Saatko Kalevalasta mitään selvää? En minäkään

Suomen kansalliseeposta, Kalevalaa, luettiin ääneen aina kansakouluajoista lähtien, mutta yksikään opettaja ei koskaan kertonut meille lapsille, mitä siinä Kalevalassa oleva teksti tarkoittaa. Oli joku Joukahainen ja Lemminkäinen, ja kaikki muu oli niin käsittämätöntä fuulaa, ettei edes Erkki saanut siitä mitään selvää.

Mikä se sellainen kansalliseepos on, josta ei edes syntyperäinen suomalainen saa selvää? Ei mikään!
276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Väinämöiset ja joukahaiset ja lemminkäiset on Vienan laukkuryssien satuja, joita Loru-Lönruutti aikoinaan kävi merkitsemässä muistiin ja teki näistä tarinoista leikkaa-ja-liimaa-tekniikalla kirjan nimeltä Kalevala, joka pian ilmestymisensä jälkeen päätyi yhdeksi "suomalaisen kulttuurin" kivijalaksi.

Äänestä

Väinämöinen vastaa tietäjää ja Ilmarinen tekijää

Helsingin yliopisto on Väinämöinen
Aalto-Teknillinen korkeakoulu on Ilmarinen

Pohjola ja Pohjan akka on kansainvälinen ulkoinen uhka joka pyrkii Suomen (Sammon) ryöstöön, esim. Suomi on ruotsalais-venäläisen imperialismin uhri ja eurostoliiton lypsylehmä jne.

auttoiko yhtään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapeseee kirjoitti:

Suomen kansalliseeposta, Kalevalaa, luettiin ääneen aina kansakouluajoista lähtien, mutta yksikään opettaja ei koskaan kertonut meille lapsille, mitä siinä Kalevalassa oleva teksti tarkoittaa. Oli joku Joukahainen ja Lemminkäinen, ja kaikki muu oli niin käsittämätöntä fuulaa, ettei edes Erkki saanut siitä mitään selvää.

Mikä se sellainen kansalliseepos on, josta ei edes syntyperäinen suomalainen saa selvää? Ei mikään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu