Ranskan presidentti Francois Hollande pahoitti mielensä, kun Trump totesi, että Euroopassa avoimet rajat ovat johtaneet terrorismiin. Hollanden mielestä liittolaismaita ei saa arvostella noin jyrkästi.
Olisiko kukaan voinut kiteyttää Euroopan terrorismiongelmaa täsmällisemmin, kuin Trump?
Samaan aikaan Euroopassa ihmetellään, että miksi kansalaiset eivät luota päättäjiin. Hölmöläisten hommaa. Sitä vastoin kukaan ei ihmettele, miksi USA:n kansalaisten luottamus koko ajan lisääntyy omaa presidenttiään kohtaan. Trump on harvinaisen selväsanainen valtion päämies.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Euroopassa Unkari on edelläkävijä rajojen sulkemisessa. Aluksi arvostelu oli rajua EU:n taholta, mutta ei enää, koska aletaan tajuta että muu ei auta. Itävaltahan erosi Schengenistä jo reilu vuosi sitten, eikä sitäkään kukaan enää arvostele. Hollanden pitäisi tähyillä vähän ympärilleen.
Euroopassa on edelleen useita kansan hyväksi toimivia hallituksia. Siitä on esimerkkinä vaikkapa naapurimme Eesti.
...on se ihmeellistä, että Suomessa ei Viron esimerkki innosta
Joo, ihan turha ihmetellä, miksi oikeistopopulistit ovat vahvoilla.