Yläasteella minuun ihastui "paha poika" joka oli jonkin sortin nuorisorikollinen eli murtautui mm. kauppaan jo 13-vuotiaana. Kuitenkin tämä "pahis" oli ainoa lohtuni yksinäisten koulupäivien päätteeksi jolloin hän vieraili koulun katoksessa luonani esittelemässä pyörätemppujaan, sillä aikaa kun moni muu koulun oppilas kiusasi minua varsin rankastikin eikä suurin osa "kilteistä ja ujoista" pojistakaan noteerannut. En koskaan seurustellut hänen kanssaan koska olin hänet alussa kolmesti torjunut, mutta kieltämättä opin hänen vierailujensa aikana hänestä pitämään. Toki yritin tapella tätä tunnetta vastaan saatuani kuulla hänen murtautuneen niihin kauppoihin, muttei sille oikein mitään voinut.
Lukiossa taas itseään pahiksena pitävä tyttö oli ensimmäinen ihminen joka puhui mulle (olin sielläkin yksinäinen). Totesin sitten kerran hänelle että "Mun mielestä ei ole olemassa kilttejä tai pahoja ihmisiä vaan ainoostaan kilttejä tai pahoja tekoja." Siihen hänkin myönsi, että yksi hänen suurista haaveistaan oli perustaa löytökoti kissoille ja koirille. Vaikka samaan aikaan hän kantoikin ylpeänä tuota "pahiksen statusta". Pahistyttöä mm. nauratti kovasti se etten vielä tuolloin alaikäisenä ollenkaan ryypännyt (hän mm. pilkkasi että "Ai sä otat vaan silleen kiltisti!", oikeasti en ottanut alkoholia vielä lukioiässä siis lainkaan), tosin hän totesi naureskelunsa jälkeen "No, susta todennäköisesti ei tule alkoholistia, mutta musta saattaa tulla!" Vasta kyseisen "pahistytön" kautta onnistuin samaan lukiosta mm. ensimmäisen pitkäaikaisen ystäväni, koska tämä oli meidän molempien tuttu.
Ei ne ns. "pahikset" aina ole mitään läpensä pahoja, ja vastaavasti niissä "kilteissäkin" on vikansa. Eräskin "enkeliksi" itseään tituleeraava tyttö lukioajoiltamme, joka ei kauhean usein baareissa juossut, mm. petti useita poikaystäviään, kun taas tämä edellä mainittu "pahistyttö" tuomitsi pettämisen ja oli siitä kaverilleen hyvin vihainen.
Lukiossa taas itseään pahiksena pitävä tyttö oli ensimmäinen ihminen joka puhui mulle (olin sielläkin yksinäinen). Totesin sitten kerran hänelle että "Mun mielestä ei ole olemassa kilttejä tai pahoja ihmisiä vaan ainoostaan kilttejä tai pahoja tekoja." Siihen hänkin myönsi, että yksi hänen suurista haaveistaan oli perustaa löytökoti kissoille ja koirille. Vaikka samaan aikaan hän kantoikin ylpeänä tuota "pahiksen statusta". Pahistyttöä mm. nauratti kovasti se etten vielä tuolloin alaikäisenä ollenkaan ryypännyt (hän mm. pilkkasi että "Ai sä otat vaan silleen kiltisti!", oikeasti en ottanut alkoholia vielä lukioiässä siis lainkaan), tosin hän totesi naureskelunsa jälkeen "No, susta todennäköisesti ei tule alkoholistia, mutta musta saattaa tulla!" Vasta kyseisen "pahistytön" kautta onnistuin samaan lukiosta mm. ensimmäisen pitkäaikaisen ystäväni, koska tämä oli meidän molempien tuttu.
Ei ne ns. "pahikset" aina ole mitään läpensä pahoja, ja vastaavasti niissä "kilteissäkin" on vikansa. Eräskin "enkeliksi" itseään tituleeraava tyttö lukioajoiltamme, joka ei kauhean usein baareissa juossut, mm. petti useita poikaystäviään, kun taas tämä edellä mainittu "pahistyttö" tuomitsi pettämisen ja oli siitä kaverilleen hyvin vihainen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Annoit varmaan reikää sille pahikselle monta kertaa. Kilttien vika on rumuus eikä naiset halua meitä sen takia. Miksi et itse tehnyt alotteita niile kilteille pojille. Oliko ne niin rumia ettet vaan kestänyt katsoa niitä silmiin?
En harrastanut seksiä vielä siinä iässä. Vasta 21-vuotiaana ekan kerran, enkä ole nähnyt tuota kyseistä poikaa sitten kevään 2004.
Enkä tehnyt aloitteita koska itsetuntoni oli niin alhaalla sen kiusaamisen myötä että uskoin ettei kukaan, oli sitten ujo tai itsevarma, paha tai kiltti, mua halunnut. Ajattelin yhteen aikaan jopa että olisi maailman kahdeksas ihme jos joku, ylipäänsä minkänäköinen mies tahansa, kelpuuttaisi edes seksiin. Eikä kaikki ujommat olleet lainkaan pahannäköisiä, ulkonäkö ei ole kytköksissä luonteeseen.
Ekan aloitteeni uskalsin tehdä vasta 18-vuotiaana, sattumoisin atmille (jolle en kelvannut).
Naisten pitäisi tietää että kelpaa aina. Eikö kukaan muka yrittänyt sinua iskeä ennen kun täytit 18 v.
Musta oli yksi kiusaajapoika yläasteella sanonut, että "ei kukaan tota voi panna" ja se oikein mainosti että antaa 500 euroa sille joka mun kanssa "suostuu" panemaan ja 100 euroa jo siitä, jos "saa sen pystyyn"... Eli palaute miehiltä tai siis pojilta ei siinä iässä ollut kovin hemaisevaa seksiin liittyen, ja otin vielä silloin täysin kirjaimellisesti nuo sanat. Tietysti jo nykyisin ymmärrän että aina löytyisi joku joka panemaan haluaisi.
Ennen 18. ikävuotta mua oli lähestynyt/ollut kiinnostunut muttei uskaltanut lähestyä yhteensä noin 5 poikaa, niistäkin 2 ulkomaalaisia eli vain 3 suomalaista. Yleensä lähestyttiin harvemmin kuin kerta vuoteen.
Näin naisilla siis. Minä taas yläaste- ja lukioikäisenäkin sain nauttia pahispoikien henkisestä väkivallasta ja vähän fyysisestäkin ja pahistytöille olin ilmaa. Niin kuin niille kilteillekin, jos sellaisia nyt olikaan.
Oikeassa olet, että ei sitä hyvää ja pahaa ihmistä kovin helppoa ole laittaa yhteen lokeroon. Ehkä jopa mahdotonta? Yleensä ns. normaalit ihmiset ovat sävyjä siltä väliltä, ja moraalit joustaa itse kullakin tilanteen mukaan, jos olosuhteet osuvat kohdalleen. Tosin joillain harvemmin kuin toisilla. Mun omatuntoni ei koskaan ole oikein pahantekoa sallinut, ja uskollinen olen ollut aina kumppaneilleni.
Yleensäkään moraali ei ole kovin mustavalkoista mielestäni. Itse olin ala-asteella punk-henkinen rasavilli. Joka teki kaikkea kiellettyä ja kuunteli vihaista musiikkia. Yläasteella musa muuttui angstisen kautta psykedeeliseksi. Ja kaveriporukassa tasapainoilin jossain nörttien, ja pahisten välissä. Osa pahiksista oli ihan oikeita rikollisia jo silloin, ja osa siitä porukasta on päätynyt myös hautaan nuorella iällä. Mutta hyviä bileitä meillä silloin oli.
Nörttiporukka porskuttaa kukin tahoillaan, ja paljon ei heistä ole kuulunut. Eikä myöskään niistä hengissä olevista rosvoista. Se keskivertoporukka, joka on ollut mukana polvenkorkuisesta on silti vielä jollain tapaa koossa.
Lukiossa pinnasin koulusta, juopottelin ja tein murtoja. Lisäksi varastelin autoja jos satuin tarvitsemaan sitä matkan tekoon. Sitten yhtäkkiä huomasin että olen 18 vuotta parin kuukauden päästä, ja jos jään kiinni näistä tempuista niin saan potkut koulusta, rikosrekisterin ja ajokortin saanti lykkääntyy. Ehkä tekoni olivat pahoja, mutten silti ikinä ollut pahis. Ja jo 24 vuotiaana olin arvostettu osaaja työssäni, ja minua katsottiin kuten yhteiskunnan tukipylvästä.
Noinhan se menee. Muistan itse lukioajoilta muutaman "enkelitytön", jotka selän takana olivat pilkkaamassa milloin ketäkin.. Eräs kiltti ja ujo mies puolestaan petti tyttöystäväänsä toistuvasti.
Niinhän se on että kuka tahansa pystyisi pahaan.
Tässä onkin pelimiesteorian heikkous, tai no minkä tahansa teorian yleensä. Niin sanotun kiltin naapurin tytön löytäminen ei takaa kestävää parisuhdetta, vaan se vaan laskee huonon parisuhteen riskiä.
Minä en ole myöskään täysin selvillä millainen on pelimiesteorian mukainen ihannenainen kun siirrytään 30 v ikäluokkaan. Ei se kyllä dramaattisesti ainakaan muutu.