Kiitos Jumalalle Hän on avannut minun silmäni, edes hieman raolleen täydellisen pimeyden jälkeen, ymmärtämään pyhiä kirjoituksia hengessä ja totuudessa. Maallisella ymmärryksellä ja oman järjen palvonnalla Raamatun kokonaisuus ja pyhyys ei aukoa, mutta kun pyytää Pyhän Hengen apua, saa ymmärtää, ilmeisesti sen mukaan kuin kukin kykenee vastaanottamaan. Tässä hengellisen matkani alussa olen saanut selkeästi oppia näkemään profetiat Kristuksesta.
VT on täynnä profetioita Kristuksesta. Profeetta Moosen tallensi kirjoihinsa maailmanhistorian ensimmäiset profetiat Vapahtajasta n. 1500 vuotta ennen Hänen syntymäänsä. Tuon profetian julisti profetoija Bileam, profeetta Mooseksen aikalainen.
"Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista. Se murskaa Moabin ohimot, kaikki Setin jälkeläisten kallot."(4.Moos.24:17)
Tämä profetia oli alkuna sekä israelilaisten että myös persialaisten uskolle. Matteuksen evankeliumista tutut tietäjät olivat Bileamin jälkeläisiä. Kun tähti nousi Beetlehemin ylle ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä, tietäjät löydettyään ennustuksen Jaakobin tähdestä lähtivtä matkalleen toivoen näkevänsä Syntyneet.
Tietäjiä johdattanut tähti oli älyllinen voima, joka on historiassa näyttäytynyt milloin pilvenä, milloin tähtenä. Astronimit saattavat puhua planeettojen konjunktiosta pelkkänä kosmologisena ilmiönä, mutta niille jotka tuntevat profetiat, kuten vaikkapa persialaisille tietäjille, noilla ilmiöillä on syvempi merkitys ja totuus.
Kuitenkin tietäjille heidän hämmästyksekseen ilmeni, etteivät Juudean asukkaat olleet huomanneet mitään suurta tapahtuneen. Kuitenkin he, tietäjät, ulkomaalaiset, ymmärsivät Suuren Kuninkaan syntyneen. Entä me, jotka olemme kasvaneet kristillisessä maassa, olemme saaneet lukea ja kuulla ikämme Pyhää Sanaa, kiunka vielä mekin kykenemme olemaan sokeita. Emme kykene näkemään Raamatun vääjäämätöntä totuutta ja todistusta Kristuksesta. Eikö juuri ylpeytemme estä meitä pyytämästä Pyhää Henkeä? Mutta kun Hän valaisee ymmärryksemme, me uskosta osattomatkin pääsemme sisälle pelastukseen syntiemme tunnustamisen ja Jumalan armon kautta ja me ymmärrämme, vaikka yhteiskunta Juudean asukkaiden tavoin kulkisi mitään epätavallista huomaamatta. Herra armahda!

Vastaukset 29
Vanhimmat
Josku pitää mennä aika etäälle nähdäkseen lähelle. Siunausta.
Hienoa. Tosin et edelleenkään ole se sama henkilö joka käytti täällä rekisteröityä nimimerkkiä "pilkkuviivaviiva" vaikka niin yrität uskotella.
Sinulla on jokin hlökohtainen missio pvv.eetä vastaan mutta se ei estä aloittajaa olemasta se joka sanoo olevansa. Ihminen voi muuttua.
Ei aloittaja voi olla sama henkilö kun joku toinen.
:-)
Miksi aina pitää epäillä? Miksi ei voi löhteä siitä että ihminen on se joka sanoo olevansa kunnes on syytä toisin epäillä? Nyt ei ole.
Mistä olet saanut päähäsi että epäilisin aina?
Ainoastaan silloin vain kun on aihetta.
:-)
Onko mielestäsisiis aihetta epäillä kun joku tulee uskoon mutta ei silloin jos pysyy uskosa osattomana?
Enhän minä tuon takia epäile.
:-)
Siltä se vähän vaikuttaa
No, nyt et sitten uskonut mitä kirjoitin vaikka sanoin asian täysin yksiselitteisesti.
Ja toisaalla tuossa yllä ihmettelet miksi minä en usko tuo nimimerkki "ex-pvv" kirjoittaa.
Miksi minun pitäisi uskoa "ex-pvv":tä kun sinäkään et usko minua?
:-)
En minä sinun "henkilöllisyyttäsi" epäile vaikka pidänkin kirjoituksiasi hölypölynä. ex-pvv.eetä sinun ei tarvitse uskoa mutta miksi epäillä henkilöllisyyttä samaoinahn tuo kirjoittaa kin pilkkuviivaviiva eri näkökulmasta eli uskon näkökulmasta vain koska, on tullut uskoom.
Epäilet sitä mitä täällä kirjoitan.
Kuten minä epäilen sitä mitä "ex-pvv" kirjoittaa.
Miksi minun pitäisi uskoa "ex-pvv":tä kun sinäkään et usko minua?
Anna jankan olla. Jankuttaa täällä samoja jankutuksiaan aamusta iltaan. Pitää taukoa vain kun kotipalvelu tuo ruokaa :)::))::)
Yllättäen asiasta et taaskaan pysty kirjoittamaan yhtään mitään.
:-)
Kun ihminen siirtyy pimeydestä valkeuteen, saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan niin se on todella niin valtava ero, ettei sitä oikein jaksa käsittää ja ei sitä ainakaan uskosta osaton ymmärrä.
Uskon täysin että tämä henkilö on sama mutta hän on syntynyt uudesti ylhäältä. Tämä on Jumalan ihme.
Aloittaja on erittäin älykäs ja tutkinut asioita ja Jumalan sanaakin pitkään ja nyt siitä on suuri etu elämän alussa.
Juuri näin jos seurakunnan vainoojasta Paavalista voi tulla pakanain apostoli miksi ei ateisti pvv.eestä voi tulla uskova?
Tietysti voi.
Tosin tuo nimimerkki "ex-pvv" tuskin on sama henkilö kun aikaisempi rekisteröity nimimerkki "pilkkuviivaviiva" vaikka niin hän ja nämä rekisteröimättömät nimimerkit täällä yrittävät uskotella.
:-)
Ja tuo "tuskin" perustuu mihin? Eikö vaan kateuteen omasta uskosta osattomuudestasi?
Väärin arvattu.
:-)
"...valtava ero, ettei sitä oikein jaksa käsittää ja ei sitä ainakaan uskosta osaton ymmärrä..."
Näin on, valtava ero, mutta kyseessähän onkin uusi ihminen, vanha on poissa ja uusi on tullut tilalle. Kunnia Jumalalle.
Se että aloittaja yrittää esittää eri nimimerkkiä on osoitus hänen kieroutuneesta luonteestaan. Vain täysi ali-ihminen, lahkoapina, viitsii alentua tuollaiseen.
Mutta jotain pervoa nautintoa se tuostakin saa.
Ja sinunkin epäilyksesi perustuu mihin? Saako siitä jotain pervoa nautinto? Vosisko keskittyä asiaaan ja persoonnaaa epäillä vain jos siihen aihetta noiin pusyttäsiisn aiheessa.
Olen kylää se henkilö joka sanonkin olevani. Jos keksitte miten sen täällä palstalla todista sen teen, vaikka mieluummin todistaisinkin Kristuksesta.
Tiedät kyllä miten todistat sen.
Kunpa tietäisinkin. Onko nyt niin, että sinä haluat mieluummin jankuttaa tuota samaa levyä kuin kertoa ideasi, jos sinulla sellainen on?
TIedät kyllä.
Kenelle muuten Metsähallituksen p-Suomessa hallinoimat maat kuuluvat?
Tässä alkaa taas nähdä ufoja kun ei ymmärrä tuota tekstiä olleskans!
Selvää suomeahan tuo on.
Hmmmmmmmmmmmmmm.....................