Työttömiä noin 200-300 000. Mistä työtä n. 200-250 000 ihmiselle ????
Avoimia työpaikkoja noin 20-30 000.
kaikille.eiriitä.töitä
41300
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Mistä noin pienen työttömyysluvun pierasit? Sipilän valheistako? Oikea luku lähentelee miljoonaa
Aivan, kun otetaan mukaan kaikenmaailman 9 euron orjat ja temputyöllistetyt, (hekin kuuluvat työttömiin, vaikka eivät juuri sillä hetkellä näy tilastoissa.) tulee työttömien luvuksi takuulla miljoona työtöntä vokeissa elävät matut, jotka saavat meidät lopullisesti perikatoon kaikilla tavoin.
Irakin sota muuten loppui lopullisesti eilen ja ISISIN terroristijohtaja käski islamistejaan, joko häipyä maasta kiireesti, tai sitten tehdä "kunniakas" pommivyöitsemurha, jossa pääsisi sitten 77 neitsyen kimppuun heidän lihallisessa paratiisissaan. :/
Työttömiä on todellisuudessa 500 000 - 600 000 kun temppukurssitettavat ym. otetaan lukuihin.
Perusta oma firma tai rupea puhelinmyyjäksi. Kyllä aktiivinen kaveri töitä saa mutta kotona kaljaa juomalla homma ei edisty..suomessa on varmaan just se n.miljoona kaljan aktiivista kittaajaa..sen kun lopettaa niin alkaa työt maittamaan.
Just juu, olipa hyviä neuvoja. Perusta ite konkurssifirma, ja puhelimyynti ei ole työtä, se on ihmisten kusettamista, ja kiusaamista.
Voi kun kaltaisesi apinat tulisi moisia sanomaan suoraa päin naamaa saman, mitä nippa nappa uskallat suomi24 palstalla kirjoitella, mutta kaltaisesi pikku kakarat löytää egonsa vain keskustelu palstoilla, kun muuhun ei ole. Tuskin kakar tietää edes firman perustamisesta saati mistään muuustakaan mitään, kun siellä äitees helmojen alla pyörit.
Aivan. Käytännössä nuo kitisevät siitä, että nyt jonkun muun pitää heti perustaa firma ja palkata heidät sinne töihin. Kaikki firmat sisältävät konkurssiuhan. Sitähän se yrittäminen on. Mutta eihän sellainen pullamössömammanpojille käy. Kauheasti joutuisi töitä tekemään ja olemaan vastuussa asioista.....
Tuosta työttömien 320 000 . Ne eivät ole yksi suuri massa vaan siinä on 100 000 sellaista jotka eivät ikinä mitään aio tehdäkään. 100 000 sellaista jotka odottelevat että tullaan kotoa kädestä pitäen hakemaan, sitten kyllä tekevät jos osaavat. 100 000 on aidosti sellaisia jotka etsivät töitä ja niitä saadessaan tekevät sen mieluusti. Ja 20 000 perustavat yrityksen jos mahdollista . Ja nämä ovat niitä jotka luovat ne duunipaikat.
Ei se alkoholismi työntekoa tai työttömyyttä katso. Sehän on sairaus itsessään. Suomessa on entisaikaan tehty paljon töitä viinapalkalla ja työpaikoilla katsottu läpi sormien juopottelua, ihan korkeinta tasoa myöten.
Ihanko totta väität, että sadat tuhannet eivät ole "aktiivisia"? Siinä joukossa on maistereita, vuosikymmeniä töissä olleita, joille ei ole enää käyttöä. Työttömyys on simppelisti työn puutetta. Mikä ihme siinä on niin vaikea tajuta tälle luterilaisen työetiikan kyllästämälle puoli-ilmaiseksi toisten lompsia rikastavalle joukolle? Työnpuutetta. Hyvin simppeliä. Ei se 30-luvun suurlamakaan mistään "aktiivisuuden puutteesta" johtunut.
Rukka parka, et taida tietää yrittämisestä yhtään mitään :D
Yrityksen perustaminen vaatii pääomaa. Sitä ei työttömällä ole, eikä pankki lainaa rahattomille.
Työtön on työtön, koska hänen osaamiselleen ei ole kysyntää yrityksissä. Sinä siis ehdotat, että potkut huonon kysynnän vuoksi saanut metallialan ammattilainen perustaa yrityksen sille samaiselle sektorille, josta hän sai juuri potkut huonon kysynnän ja taloustilanteen vuoksi?
Ennen yrityksen perustamista pitää tietää, millaiset suhteet on asiakkaisiin, mistä niitä saa, millaista asiakaskuntaa etsitään ja millaisia tarpeita tällä asiakaskunnalla on. Yksikään yritys ei synny tyhjästä ja edelliset kartoitusvaiheet edeltävät aina yrityksen perustamista OIKEASSA LIIKE-ELÄMÄSSÄ.
Työttömällä pitää olla osaamispääomaa. Kipsan, kahvilan tai kukkakaupan pyörittäminen ei vaadi osaamista. Siksi näille hakeutuukin niin monta yrittäjää, että suurin osa tekee konkan. Katteet ovat olemattomia.
Konkan tehnyt yrittäjä ei ole sosiaaliturvan piirissä. Siksi tätä yrittäjyyttä niin innolla markkinoidaankin. Suurin osa yrityksistä ei toimi ja ne menevät konkaan muutaman kuukauden - vuoden sisällä, ihan tilastollisesti. Viranomaiset tietävät tämän taatusti, joten kyseessä on yksi tapa työntää ihmiset ulos sosiaaliturvan piiristä.
Ja lopuksi, meistä jokainen on maksanut veroja ja lain mukaan meille kuuluu sosiaaliturva, joten menehän porvari aktivoimaan niitä hetuloitasi muualle. Sinullakin vaikuttaa tuota aikaa olevan käytössä, joten eiköhän aktiivinen yksilö keksi sille muutakin käyttöä, vai mitä?
Ja se tärkein edellisestä unohtui, nimittäin osaamisen lisäksi pitää olla toimiva liikeidea. Niitä ei mistään tyhjästä vetäistäkään.
Reiska siis kuvittelee, että Suomen työttömät ovat kaikki Jobseja ja Gateseja. Luoja, että tämän maan oikeisto on ulkona normielämästä.
Ja mitä sitten, vaikka siellä kortistossa joku vetää lonkkaa. Enemmän tämä maa hassaa sillä, että katsoo veronkiertoa läpi sormien. Pelkkä harmaa talous maksaa vuositasolla miljardeja.
Mikä sinun konkreettinen ideasi siten olisi työttömyyden poistamiseen ? Se että sanoo ei kaikelle , ei johda mihinkään. Se että marmattaa ja nillittää joka asiasta ei luo yhtään työpaikkaa. Kerro korjausehdotuksesi tilanteeseen .
>>>>Perusta oma firma tai rupea puhelinmyyjäksi. Kyllä aktiivinen kaveri töitä saa mutta kotona kaljaa juomalla homma ei edisty..suomessa on varmaan just se n.miljoona kaljan aktiivista kittaajaa..sen kun lopettaa niin alkaa työt maittamaan.>>>
Juu, konkurssejahan tässä maassa riittää ja verottaja vihaa yrittäjiä, joten ei kiitos ja puhelinmyynti on kaikinpuolin erittäin kiusallista ja ärsyttävää, säälin puhelinmyyjiä sydämestäni, että sellasta hommaa pitää pakosti tehdä.
No sitten tuo väittämäsi, jossa sanot miljoonan työttömän olevan alkoholisteja - täytyy sanoa, että ihan pikkuruisella lusikalla on sulle tosiaan järkeä jaettu, kun noin järjetöntä jargoniaa lässytät.
Yrittäjällä on oikeus lähes saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin palkansaajalla. Yrittäjän sosiaaliturva rakentuu YEL-vakuutuksen ympärille. YEL turvaa yrittäjän toimeen tulon erilaisissa elämäntilanteissa esim. sairausaika, vanhempainvapaa, työttömyys, työkyvyttömyys.
Konkurssin tehnyt yrittäjä on oikeutettu joko Kelan maksamaan työttömyyspäivärahaan tai yrittäjien työttömyyskassan maksamaan ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan. Lisätietoa voi lukea esim. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan kotisivuilta www.syt.fi. Kassan jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen eli varsin edullinen vakuutus, jos yritystoiminta loppuu. Itse maksan YEL-vakuutusta ja kassan jäsenmaksuja mielelläni. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jos joudun esim. lopettamaan oman yritystoimintani, saan ainakin enemmän päivärahaa kuin Kela maksaisi (noin 700 €/kk)
Otetaan 500 000 maahanmuuttajaa niin asia on kunnossa.
Tämän viikon uutinen oli tämä, Suomen talous ei kasva jos emme ota maahanmuuttajia (lue siis pakolaisia oikeasti) helsingin kaupungin asukasmäärän verran.
Mistä luit? Ei talous kasva varmaan missään nyt. Siis vaikka ottaisi 500 000 matua ei talous siinäkään tapauksessa tulisi kasvamaan.
Tuo väite on valeuutinen, se on tätä :
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14751882/dailymail-muutaman-vuoden-sisalla-20-milj-afrikast
Ja nuokin on tilattu, selitykset ovat mitä ovat, liittovaltion valkoinen kirja demottiin eilen.
Kyllä se oli jossain ihan keskeissä median lähteessä, voisi sen toki mainita mutta en jaksanut etsiä tähän kohtaan.. talousuutiset?
No, ei taloutemme parane lisäväen otolla tässä eikä kai milloinkaan.
Kannattaisiko Suomen perustaa se ohjust tehdas? Me ollaan aivan pulassa noiden uhkailijoiden kanssa. Perustetaan itse asevalmistusta, on lähellä, jos tulee hätä käteen. Venäjäkin saattaisi niitä ostaa. Vai onko siitä kokemusta, että niitä joku väärä alkaisi täällä hamumaan?
Virosta saattaa pian aikaa tulla meille osavaltio, kun ne ovat niin lähellä.
Ydinpommeja olen usein ehdottanut, niitähän on muillakin.
Yhtälailla suomikin voisi niitä rakentaa, sitten voi sanoa että jos te painette nappia niin tääkkäkin painetaan ja se on slut sitten eikä tarvitse miettiä muuta.
Ei tarvita liittoja, ei venäjää sun muuta. Vain ytinpommeja.
Viisaistakin viisaimmat poltiitikkomme julistivat jo vuosia sitten työvoimapulan virallisesti alkaneeksi. Tähän on uskominen ja miksi siis emme poliitikkoihin jotka kiihkolla kansan etua ajavat uskoisi?!.
Kaipa niitä uskotaan, sillä saavathan nuo kuntavaaleissa miljoonia ääniä. Itsellä on kyllä mennyt aikoja sitten kaikki usko tämän maan politiikkaan.
Kaipa tämä ylikallis euro, velkaantuminen, viennin takkuaminen, Venäjän kanssa kisailu ja työttömyys vielä jonkin aikaa menettelee. Jossain vaiheessa tälle hommalle tulee sitten täysstoppi, kuten tuli 80-luvun kasinotalouden huumalle. Tosin, putous tulee olemaan ihan omaa luokkaa huomioon ottaen järjettömäksi paisuneen asuntokuplan.
Nuorille neuvona, että kannattaa kokeilla siipiä muualla. Tätä maata ei ole koskaan siunattu herraonnella. Lähinnä kansa on känsäisillä käsillään yrittänyt aina paikata ne pahimmat tumpeloinnit. Helpommallakin pääsisi, jos enemmän järkeä käytettäisiin, vaan sitä ei suomalaisessa politiikassa ole aikaisemminkaan havaittu.
Työttömiä on jo yli 600 000.
Sellaisia työttömiä jotka haluaisivat töihin on 240000, ja työttömiä kaikkiaan 460000. Ja yhteensä työikäisiä jotka eivät käy töissä on 900000, tässä luvussa on kaikki 18 - 63 vuotiaat, opiskelijat ja kaikki muutkin.
Kävitkö ihan itte niiltä kysymässä enkä tarkoita vartiaista.
Kokoomuksen vakiovastaus: poistetaan kannustinloukut. Siinä on sellainen lausuntoautomaattipuolue, että pitää oikein ihmetellä, miksi sitä äänestetään.
Kela toimii miten toimii, kouluja pannaan säppiin, työttömyys laahaa ennätyslukemissa, talous kinkkaa, sote ja terveyssektorin yksityistäminen käy päälle ... ja sitten on tämä yksi puolue, jonka vaalivankkurit liikkuvat kaupungista kaupunkiin puhuen "kannustinloukuista".
Kukaan ei ole päässyt selville, mistä ne työpaikat tulevat sillä, että leikataan asumistuesta, eläkkeistä tai opintotuesta. Ilmeisesti kokoomuksessa syytetään pian takatalvesta ja viljansadon menetyksestäkin "kannustinloukkuja". Ihme puolue ja tosiaan, kuka ihme noita äänestää?
Mun mielestä pitäs poistaa lapsilisät ja hoitotuki. Se on suurin kannustusloukku matuille.
Niin+kokoomuskapitalistien+ainut+hokema+on+että+jätetään+ihmiset+omilleen,viis+siitä+pärjäävätkö+vai+eivät+marlkinataloudessa,vaikka+tiedetään+100%+että+markkinatalous+voi+työllistää+enää+pienen+osan+kansasta+ja+tulevaisuudessa+robotiikan+avulla+vielä+pienemmän+osan.
Tämä+on+sitä+kuuluisaa+oikeisto+politiikkaa,vaikka+kuin+yrittävät+markkinoida+itseään+"työväenpuolueena",täyttä+bullshittia+koko+heidän+hokemansa.
Oikeistopuolueet+on+heitteillejättö+puolueita+sekä+heidän+kannattajansa.
Miten ne nuoret "lupaukset" siellä Rinkebyssä aloittaa työnteon ? Aivan oikein, perustamalla oman huumeenmyyntifirman ja varastetuntavaran välitysfirman. Täällä Suomessakin tehdään samaa mutta siitä ei kierry yhtään mitään verokirstuun. Ja tavalliset työpaikat vaan vähenee, että siitä vaan yrittämään ja työllistymään. Eli toisin sanottuna haistakaa p...a !
eikös nämä ruotsin mamupolitiikan puolustajat sanoneet, että ruotsissa on töitä ja matala työttömyysprosentti. miksi nuo sitten riehuu raiskauskylässä?niidenhän pitäisi olla töissä. hassua myös että tämä vasemmistolaisen aalto-opiston professori väitti että palveluja on siellä vähän, no johtuskohan se siitä, että nämä mamut ryöstää ja hajottaa niiden liikkeiden ikkunat. ei kai kukaan yksipaikkainen liike uskalla siellä toimia varsinkin kun poliisi syyttää rasismista jos soittaa apua paikalle.
Joka iikka käy töissä kuukauden kerrallaan. 12 x 25000 = 300000. Ei luulisi olevan paha rasti tehdä töitä 1 kk vuodessa. Niin lyhyen ajan voi tehdä harjoittelijana 9 euron päiväpalkallakin.
Avoimia työpaikkoja on aina, koska ihmiset vaihtavat työpaikkaa ja pois lähteneen tilalle tarvitaan yleensä uusi työntekijä entisen tilalle. Kysymyksessä ei ole siis paljonkaan uusia työpaikkoja, vaan niitä, jotka liittyvät normaaliin työntekijöiden kiertoon. Sitä työpaikkojen kiertoa syntyy monin tavoin.
- ihminen haluaa mennä uralla eteenpäin ja hakeutuu parempaan työpaikkaan
- toinen perheestä saa uuden työpaikan toiselta paikkakunnalta ja silloin toinenkin joutuu yleensä jättämään entisen työnsä ja etsimään uutta työpaikkaa toiselta paikkakunnalta
- työntekijä etsii työtä lähempää kotiaan, jotta työmatka ei olisi niin hankala
- ihminen lähtee paskatyönantajalta pois saadessaan paremman työnantajan
- työntekijä sanotaan irti jostain syystä ja haetaan parempaa tilalle
- työntekijöitä jää eläkkeelle tai sairaseläkkeelle
20 000 - 30 000 työpaikkaa Suomen kokoisessa työntekijämassassa on aina auki jo pelkästään työvoiman kiertoon liittyen
Paljon tärkeämpi olisi tietää niitä lukuja, joissa työnantajat etsivät todella lisää työntekijöitä - niillä luvuilla on merkitystä. Muutamiin isoihin investointeihin liittyen on ollut nyt työtä tarjolla, Uudenkaupungin autotehtaalle tulee paljon auki työpaikkoja ja Äänekosken sellutehtaalle ja liitännäisyrityksiin tulee auki työpaikkoja. Kolmas on sitten Turun telakka, jolle alihankkijoineen tulee paljon lisää työtä. Siinä ne sitten pääosin ovatkin.
Kaupanalalta on paljon poistumassa työtä, sivoja lopetetaan urakalla ja monia muita kaupan alan myymälöitä ollaan lopettamassa. Monilta muiltakin aloilta kuuluu edelleen YT neuvottelujen viestejä eli työpaikat myös edelleen ovat vähenemässä.
Eläköityminen vie sitten työntekijöitä pois työmarkkinoilta, joten siitä johtuen tulee myös työpaikkojen kiertoa.
Suurin osa avoimista työpaikoista on juuri näitä "paskoja työnantajia", joiden palveluksessa ei halua olla kukaan. Näiltä huonoilta työnantajilta pitäisi ottaa työnanto-oikeus pois, jolloin turhat huuhaa-työpaikat katoaisivat sotkemasta työpaikkatilastoja.
Vain sellainen työ josta työntekijä saa riittävän palkan ilman yhteiskunnan osallistumista on tekemisen arvoista.
Hanttihommat voi tehdä jokainen yrittäjä itse. Siitähän heille maksetaan ja sen vuoksi he saavat kiertää lähes laillisesti verojakin.
Jos vuorotteuvapaa laitettaisiin pakolliseksi jokaiseen pitkäaikaiseen työsuhteeseen, työttömyys ratkeasi. Eli kun pääset esim. yli 12 kk kestävään työhön, siihen valittaisiin samalla vuorotteluvapaa sijainen.
ensimmäisenä pitäisi selvittää kuinka moni on kelan lääkärin ihmeparantumisen kokeneita työkyvyttömiä työnhakijoita ja siistiä nämä tilastoista että tiedetään kuinka monta oikeaa työtöntä suomessa oikeasti on?
Kamelitaloudesta, se on tulevaisuuden ala.
Töitä on enemmän kuin tekemään ehtii! Pitää vain nousta kotisohvalta ylös ja lähteä työnhakuun! Monelle vetelykselle tämäkin on jo ylivoimaista, koska odotetaan, että työ tulee kotioven taakse! Eikä kaljapullon kaataminen kurkusta alas ole työntekoa. Tuet pois ja maksimaaliset karenssit päälle, niin johan rupeaa ripeä työnteko maistumaan nahjuksille!
Minkälaisia hommia olisi tarjolla? Mikä on liksa? Rahat on vähissä, niin ei ole varaa hakea aktiivisesti epävarmoja paikkoja. Pitäisi olla niin sanotusti varma paikka ja varma palkka. Vähintään vakituista työtä ja kuukausipalkattua, jotta uskaltaisi ottaa asuntolainankin samalla ovenavauksella.
Avoin työpaikka on poliittinen käsite, yhteiskunnallinen harha. Mikä työtehtävä jää tekemättä?
Sitten vielä jotkut kehtaa kommentoida, että menkää töihin. No kertokaa yksikin vähintään TES palkallinen työpaikka johon voin mennä niin menen sitten sinne.
Työpaikkoja ei tosiasiassa ole kuin marginaalisesti.
Sadattuhannet innokkaat ja osaavat suomalaiset eivät saa töitä, vaikka hakevat innokkaana kaikkiin mahdollisiin soveltuviin ja ei soveltuviin töihin.