Pelastustielle pysäköinti

Pelastust1e

Onko pelastustielle pysäköinti pelastusrikkomus vai pysäköintivirhe vai kumpikin?

Kuka pelastustielle pysäköimiseen voi puuttua poliisi, kunnallinen pysäköinninvalvonta vai yksityinen pysäköinninvalvonta vai voiko kaikki puuttua?

36

5712

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silleentälleen

      Suomen laillisten periaatteiden mukaan yhdestä virheestä voi saada vain yhden rangaistuksen. Riippuen siitä, ketä häiritsit pysäköinnilläsi ensin, rangaistus voi tulla eri tahoilta. Jos pitää valita, otetaan se jonka mukaan tulee kovin yksittäinen rapsu (siksi ettei useampia voi kirjoittaa vaikka kaikki olisivat olleet ansaittuja).

      Viimeinen kysymys on outo. Yksityinen "pysäköinninvalvoja" voi puuttua ihan mihin tahansa vain tahtoo.

      • Oikein_Pysäköijä

        Kyllä yksityinen pysäköinninvalvoja voi puuttua myös pelastustielle pysäköintiin sopimusoikeuteen perustuen. Kiinteistön omistaja on pelastustie-merkin hommannut alueelleen, ja pysäköijä toimikoon alueen omistajan tahdon mukaisesti. Jokseenkin naurettavia ja huvittavia ovat väitteet, ettei liikennemerkkejä eikä varsinkaan hyviä pysäköintitapoja tarvitsisi noudattaa, jos valvontaa hoitaa yksityinen valvoja. Yksityinen valvonta on useasti paljon järkevämpää kuin kunnallinen. Kunnallisella päätavoite on kunnan tulojen maksimointi keinoja kaihtamatta, mutta yksityinen huolehtii juuri pelastusteiden auki pysymisestä ja yksityisten alueiden pysäköintisääntöjen ja -ehtojen noudattamisesta. Yksityinen valvonta on tullut jäädäkseen ja toimii monesti erittäin tehokkaasti. Kuitenkin jos ongelmia ilmenee, tulee ylilyönnit hoitaa tyylikkäästi ja alalle mahdollisesti pesiytyneet asennevammaiset siirtää muihin tehtäviin.

      • Just_joo
        Oikein_Pysäköijä kirjoitti:

        Noniin, menes taas siitä trollaamasta.

        Yksityisellä "pysäköinninvalvojalla" ei ole mahdollisuutta puuttua pelastustielle pysäköimiseen, koska siitä ei voi tehdä sopimusta. Kaikkialla muualla valvottavakseen saamallaan alueella yksityinen voi tehdä sopimuksia kuten tahtoo.

        Jännä väite tuo "liikennemerkkejä ei tarvitsisi noudattaa". Totta kai niitä pitää noudattaa. Eri asia on, pitääkö niihin oikeudettomasti lisättyjä muita läpysköitä noudattaa samalla tavalla.

      • tumptump
        Oikein_Pysäköijä kirjoitti:

        Kyllä yksityinen pysäköinninvalvoja voi puuttua myös pelastustielle pysäköintiin sopimusoikeuteen perustuen. Kiinteistön omistaja on pelastustie-merkin hommannut alueelleen, ja pysäköijä toimikoon alueen omistajan tahdon mukaisesti. Jokseenkin naurettavia ja huvittavia ovat väitteet, ettei liikennemerkkejä eikä varsinkaan hyviä pysäköintitapoja tarvitsisi noudattaa, jos valvontaa hoitaa yksityinen valvoja. Yksityinen valvonta on useasti paljon järkevämpää kuin kunnallinen. Kunnallisella päätavoite on kunnan tulojen maksimointi keinoja kaihtamatta, mutta yksityinen huolehtii juuri pelastusteiden auki pysymisestä ja yksityisten alueiden pysäköintisääntöjen ja -ehtojen noudattamisesta. Yksityinen valvonta on tullut jäädäkseen ja toimii monesti erittäin tehokkaasti. Kuitenkin jos ongelmia ilmenee, tulee ylilyönnit hoitaa tyylikkäästi ja alalle mahdollisesti pesiytyneet asennevammaiset siirtää muihin tehtäviin.

        Myös minä voin puuttua pelastustielle pysäköintiin. Voin määrätä rangaistukseksi vaikka sen, että auton omistajan pitää laulaa Ruotsin kansallislaulu suorassa tv-lähetyksessä alastomana ja hänen pitää masturboida samalla. Ja mikä hienointa, minulla on asiassa toimivaltaa juuri saman verran kuin yksityisillä leikkisakkofirmoilla, ja määräämäni rangaistukset ovat aivan yhtä velvoittavia kuin niiden määräämät.

    • finlex_kertoo

      Laki ajoneuvojen siirtämisestä, 5 §, 5 mom: "Jos ajoneuvo on pysäköity pelastuslain (379/2011) 11 §:n 2 momentin vastaisesti pelastustielle, poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa ajoneuvon lähi- tai varastosiirron viipymättä. (29.12.2011/1508)"

      Pelastuslaki, 11 §: "Kiinteistön omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet ja muut kulkuyhteydet (pelastustiet) pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä ja että ne on merkitty asianmukaisesti.
      Pelastustielle ei saa pysäköidä ajoneuvoja eikä asettaa muutakaan estettä.
      Sisäasiainministeriön asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä pelastustien merkitsemisestä."

      Laki pysäköinninvalvonnasta, 1 §, 1 mom, 3 kohta: "Tämän lain nojalla saadaan määrätä pysäköintivirheestä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheitä ovat:
      3) pelastuslain (379/2011) 11 §:n 2 momentissa säädetyn pelastustielle pysäköintiä koskevan kiellon vastainen menettely."

      • Ristiriitako

        Laki pysäköinninvalvonnasta:

        "2 §
        Soveltamisalan rajoitukset
        Pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä, jos:

        1) pysäköintivirhe tai joutokäyntirikkomus käsitellään rikosasioista säädetyssä järjestyksessä;"

        Mites sitten jos se onkin pelastusrikkomus ja sitä se on pelastuslain mukaan? Vai onko se jossain tapauksessa pelastusrikkomus ja toisessa pysäköintivirhe?

        Outo laki saa määrätä mutta ei kuitenkaan :O

      • veio4
        Ristiriitako kirjoitti:

        Mersukuskille sitä ei saa määrätä.
        Kallis Mersu pysäköi pelastustielle Vantaalla, ja tulipa kiireinen ambulanssi eikä päässyt hakemaan potilasta.
        Siinä sitten kutsuivat poliisit paikalle ja soittelivat ympäriinsä ja odottelivat. Pelastusmiehistö joutui mennä jalan potilaan luo ja tekivät mitä pystyivät.

        Sitten jossain vaiheessa Mersun kuski palasi autolleen ja lähti. Poliisi vain ohimennen sanoi kuskille jotain.

    • noooh

      nooohh... yksityisalueelle pysäköimisestä ehtojen vastaisesti napsahtaa yksityisoikeudellinen valvontamaksu... ei siinä sen ihmeempiä pohdintoja tarvita.. parempi maksella pois oppirahoina...

      • älä.maksa.turhaan

        Paitsi, että yksityisoikeudellisia valvontamaksuja EI tarvitse eikä pidä maksaa.
        Tosin kaltaisesi pösilöt jopa näitä maksuja makselee, näin olen kuullut....

      • noooh
        älä.maksa.turhaan kirjoitti:

        Paitsi, että yksityisoikeudellisia valvontamaksuja EI tarvitse eikä pidä maksaa.
        Tosin kaltaisesi pösilöt jopa näitä maksuja makselee, näin olen kuullut....

        nooh... luottaisin tässä Oikeuden päätöksiin, enkä kärkkääseen kadunmieheen...

      • kerro.diaarinumero
        noooh kirjoitti:

        nooh... luottaisin tässä Oikeuden päätöksiin, enkä kärkkääseen kadunmieheen...

        Mihin päätöksiin viittaat?

      • so_what_
        kerro.diaarinumero kirjoitti:

        Mihin päätöksiin viittaat?

        Niihin, joita et ole pyynnöistä huolimatta pystynyt esittämään.

        Yksityiset "pysäköinninvalvojat" eivät vie maksuja oikeuteen koska tietävät häviävänsä. Se Saviaron juttu on ainoa, johon uskalletaan viitata. Siinä kun ei kiistetty pysäköintiä tai kyseenalaistettu sääntöjä...

    • gdgdfgdgdfg

      Yksityinen pysäköinninvalvonta voi puuttua vaikka siihen että autosi on väärän värinen tai että parkkikiekko on liian vinossa, joten kyllä, yksityinen pysäköinninvalvonta aivan varmasti kirjoittaa valvontamaksun myös pelastustielle pysäköimisestä.

      Meidän talossa tosin tehtiin siihen kohtaan, mihin pysäköimisestä alakerran mummo aina jaksoi valittaa ja kiinnitellä omia lappujaan autoihin, ihan pysäköintiruudut. Tosin eipä siihen palokunnan nostolava-autoa enää mahdu pystyttämään, hyvä kun roskakuski mahtuu juuri ja juuri ajamaan.

    • mitaihmettaa

      Kuka viisas nyt sanois miten asia on pelastustiellä pysäköinnissä? Lain pysäköinninvalvonnasta mukaan se on pysäköintivirhe, mutta kuitenkaan pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä jos pysäköintivirhe käsitellään rikosasioista säädetyssä järjestyksessä.

      Ja vielä voiko yksityinen pysäköinninvalvonta tehdä sopimuksen pysäköinninvalvonnasta pelastustiellä?

      • saako_naapurin_tontille

        Sopimusoikeuteen vedoten alueen omistaja voi velvoittaa pysäköijää noudattamaan pysäköintialueella olevia liikennemerkkejä, myös pelastustietä koskevia. Kiinteistön omistaja/haltija on velvollinen huolehtimaan, että pelastustiet pysyvät vapaana. Ennen kaikkea jokaisen autoilijan tulisi ymmärtää, että ei pysäköi pelastustielle. Tällainen toiminta jos mikään osoittaa täydellistä piittaamattomuutta ja moukkamaisuutta, mutta siitä huolimatta sitä näkee luvattoman usein.

      • veio4

        Katso FOR MY EYES ONLY keskustelu. On paljon muutakin mihin ei löydy vastauksia ja niistähän ei täällä haluta keskustella.

      • Ei_ei_ei
        saako_naapurin_tontille kirjoitti:

        Sopimusoikeuteen vedoten alueen omistaja voi velvoittaa pysäköijää noudattamaan pysäköintialueella olevia liikennemerkkejä, myös pelastustietä koskevia. Kiinteistön omistaja/haltija on velvollinen huolehtimaan, että pelastustiet pysyvät vapaana. Ennen kaikkea jokaisen autoilijan tulisi ymmärtää, että ei pysäköi pelastustielle. Tällainen toiminta jos mikään osoittaa täydellistä piittaamattomuutta ja moukkamaisuutta, mutta siitä huolimatta sitä näkee luvattoman usein.

        Höpö höpö. Jos rajoitusten osoittamiseen on käytetty liikennemerkkejä, niitä tulkitaan ja noudatetaan kuten tiellä. Sopimuksella niille ei voi antaa tai lisätä muita merkityksiä. Sopimuksella ei myöskään voi muuttaa niiden aihtuttamia sanktioita tai sitä, kuka niitä antaa.

      • PerttiPeräreikä

        Ei voisikaan, mikäli parkkifirmat noudattaisivat lakia. Parkkifirmat kävelevät jatkuvasti lain yli ja huijaavat ihmisiä maksamaan perusteettomia ja lain vastaisia sopimussakkoja.

      • Ei_ei_ei
        PerttiPeräreikä kirjoitti:

        Ei voisikaan, mikäli parkkifirmat noudattaisivat lakia. Parkkifirmat kävelevät jatkuvasti lain yli ja huijaavat ihmisiä maksamaan perusteettomia ja lain vastaisia sopimussakkoja.

        Niinpä tietysti, jos suostut huijattavaksi. Oma valinta.

      • PerttiPeräreikä
        Ei_ei_ei kirjoitti:

        Niinpä tietysti, jos suostut huijattavaksi. Oma valinta.

        Ei huijatuksi tuleminen ole oma valinta, vaan se on joko tyhmyyttä tai tietämättömyyttä.

    • TämänKokenut

      Tietenkin molemmat: Yksityinen ja julkinen. Turpiin tulee molemmista suunnista: Lätty lätisee, näkökenttä sumenee, pankkitili tyhjenee.

    • Sppo0

      Parkkifirmojen höpsönpöpsöä koko pelastustielle pysäköinti.
      Jos joskus vuonna nakki ja kirves Lahdessa on ollut yksi tapaus jossa oli huonot seuraukset ja edes silloin ei selvitetty oikesti miten voisi estää.
      Ilmaletkut paloauton nokassa ei ole oikea ratkaisu. Saatika yksityisten Paavojen kyttääminen jossa naapurit alkavat tappelemaan ja tulehduttaa koko taloyhtiön.

      Vain ja ainoastaan ammattitaidoton isännöitsijä ottaa yksiyisen Paavon.

    • sääntösuomi

      Muuttoautot, kuljetusliikkeet ja huoltoajossa olevat autot pysäköivät säännöllisesti pelastusteille ympäri suomen kerrostalolähiöitä.
      Monelle kerrostalolle menee vain yksi väylä jonka yhteydessä ei ole parkkipaikkoja, joten muuttoauto, isoa lastia kuljetusliikkeen autosta purkava (tai vaikka asukkaan henkilöautosta) tai isännöitsijän lähettämä huoltoauto parkkeeraa pääoven viereen riippumatta siitä onko kyseessä pelastustie vai ei ja ihan hyvä niin. Tuskin tämänkään määräyksen tinkimätön noudattaminen on kenenkään etu. Ambulanssi voi varmaan hetkeksi pysäköidä myös sen muuttoauton perään ilman että kenenkään henki vaarantuu, vai mitä.
      Mitä tulee sakotukseen, niin ainakin meidän taloyhtiössä on talon seinään kiinnitetty parkkifirman "pysäköimällä hyväksyt sopimuksen" kyltti, joka koskee sitä ainoaa väylää talolle, eli pelastustietä.
      Ikinä en ole kuullut, että DHL:n jakoauto olisi parkkimaksua saanut vaikka vartin parkissa oven luona onkin.

      • ghddvcg

        Sinun täytyisi oppia erottamaan mikä on pysäköintiä ja mikä on pysäyttämistä.

      • ikuinenpysäyttäjä

        ehkä sinunkin kannattaa lukea, mitä laki pysäyttämisen ja pysäköinnin erosta sanoo, ilman lieventäviä tulkintoja, kirjaimellisesti.

      • pelastus_pysähtyminen

        TTL:

        "2 §

        Määritelmiä

        Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan:

        .
        .
        .

        15) pysäköinnillä ajoneuvon seisottamista kuljettajineen tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista ajoneuvon seisottamista siihen nousemista tai siitä poistumista tahi ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten"

        Hyvin selkeä pykälä muutoin paitsi lyhytaikaisuuden osalta.

      • ikuinenpysäyttäjä

        onko kuorman purkamista tai kuormaamista myös se lähes aina palveluun sisältyvä kerroksiin kanto tai kerroksista kanto? vai vain pihaan tai kerrostalon ala-aulaan purku tai sieltä lastaus? tuskin se dhl:n jakoauto varttia on pysähtyneenä jos kyydistä vain puretaan tavaraa perälautanosturin viereen.
        entä kun pesukonetta tullaan tuomaan verkkokaupasta, sisältäen kytkennän vesijohtoverkkoon ja vanhan koneen pois viennin, pysähdytäänkö vain silloinkin?
        entä pysähtyykö vai pysäköikö isännöitsijän lähettämä huoltoukko, kun hän käy vaihtamassa huoneistossa wc-pytyn?

      • tulkintaa
        ikuinenpysäyttäjä kirjoitti:

        Oikeuskirjallisuudessa ja hallinto-oikeuksien päätöksissä on arvioitu asiaa. Kaikki muu kuin ajoneuvon seisottaminen kuorman lastausta tai purkua varten taikka henkilön kyytiin ottamista ja kyydistä jättämistä varten on muodollisesti pysäköintiä sen kestosta riippumatta. Lyhyt aikaiseksi on yleensä katsottu ajoneuvon enintään 10 minuutin seisottaminen.

        Esimerkiksi ostosten teko, asennus työt ja muut ylimääräiset asiat eivät sisälly tieliikennelain tarkoittamaan pysähtymiseen.

        Jos siis kuorma-autolla tuodaan pesukone sen voi kantaa kyydistä pois, mutta ei saa jäädä sitä asentamaan paikalleen, jos pysäköinti kyseisellä paikalla on kielletty.

        Se että saako tavaran kantaa suoraan asuntoon asti vai ainoastaan nostaa kyydistä pois pihalle tai aulaan yms on taas tulkinta kysymys. Tilanteesta riippuen voi olla kohtuutonta edellyttää että tavara jätettäisiin pihalle, jos sää olosuhteet saattaisivat aiheuttaa tavaran vahingoittumisen tai olisi vaara että tavaran jättäminen vartioimatta ulos tai aulaan saattaisi johtaa sen anastamiseen yms.

        Kunnallisen pysäköinninvalvonnan osalta laki pysäköinninvalvonnasta sisältää mahdollisuuden antaa huomautus tai luopua toiminpiteestä, joten tilannekohtaisesti voidaan arvioida mikä on kohtuullista ja mitä laki ja oikeuslähteet sanovat.

        Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla on myös mahdollisuus harkintaan, mutta heitä ei koske esim hallintolaki ja suhteellisuusperiaate, jonka perusteella olisi valittava lievin seuraamus jolla saadaan aikaan tarvittava vaikutus.

      • TulkinAvustaja
        tulkintaa kirjoitti:

        Innokkaana selvittäjänä varmaan löydät sekunneissa linkin viittaamaasi päätökseen.
        Meidän MUIDENhan tehtävä ei ole todistaa SINUN väittämää oikeaksi tekemällä tuo työ puolestasi.

      • Tulkintaa
        TulkinAvustaja kirjoitti:

        Innokkaana selvittäjänä varmaan löydät sekunneissa linkin viittaamaasi päätökseen.
        Meidän MUIDENhan tehtävä ei ole todistaa SINUN väittämää oikeaksi tekemällä tuo työ puolestasi.

        "Kuopion HAO 13.02.2012 12/0095/7

        A:n ajoneuvo oli ollut pysäköintikieltoaluetta osoittavan liikennemerkin 373 vaikutusalueella paikassa, jota ei ollut erillisellä liikennemerkillä osoitettu pysäköintiin tarkoitetuksi. A oli ollut noutamassa viereisestä liikkeestä tilaamaansa kirjallista materiaalia, jonka kokonaispainon hän oli arvioinut olevan noin 37,5 kilogrammaa. A oli kertomansa mukaan joutunut odottamaan liikkeessä palveluvuoroaan noin viisi minuuttia. Pysäköinnintarkastaja oli seurannut A:n ajoneuvoa lähes neljän minuutin ajan, eikä ollut havainnut ajoneuvon kuormaamista tai A:ta ajoneuvon läheisyydessä. Ajoneuvon kuljettajalle oli annettu maksukehotus.

        A:n mukaan kysymyksessä ei ollut ollut ajoneuvon pysäköiminen, vaan lyhytaikainen seisottaminen sen kuormaamista varten.

        Oikeuskirjallisuudessa (Tolvanen: Tieliikenteen käsikirja 2011) esitetyn näkemyksen mukaan ajon keskeytys sen kestoajasta riippumatta on muodollisesti pysäköintiä kaikissa niissä tapauksissa, joissa se ei palvele ajoneuvon kuormaamista taikka kuorman purkamista. Kuormaamisen liitännäistoimet, kuten tavaran valitseminen, pakkaaminen, maksaminen tai sijoittelu varastoon eivät mahdu edellä mainitun lyhytaikaisen seisottamisen piiriin. Lyhytaikainenkin seisottaminen esimerkiksi kioskissa suoritettavaa ostosta, kirjeen viemistä tai muuta vastaavaa tarkoitusta varten on määräysten mukaan pysäköintiä eikä siten luvallista pysäköintikieltovyöhykkeellä. Sitä vastoin kuljettaja voi pysäyttää auton hetkellisesti esimerkiksi kantaakseen television tai vastaavan tavaran liikkeeseen/liikkeestä ilman että keskeytystä pidettäisiin pysäköintinä, kunhan kuljettaja ei liikkeessä suorita varsinaisia ostoksia.

        Hallinto-oikeus katsoi, että A:n viipyminen liikkeessä palveluvuoroaan ja aineiston luovuttamista odottaen on ollut liikkeessä asiointia, eikä kysymyksessä ole siten ollut ajoneuvon lyhytaikainen seisottaminen ajoneuvon kuormaamista varten. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen "

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2012/kuopion_hao20120095?search[type]=pika&search[pika]=Pysäköintivirhe*

        Kannattaa lainata vaikka kirjastosta Matti Tolvasen kirjoittama tieliikenteen käsikirja. Sitä on käytetty oikeuslähteenä hallinto-oikeudessa ja käräjäoikeudessa. Kirjassa käsitellään myös pysähtymistä ja pysäköintiä.

      • TulkinAvustaja
        Tulkintaa kirjoitti:

        Hyvä selvitys. Kerrankin näillä palstoilla. Kiitos
        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2012/kuopion_hao20120095

    • lopullinenratkaisu

      Se voi olla myös törkeä kuolemantuottamus.

      Jos ambulanssi ei pääse ajoissa paikalle kiitos pelastutielle parkkeeraneen paskapään, ja potilas kuolee tämän takia, parkkeerajan saisi viedä montunreunalle, jossa ensin hakataan polvilumpiot paskaksi, kaivetaan silmät lusikalla päästä, kivespussit valetaan täyteen sulaa tinaa, ja sitten jätetään uhri kuolemaan hitaaseen verenvuotoon.

      • ashghhfghd

        Ambulanssin kaikki laitteet ovat kannettavia. Ambulanssi itsessään on pelkkä kuljetusväline.

        Jos ambulanssi ei pääse rapun eteen ei se aiheuta kenenkään kuolemaa. Miehistö ottaa kamat ja paarit kantoon. That's it.

        Pieni haitta siitä on.

      • puohlgmgmg
        ashghhfghd kirjoitti:

        Keskustelepa tuosta asiasta joskus ensihoitajien kanssa. Jos pidät avoimen mielen niin käsityksesi tulee muuttumaan parempaan.

      • tättärääpippijuu
        ashghhfghd kirjoitti:

        Ambulanssin kaikki laitteet ovat kannettavia. Ambulanssi itsessään on pelkkä kuljetusväline.

        Jos ambulanssi ei pääse rapun eteen ei se aiheuta kenenkään kuolemaa. Miehistö ottaa kamat ja paarit kantoon. That's it.

        Pieni haitta siitä on.

        Totta, eihän ambulanssin kantamiseen tarvita kuin muutama riski mies.
        Toisaalta, siellä autossa ei välttämättä ole kuin kaksi hentoa naista, joka sekin on miehistö. No, pönttö mikä pönttö, ashghhfghd

    • Lainsäätäjän_tarkoitus

      HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO
      31/2010 vp:

      "Valiokunta pitää tärkeänä, että säädettävällä
      lailla velvoitetaan ilmoittamaan poliisille vastaisuudessakin
      niistä tilanteista, joissa pysäköintivirheestä
      on aiheutunut tai on voinut aiheutua
      vakavaa vaaraa tai haittaa, sekä pelastustielle
      pysäköinnistä. Poliisilla tulee tällöin olla myös
      mahdollisuus kirjoittaa rangaistusvaatimus,
      vaikka pysäköintivirhemaksu olisikin jo annettu.
      Tällöin maksu on luonnollisesti peruutettava."

      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/havl_31 2010.pdf#search=laki pysäköinninvalvonnasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1371
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1185
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      22
      1104
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1060
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1041
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      859
    Aihe