Kuinka monelle eroavalle on käynyt niin että ensin on pitkään miettinyt eroa. Sitten on elämään ilmestynyt uusi ihminen jonka kanssa elämä voisi olla sitä mitä haluaisi. Puolison kanssa otetaan otetaan ero puheeksi. Puoliso saa tietysti kohtauksen ja keskustelujen jälkeen lähtijäkin on sitä mieltä että liittoa jatketaan ja korjataan ongelmat. Uudelle ihmiselle sanotaan että ei olla enää tekemisissä eikä niitä tunteitakaan ole. Kärvistellään ja uskotaan että liitto pelastettu kunnes jonkin ajan kuluttua tulee se päivä että lähtijä lähtee. Kysymys kuuluukin että kuinka kauan te lähtijät olette jaksaneet vielä yrittää uskoa liittoonne ennen kuin väsitämättömälle on ollut pakko myöntyä ja seurata sydämen ääntä?
Kauan lähtijä on jaksanut vielä yrittää ??
Zakkkkke
6218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Useamman vuoden keikkunut päätöksissä. Harmi kun mitään selkeää vastausta ei oikeastaan ole ja puolisokin vaan haluaa jatkaa. Helppoa olisi jos oikeasti tykkäisi olla yksin, mutta sitä useamman vuoden kokeilleena en mielellään uudestaan lähde
No miks haluat ylipäätään erota?
Perheväkivalta ja lähes seksitön suhde jonkin verran muuta. Vaimo hakenut apua ongelmiinsa (minussakin omia virheitä joita työstän), sinänsä olisi kiva uskoa että kaikki järjestyy.
Jos haluaa lähteä, sitä on lähdettävä, eikä ooteltava sitä uutta. Eikä syyttää puolisoa, joka haluaisi jatkaa. Kiva ois tietty kertoa näkemys, miksi haluaa erota. Miettiä voisi myös sitä miksi näkemykset ovat niin erilaiset. Ai olihan työmiehellä selitys - ei oo kiva olla yksin, vaikkei ole kiva olla yhdessäkään. On siinä kyllä vaikea tilanne.
Noin 30 vuotta miettinyt eikä eroa tule otettua. Löytyy uusia puolia puolisosta. Uudelleen rakastuminen tulee noin 10v välein.
Lasten vuoksi olen yrittänyt ehkä liiankin pitkään enkä toisaalta edes ymmärrä miksi muka lasten takia, kun hekään eivät välttämättä halua yhdessä oloamme eli jotenkin olen vaan jostakin sen perustelun yrittänyt löytää. Miettinyt, että olenko liian itsekäs jos lähden. Positiivisena ja sinnikkäänä ihmisenä yrittänyt löytää jotain hyvää. Itkenyt paljon, sydäntä raastanut, toisaalta jotenkin tunteettomuuskin vallinnut. Itseäni muuttanut ja yrittänyt olla parempi ihminen. Mitä sitten kun näiltä raunioilta löytäisi jostakin mualta rakkauden. Varmaan se nopeuttaisi irtautumista ja antaisi voimia siihen. Ihanalta se tuntuisi ja samalla syylliseltä ja pahalta ja varoa pitäisi ettei toisen päälle asioita liikaa kippaisi, eron jälkeenkään.