Hyväksyttekö armokuoleman?

Olen varovaisesti vastaan...ei kuitenkaan voida täysin tietää onko ihminen henkisesti siinä kunnossa, että tietää mitä haluaa.

HYVÄKSYN
Ehdottomasti..
Jokaisella pitää olla oikeus määrätä itsestään....Kärsimyksellä on rajat.....(*_*)

lUOJAA, OTA MINUT JO POIS! Ota ainakin capslock pois
Hiljaa!

Suosikkipäiväni ovat: Lauantai, sunnuntai, lomapäivä, rokulipäivä, uudenvuodenpäivä, joulupäivä, palkkapäivä, pääsiäispäivä, itsenäisyyspäivä.

Tottakai hyväksyn, jo siltä pohjalta että mielestäni ihmisen elämä kuuluu hänelle itselleen ja siitä että onko eläminen elämisen arvoista pitäisi olla ihmisellä se viimeinen sana - ei muiden moraalilla, muiden eettisellä koodistolla tai muiden "kokemuksella oikeasta".

Nimittäin; Jos elämä ei ole omasi ja päätäntäsi alla - se on jonkun muun päätöksenalainen. Vaadin saada tietää KUKA tai MIKÄ on oikeutettu päättämään minun elämästäni ja kärsimyksestäni? Vaadin sen ihmisen tilille välittömästi. Jos se en ole minä - se on joku muu. Kuka? Jos tätä "jotain muuta" ei voida osoittaa olen se minä itse ja vaadin oikeuksiani elämääni ja kuolemaani ja elämä-kokemukseni merkityksellisyyden ja kärsimykseni määrän itse-mitallistamiseen täysin itselleni.

Jos puolestaan valta annetaan "Jollekulle muulle" - VAADIN OLLA TUO JOKU MUU. Sen pitäisi olla minä joka määrää muiden elämästä. Minä vaadin olla tuo joku-muu jos sellainen ihminen kerran on olemassa. Minä vaadin päättää SINUN elämästäsi, sinun kärsimyksestäsi, sinun arvoistasi - jos sellainen toisten puolesta päätäntä on kerran OK. Perusteena tälle käytettäkään vaikka sitä että keksin olla ensimmäinen joka tämän oikeuden keksii ottaa itselleen; nopein ehtii ensin.

Jos minä en saa päättää sinun asioistasi, sinun elämästäsi ja kuolemastasi ja kärsimyksestäsi - niin miksi sinäkään - tai kukaan "sinuus" (eli ei-minuus) myöskään omaa sen oikeuden? Tällöin eutanasiassa oikeus on ihmisellä itsellään ja sitä ei voi pois ottaa ja kysymys on vain avusteisuuden kysymyksestä. Avusteisuudelle voidaan luoda rajat ja se on ok, mutta oikeus kuolla haluamallaan tavalla on luontainen oikeus ja siinä auttaminen on luontevaa.

Lisäksi eutanasia tulisi myös koskettaa erikoistapauksissa taviksiakin - eli kun ollaan erämaassa ja toinen on kuolemassa erittäin todennäköisesti ja erittäin kivuliaasti niin armokuoleman ei pitäsi olla kielletty tavikseltakaan maalaisjärjen kautta miellettynä tarpeena, väärinarvion huomion kanssakaan. Lääkäri ei ole sen enempää pyöveli kuin kukaan meistä muutenkaan. En jätä suoliin ammuttua kaveria kitumaan taistelutanterelle kahdeksi päiväksi vain siksi että tohtorinpaperit jäi lukematta.

Kyl kyl, päättäköön jokaine elämästään iha ite

IL:n linkissä mainituilla ehdoilla hyväksyn. Mikäli näitä ehtoja käydään muuttamaan, ja/ tai lisäämään, tai ehdoista lipsutaan, siinä tapauksessa varaan itselleni oikeuden muuttaa mielipidettä.

Kyllä hyväksyn jos kaikki muut vaihtoehdot ovat käyty läpi monelta kulmalta. Itse olen nähnyt kurjuutta ja kuolemaa aivan riittävästi omien sukulaisteni kanssa. Liian nuorena näin liikaa kärsimystä jonka lopputulos oli jo tiedossa.

Kokemusta on sen verran että ainakin syöpätaistelujen kanssa loppuvaiheessa voidaan sopia hoitavan lääkärin kanssa miten hoito etenee. Voidaan "sopia" että kivunlievitys on riittävä mikä voidaan teoriassa tulkita niin että morfiinia annetaan niin suurina annoksina että henki lähtee jo sillä.....hyvin armollinen tapa nukkua pois!

Noilla kriteereillä mitä oli nuo 11 kohtaa, kyllä hyväksyn. Lemmikillekin suodaan armokuolema, jos sitä ei voida enää auttaa. Miksi ihmistä pitäisi kiduttaa?

Miksei tätä armokuolema-systeemiä voi ilmaista ennalta? Haluan armokuoleman jos tietyt ehdot täyttyvät - riippumatta siitä pystynkö siinä vaiheessa antamaan sille hyväksyntäni vai ei.

Tällöin siis jos ajatellaan TASAVERTAISUUDEN kannalta - niin vain ihmsillä jotka kärsivät ja jotka pystyvät kärsimyksensä ilmaisemaan ovat oikeutettuja armokuolemaan. Tämä ei ole tasavertaista niiden kannalta jotka kärsivät mutteivät pysty kärsimystään ilmaisemaan.

Tämän takia olisi syytä myös sille että ihmisille annetaan oikeus määritellä missä olosuhteissa he tulisivat haluamaan armokuoleman, vaikka he TÄLLÄ HETKELLÄ olisivat täysissä ruumiin ja sielun voimissa vailla mitään sairautta tai kärsimystä. Koska se on status quo joka voi muuttua - ja muuttuukin koska sitähän vanheneminen ja pois haipuminen usein on.

Minulla on vahva halu Elää ja kokea asioita - mutta juuri tuosta halusta nousee myös jo ennakoiva kärsimyskokemus - ymmärrys siitä että kärsisin suuresti tilanteessa jossa minua estää jokin fyysinen tila - tai miksei henkinenkin tila - Elämästä. En arvioi elämänlaatuani ja elämäkokemustani pulssin ja hengityksen kautta - antaisin 10 vuotta sydämensykettä ja hengitystä pois jos saan sen sijasta päivän MERKITSEVÄÄ Elämää. En koe olevani "oleskelija" ja vielä vähemmän "Kärsien oleskelija".

Miksi siis eutanasiassa ei ole harkintaa ihmisen todelliselle autenttiselle itse-kokemukselle, laadulliselle kriteeristölle jonka voi olemassaololleen asettaa vaikka heti? Miksi eutanasian pitää olla "toivoon perustuva" - eli toivoa olevansa riittävän kärsivä ja riittävän tajuissaan/tolkuissaan että ymmärtää sitä pyytää? En koe sitä turvalliseksi vaihtoehdoksi - koen sen riskialttiiksi vaihtoehdoksi koska se sisältää potentiaalisen tarpeettoman ja vältettävän kärsimyksen lähteen - jolle voisi halutessaan jotain vaikka juuri nyt ja juuri tässä; luoda ne itseään koskevat rajat ennalta.

Mielestäni itsemurha on edelleenkin funktionaalisempi kuin "raskaasti ehdollinen eutanasia". Jos ehdot eivät täyty voi olla liian myöhäistä tehdä itsemurhaa. Siksi itsemurha ennakoiden on edelleen rationaalinen vaihtoehto - koska en voi rakentaa itselleni "exit plan" tyylistä ratkaisua joka sisältää säädyllisen eutanasian tietyillä kriteereillä - olin minä paikalla sitä pyytämässä tai en.

Eiköhän fyysisen kivun lievittämiseen ole jo riittävästi keinoja, ettei ihmisen tarvitse kärsiä aivan mahdottoman paljon? Ja henkisen kivun vähentämiseen voimme me kaikki vaikuttaa olemalla ystävällisempiä toinen toisillemme.

Ehkä jossain tapauksissa armokuolema olisi paikallaan. Uskoisin kuitenkin, että myös useimmat kroonisesti sairaat haluavat elää. Elämänhalu on ihmisessä niin vahva.

Eipähän nykyisessä tilanteessa yhdenkään lääkärin tarvitse toimia murhaajana.

Elvyttämiskielto on eräänlaista eutanasiaa...on niin paljon asioita mitä pidetään epäeettisenä. Mutta samaan aikaa toteutetaan toisaalla tavalla jos toisellakin. Riittävästi lääkitystä ajaa saman asian kuin eutanasia, vain vaatien usein huomattavasti pidemmän ajanjakson ennen kuin ihmisestä tulee loppu. Lääkkeet lopettaa ihmisen kyllä varmasti. Muistan pappani viimeiset ajat sairaalassa. Lääkäri totesi, että ihmeen kauan kestää, kun on sitkeä sydän vaikka tuollaisen lääkmäärän saa päivittäin. Tajusin että loppuhan siitä tulee niinkin. Ja voiko väistämätöntä välttää? Kuolema kuuluu elämään.

Ja voidaanko henkistä kärsimystä vähätellä fyysisen varjolla? Ihminen on kokonaisuus. Puhutan, että henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen, mutta sitten samaan aikaan sanotaan että ihmisen pitäisi kestää henkistä kärsimystä, koska?

Niin tai näin. On hyvä tajuta koska on reilumpaa hyväksyä kuolema, kuin pitkä ja hidas kituminen.

Hyväksyn. Tarpeeksi kipua ja kärsimystä läheltä seuranneena; monelle se on vain helpotus. Ja siksi toisekseen, eutanasia suo todennäköisemmin rauhallisen, arvokkaan ja kauniin kuoleman (suhteessa siihen irvokkaaseen lopputulokseen, mikä toisinaan syntyy kun kroppaa yritetään toistuvasti herättää henkiin eri keinoin).

Tuossa on toinenkin näkökulma. Vanhusten itsemurhakuolemat on aika vaiettuja vielä. Ymmärrettävää on, ettei moni viitsi hautajaiskutsussa todeta; että joo, se meidän mamma/pappa/isotäti mikälie tappoi itsensä kun ei enää jaksanut. Ei jaksanut yksinäisyyttä, ei jaksanut huolehtia enää asioista ja murehtia, ei sietänyt enää kipua tai pelkäsi rumaa kuolemaa niin paljon että mieluummin veti kourallisen tabletteja naamaansa kuin jatkoi kurjaa elämäänsä.

Tämä taas jakaa mielipiteitä. Eihän kukaan halua tunnustaa, että vanha isoäiti mieluummin valitsee eutanasian kuin neuloo lapasia ja leipoo pullaa jälkikasvulle. Miksi ei sytytä? Eikö mummolla ole samanlaiset oikeudet aiheuttaa mielipahaa sukulaisille kuin nuoremmillakin?