kanta jumaluskoon on kaikessa yksinkertaisuudessaan, että "minä en usko jumalaväitteisiin" ja siinä kaikki.

Ateisteilla voi olla sitten erilaisia perusteluja, miksi eivät usko jumalaväitteisiin. Jotkut voivat esittää perusteluja, miksi heidän mielestään jumalaväitteet ovat vääriä väitteitä. Jotkut toiset esittävät perusteluja sille, miksi eivät itse usko ja jotkut vain toteavat, että eivät pidä väitteitä perusteltuina. Ateismi itsessään on siis uskomattomuutta jumalaväitteisiin, mutta uskomattomuuden perustelut voivat esiintyä useassa eri muodoissa, henkilöstä riippuen. Kuin myös jumaluskon vastakkaisen väitteen olemassaolo.

Väite että uskomukseen uskomattomuus olisi uskomus itse, on absurdi. Sehän se oli oikeastaan Torpan väite, että se olisi uskomus myös. Toki siihen uskomukseen uskomattomuuteen voi sisältyä ja joillakin ateisteilla sisältyykin vastakkainen uskomus, että kyseinen jumalauskomus on väärä. Tämä uskomus pitäisi tietysti perustella, ollakseen uskottava, kuten mikä tahansa uskomus. Ateismi itsessään ei vaadi mitään perusteluja, siihen liitetyt väitteet voivat vaatia.

9

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhtäältä voi kysyä onko kyse uskosta vai oletuksesta. Toisaalta voi myös kysyä onko "uskon ettei Jumalaa ole" samansisältöinen lause kuin "en usko että Jumala on" - minun nähdäkseni ei ole vaan uskon-lause on voimakkaampi. En usko-lauseeseen sisältyy enemmän aukijättämistä siltä varalta että Jumala sittenkin on.

      • muuanmiäs

        Agnostisena ateistina sanon, että en usko jumalien olemassaoloon. Joku toinen ateisti voi sanoa, että mitään jumalia ei ole ja sillä siisti. Sen toisen ateistin pitäisi perustella, miksi ei ole, hän on esittänyt väitteen. Minun ei tarvitse perustella, koska en ole esittänyt väitettä. Olen vain todennut, että en usko jonkun toisen henkilön esittämään väitteeseen.


    • Epäilijä

      Käy kysymässä kadunmieheltä minkälainen on uskovainen ihminen.
      Vastaus on, että uskovainen on syvästi uskonnollinen ja meillä tyypillisesti kristitty.
      Jos kysyt, että minkälainen on kristitty, niin kyllä siellä vastataan sellaiseksi joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen.
      Ja kun kysyy että onko se ateisti uskovainen, niin ei sitä kukaan uskovaiseksi voi määritellä.
      Tämä nyt vaan on ihan kaikille selvä käsite.

      Paitsi nyt sitten joillekin uskovaiselle.
      Kertoo kyllä sekin jotain.
      Nimittäin uskovaisten kyvystä luulla ja psyykata itseään uskomaan sellaista mikä itseään miellyttää.
      Toisaalta en kyllä ymmärrä mikä vika on siinä "uskovainen" sanan merkityksessä on sellaisenaan kuin kaikki sen ymmärtävät.

      • muuanmiäs

        Itse asiassa, kun uskovainen henkilö esittää ateistin olevan myöskin tavallaan uskovainen, hän pyrkii saamaan ateistin samalle uskomustasolle kuin itsekin on. Siis uskominen perusteetta ja ei-uskominen olisi samanarvoista, uskomuksia molemmat. Mikä on jokseenkin huvittavaa ja järjetöntä.

        Siinähän oikeastaan myönnetään sen oman uskomisen olevan pelkkä perusteeton uskomus ja ateismia yritetään vetää samalle perusteettoman uskomuksen tasolle. Vaikka se on perusteettoman uskomuksen kyseenalaistamista, eikä perusteeton uskomus.


      • uskontoonusko

        Sama väite kuin ateismi on uskonto. Itse kannattaa uskontoa ja halveeraa ateistia sillä että ateismi on uskonto. Eikö tyhmä tajua!


      • apologeettiset-tarpeet

        Uskonto on uskoa johonkin jumalolentoon ja siihen liittyvään erotteluun pyhään ja maalliseen (ei-pyhään). Tai sosiologisessa mielessä voi puhua puhtaan ja likaisen erosta.
        Kretuilla väite menee kahta kautta: ateismi on uskonto, tai sitten oma kristinuskon versio ei ole uskonto ollenkaan eivätkä he itse ole uskovaisia.
        Heillä on oikea näkemys pyhästä, ja vastapainona on kaikki muut ihmiset: väärin uskovat kristityt, muut uskonnot ja ateistit yhtä lailla.

        Näitä kahta näkökulmaa he pyörittävät ja sekoittelevat keskenään sen mukaan, miten se sopii omiin tarkoitusperiin. Välillä kaikki ihmiset ovat uskovaisia tai uskonnollisia jollain tapaa, ja ateisteja on pieni vähemmistö maailmassa.
        Jos pitää korostaa sitä omaa erityistä pyhän kokemusta, niin silloin aitoja kristittyjä onkin todella vähän, ja esim. ev.luterilaiset tai katoliset eivät olekaan mitään muita kuin uskovaisia. Eletään lopun aikoja ja lähes koko maailma on eksytyksen vallassa.


    • Onko jollain parempaa käsitystä mikä tuo saulusvedätys käytännössä on? Kolme poikasta leikkimässä saarnaajaleikkejä? Uskovatko nuo itsekään omia juttujaan vai yrittävätkö vain höynäytellä rahaa herkkäuskoisilta, Pirkko Jalovaara -tyylisesti?

      Torppa näyttää kierrättävän niitä kaikkein väsyneimpiä vanhoja hihhulivääristelyjä ja yrittää ilmeisesti korvata argumenttien puuttumista kirjoittamalla mahdollisimman paljon merkityksetöntä paskaa. Eikä näköjään osaa hävetä juttujensa lapsellisuutta tai sitä miten puhuu itseään pussiin. Toisessa ketjussa viitatussakin tollo yritti kääntää maailmaa ylösalaisin väittämällä ettei kristinusko olisi uskonto, ja samaan aikaan saulusvedätyksen sivuilla on yhtenä otsikkona:

      "TUTKIMUS: kumpi uskonto (kristinusko vai islam) on pyhien kirjojensa mukaan väkivaltaisempi"

      Saulusvedätyksen sivusto näyttää sisältävän lähinnä noita samoja järjettömiä vuodatuksia, FB-sivunsa näyttää olevan kuollut erämaa ja Twitterissä ovat hankkineet kahdessa vuodessa tollon itsensä lisäksi ruhtinaalliset 8 seuraajaa. Ei taida saarnabisnekset oikein kulkea?

      • apologetiikan-tarpeet

        --- Kolme poikasta leikkimässä saarnaajaleikkejä?

        Varmaan pitkälti harrastelua ja puuhastelua. Ei kreationismin julistamisella tienaa rahaa Suomessa. Pitäisi olla energisiä tilaisuuksia, hurmosta ja show-meininkiä, kuten noilla jalovaaroilla tai amerikkalaisilla megachurch-saarnaajilla on.
        Torpan kuivakat kreationismiluennot eivät kerää paljon väkeä eikä tuolla nettisivustolla voi olla mitään mainosmyyntiä. Hän vaikuttaa olevan aika vaatimaton ja asiallinen tyyppi, eli en siinäkään mielessä usko, että rahoja käytettäisiin hänen oman palkkapussinsa lihottamiseen. Jos siis rahaa tulisi sisään, mitä kyllä vahvasti epäilen.
        Tietty monille on käynyt niin, että kun rahaa alkaa oikeasti virrata sisään, niin periaatteet alkavat joustaa ja ahneus pääsee valloilleen. Se on vaan Jumalan siunausta kun saa vähän maallista mammonaa, ja pitäähän saarnaajalla olla kallis auto ja mittatilauspukuja.


    • fdsfdsfh

      Torppa on uskontonsa markkinoija. Torppa markkinoi omia blokiaan. Olen ilmoittanut poistoon Torpan markkinoinnit mutta ei näytä poistuvan. Markkinointiviestit, mainostamien on SÄÄNTÖJEN MUKAAN KIELLETTY! Suoli24 EI NOUDATA OMIA SÄÄNTÖJÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe