Näinkö kapinapapit rikkovat kirkon sääntöjä ?

mitäs.mäkinen.nyt

Vihdoinkin vihille on 1. maaliskuuta 2017 järjestettävä joukkovihkitilaisuus, jossa samaa sukupuolta olevat parit seilaavat avioliiton satamaan tasa-arvoisten, onnellisten tähtien alla. Vihkimisen suorittaa pariskunnan oman toiveen mukaisesti joko maistraatin henkikirjoittaja tai
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi.

Häätilaisuuden juhlaohjelmasta vastaa joukko suomalaisia tähtiartisteja ja taiteilijoita. Tavoitteenamme on luoda taiteellisesti korkeatasoinen, visuaalisesti voimaannuttava ja ennen kaikkea rakkauden täyttämä juhlatilaisuus, joka säilyy muistoissa tuleviin vuosiin. Lopullinen artistilistaus ja ohjelmisto julkaistaan alukuvuodesta 2017.

Vihdoinkin vihille -häätilaisuus järjestetään Musiikkiteatteri Kapsäkissä yksityistilaisuutena 1.3.2017 klo 18 alkaen. Häätilaisuus ja siihen kuuluva ohjelmisto on pariskunnille ja heidän vierailleen maksuton. Paikkoja on tarjolla rajoitettu määrä.

Vihkitilaisuudesta kiinnostuneita pariskuntia pyydämme olemaan yhteydessä Vihdoinkin vihille -tilaisuuden tuottajaan Petri Pöyhöseen ([email protected]) tai Musiikkiteatteri Kapsäkin toiminnanjohtajaan Tiina Kristofferssoniin ([email protected]).

Vihdoinkin vihille -tilaisuus järjestetään Koneen säätiön tuella ja yhteistyössä Suomi 100 - Sateenkaaren väreissä -hankkeen kanssa.

https://www.kapsakki.fi/vihdoinkin-vihille-vihkimistilaisuu

15

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikäpä tuossa. Hieno juttu.

      • kapinaräyhikselle

        Sinusta on hienoa kun papit kapinoivat esimiestensä määräyksiä ja kirkon sääntöjä vastaan.


      • kapinaräyhikselle kirjoitti:

        Sinusta on hienoa kun papit kapinoivat esimiestensä määräyksiä ja kirkon sääntöjä vastaan.

        Ei vain minusta, vaan hyvin monesta muustakin. Tässä nimenomaisessa asiassa.

        Edelläkävijöitä on aina vainottu ja kiusattu, ja niin te menneisyyden haamut nytkin yritätte vainota ja kiusata näitä pappeja. Mutta juna kulkee, resiina jää.

        PS. Milloin tuomitset Susanna Koivulan blogikapinoinnin työnantajaansa vastaan?


      • kapinaräyhikselle kirjoitti:

        Sinusta on hienoa kun papit kapinoivat esimiestensä määräyksiä ja kirkon sääntöjä vastaan.

        Naispappeutta vastustavat papit ovat kapinoineet muutaman vuosikymmenen.


    • Kuulin luotettavalta taholta että kun sanoo tilaisuuteen mennessä portsarille koodisanan "NiuviksenRäyhis25" pääsee sisään tilaisuuteen VIP-asiakkaana...

    • Bätmobile

      "Vihdoinkin vihille -tilaisuus järjestetään Koneen säätiön tuella..."

      Batmoksien ja muiden aa:laisten kannattaisi mitä pikkimiten lisätä postin ja finlaysonin lisäksi rukouslistalle nyt myös kone. Voisitte esim. rukoilla että koneen hissit tippuu ja liukuhihnat jumittaa.

      • Ihmeellisiä tapahtuu Jeesuksen nimessä ja veressä: Koneen hissit tippuvat, mutta Otiksen liikkuvat normaalisti.


    • miki-66

      Riitaisia avioeroja sitten vaan tulevaisuudessa toivotan!

    • >> Näinkö kapinapapit rikkovat kirkon sääntöjä? <<
      Juuri näin!
      Miten sitten?

    • mauttomuudenhuippu

      Täydellisesti mautonta!

      Ja vieläpä "Suomi 100" - vuoden varjolla! Mauttomuuden huippu!

      Oletteko muuten huomanneet tämän "mainos-maagisen sanan": "VIHDOINKIN"???
      Sekin niin mautonta!

      Siis että käytetään tätä "vihdoinkin"-sanaa ihan kuin kansat olisivat odottaneet sitä, ja kaiken lisäksi vielä luullaan että se on "oikeutettua"!
      Typerää!

      • uskisontyhmä

        Ei varmaan "kansat" ole odottanutkaan mitenkään erikoisesti vieraiden ihmisten naimisiin menoa, mutta nämä parit jotka tuossa tilaisuudessa menevät naimisiin on varmasti pitkään odottanutkin, että se on mahdollista ja tuntevat, että vihdoinkin pääsevät naimisiin. Uskiksille se on varmaan vaikea käsittää.


    • tsrhxfjyhjxf

      En kyllä ymmärrä, miksi joku seksuaalivähemmistön edustaja haluaisi olla jonkun uskonnon kanssa ylipäätään missään tekemisissä.

      • terkut.setasta

        Se on pelkkää homoagendaa!!


      • Vaikken minä tiedä onko Jumalaa edes olemassa niin sanon silti, että jonkun ihmisen estäminen uskomista Jumalaan ja olemiseen jonkun uskonyhteisön jäsen on aika härski temppu. Kirkkohan ei minun tietojen mukaan suorita vihkimistä jos ei siihen kuulu.


    • Pari palstan uskovaista todisti, että he eivät voi käsittää, miksi saman sukupuoliset parit haluaa naimisiin. Jotkut ei puolestaan voi käsittää, että nuo parit haluavat naimisiin papin edessä.

      Tuo on ihan ok, mutta välkyimmät pitää tuota oman käsityskykynsä rajoittuneisuutta vahvana perusteluna sille, ettei mitään tasa-arvoista avioliittolakia olisi edes tarvittu, että se on turhaa ja se pitäisi siksi kieltää. Eli se mitä he eivät käsitä, pitäisi kieltää.

      Tuolla logiikalla; matematiikkakin on osalle käsittämätöntä eli se on siis turhaa ja pitäisi kieltää.

      Ja jos se noin menisi, niin kohta kaikki olisi kiellettyä, koska on heitäkin, jotka eivät ymmärrä yhtään mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe