Olen tosi ahdistunut ja yksinäinen. Tuntuu ettei kukaan välitä minusta. Toinen vanhemmista kuoli ja muut sukulaiset ei kuuntele eikä arvosta. Suru on suuri ja kaipuu. Avomieskin on hankala ja suhde yhtä vuoristorataa. Terveys on heikko. Ystävät puuttuu. Stressaa. Talous huolestuttaa. Jaksaminen uupuu...Miten selviän tästä?
Miten eroon ahdistuksesta?
Ahdistusjayksinäisyys
10233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos suku ei arvosta, ei kannata välittää siitä. Heillä on varmaan omat ahdistuksensa ja he eivät tule välttämättä muuttumaan. Koita etsiä ja tehdä itsellesi mieluisia asioita ja löytää muuta seuraa ja elämän iloa vaikka seurakunnasta, harrastuksista, lemmikistä, liikunnasta, taiteesta tai erilaista vertaisryhmistä:) Pidä huolta terveydestä, etsi uusia tai vanhoja ystäviä ja rentoudu.
Elo on ankeeta niin monella, et oo yksin!
Ei siinä auta muu kuin vain jaksaa, pippuroida itteensä ja aatella että "huomenna on paremmin"!
Tee näin ja ahdistus kaikkoo!
Iso hali multa ja hyvää yötä!
Jos suvun kanssa ei ole suorannaista riitaa, niin yhteyksiä kannattaa silti pitää yllä. Kun on perhe, -työ,-haasteet niin niitä yhteyksiä ei tule tai ehdi pitää usein yllä. Tulee aika että pesät tyhjenee ja lapset lentävät pesästä ja ikäännytään. Silloin nousevat sisar- ja täti-setä -suhteet jälleen arvoonsa.
Onko kauan aikaan kun se toinen vanhempi on kuollut. Heti menetyksen jälkeen olo tuntuu orvolta ja hyljätyltä. Se on ihan normaalia surutyötä.
"Suku on pahin", kuuluu sanonta. Sukulaisia ei kiinnosta ja sukuaan ei voi valita. Ystävänsä sentään voi. Jos vain niitä löytyisi, kun tarvitsee. Kaikki ystävätkään eivät ymmärrä, että hyvät ihmissuhteet perustuvat vastavuoroisuuteen. Jos saat apua, myös annat apua ! Minulla se tuntuu toimivan vain niin päin, että apua kyllä tullaan pyytämään, se kelpaa, mutta toisinpäin ei toimi.
Olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin aloittaja, läheisilläni ei ole empatiakykyjä.
Ne ovat välttämättömiä tyydyttävässä elämässä ihmisten kanssa. Pitäisi osata asettautua toisen ihmisen sijaan.
Tunnen olevani yksin. Samat muutkin huolet. Tunnen itseni ja elämäni ihan merkityksettömäksi. Olo on lohduton, päivästä toiseen, mutta silti puren hammasta ja päätän, että kun en nyt muuta voi, elän päivän kerrallaan, katsotaan mitä huominen tuo ! Tarvitsemme kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja taistelua mielialojen laskemista vastaan ja väliaikaisen tilanteen sietämiseksi.
Ottakaamme tämä passiivinen vaihe "voimienkeräilyvaiheena", että nousisimme ja niitä voimia olisi muuttaa tilanne tai kun tilanne muuttuu.
Mikään ei ole pysyvää. Mikään ei jatku ikuisuuksiin samana, jos vain jaksamme tarttua asioihin, kun jaksamme !
Yksikin ystävä, juttukaveri on merkityksellinen, onko sinulla yhtään ?
Jos oikein mietit, ehkä kuitenkin on…?
Minä olen täällä kaukoystävänä ja kannustan sinua jaksamaan ja uskomaan itseesi ja tulevaisuuteesi !
Kyllä se siitä...
Vaikutat vahvalta ja päättäväiseltä. Ei anneta periksi. Voimahalit:)
Hei ! Aika samassa jamassa olen kuin sinäkin, mutta ei auta hellittää !
On sinnikkäästi puskettava eteenpäin ! Periksi ei saa todellakaan antaa !
Pitää uskoa siihen, että parempi huominenkin häämöttää siellä jossain ja sen pikemmin mitä lujemmin uskoo. Se usko nimittäin pitää mieltä korkeammalla,
mikä taas puolestaan pitää toimintakykyä päällä.
Apaattisuuteen ja toivottomuuteen vajoamista pitää kaikin keinoin välttää !
"Päivä kerrallaan eteenpäin", ajattelen, koska se ei ole liian suuri vaatimus, kun henkiset voimat eivät ole vahvimmillaan.
Joku tavoite pitää kuitenkin olla. Päivä kerrallaan on hyvä.
Tehdään tästäkin päivästä paras mahdollinen !
Eikös vaan ?
Mikä olisi yksi asia, jonka haluaisit totetuttaa nyt/lähitulevaisuudessa ?
Toistan kysymykseni: Mikä olisi yksi k i v a asia, jonka haluaisit toteuttaa nyt/lähitulevaisuudessa ?
Luonnossa pitäisi enemmän liikkua ainakin. Jotenkin en kaipaa niin kivaa vaan merkityksellsiä ja antoisia ihmissuhteita, koska yksinäisyys on vaikeinta. Parisuhde ja ihmissuhteet on tosi vaiketa ja jotenkin etäisiä..ei ole juttukaveria joka ymmärtää ja välittää..Ahdistaa ja tulee kauheita ahdistuskohtauksia pulssi ja verenpaine nousee hurjasti...
Tiedän tuon kokemuksen aika hyvin. Mutta itse voin sanoa kuten monet muutkin taisivat jo täällä sanoa, että unohda ne, jotka eivät arvosta sinua, ja aloita uusi elämä, etsimällä uusia ihmisiä, ja tee asioita, joita itse rakastat tehdä, ja sano peiliin että olet hyvä henkilö joka päivä! Voimia kuitenkin nuorehkolta jäppiseltä!