Viikolla tajusin syvälle sisimpääni koskettavia asioita. Tajusin olevani läheisriippuvainen ja se selittää miksi stressaannun ja ahdistun rakkaudesta. Välillä on lähes paniikinomainen tunne, kun ei tiedä missä toinen on ja kenen kanssa. Tekisi mieli lähteä etsimään häntä. Muistan myös nuoruuttani ja kun joku piti minusta ahdistuin ja jouduin lähes paniikkiin. Nyt ymmärrän, että pelkään niin hylkäämistä, että olen karkoittanut kaiken hyvän elämästäni. Olen myös kontrollifriikki, kun tytär tuli murrosikään ja alkoi normaalisti irtaantua vanhemmistaan, niin minä pelkäsin taas hylätyksi tulemista ja yritin estää tyttären seurustelun. Välit menivät poikki, kunnes hyväksyin että hänellä on oma itseytensä ja itsemääräämisoikeutensa. En ymmärtänyt olevani läheisriippuvainen. Nuorena läheisyys onnistui vain kännissä ja nyt olen täynnä tarvetta antaa hellyyttä jollekin. Äidilleni kerroin tunteistani ja hän sanoi sen tuntuvan tutulle-läheisriippuvaisuus periytyy kotoa. Kun pelkään hylätyksi tulemista muutun vastariippuvaiseksi ja hylkään toisen ennenkuin hän ehtii. Sitten kun hän alkaa kylmäksi, niin pelkään hylätyksi tulemista taas jne. ees taas, sinne tänne. Olen alkanut tiedostaa asioita. Eilen ulkoinen lapseni kävi täällä raivoamassa Sinulle menneestä. Anteeksi! Sinulle viimeksi saisin purkaa ahdistustani. Minä kaikista ihmisistä tiedän miten satutat itseäsi.
Olen stressaantunut ja ahdistunut-anteeksi
shithead
195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Äiteeni kontrolloi siskojani ja tämä näkyy heidän parisuhteissa edelleen. Eräs poikaystävistä ajoi melkein äidin päälle, kun hän yritti estää heitä lähtemästä ja hyppäsi liikkuvan auton eteen. Itse olin vastariippuvainen suhteessa vanhempiini ja kuvittelin että olen puun ja kiven lapsi ja pärjään ihan yksin. Yllättäen tytärpuoli kuvittelee samoin. Hän ei tarvitse ketään ja pärjää yksin. Tässä on ollut sulateltavaa ja pahinta on että ahdistan erästä ihmistä niin, että pelkään hänen jaksamistaan. Vaikka tiedostan että en ole vastuussa hänen tunteistaan, niin jotenkin olen saanut hänet ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi niin että sydäntä riipii. On tässä ollut sulattelemista. Vuosi sitten elämä oli helppoa. Silti en vaihtaisi tätä kasvua ja tiedostamisen lisääntymistä mihinkään. Ihminen tarvitsee toivoa ja uskon että kykenen vielä olemaan jonkun rakkauden arvoinen. Säkin puhuit joskus olevasi läheisriippuvainen. Joten ollaan tasoissa tässäkin. Paitsi että sulle lasten kasvaminen on luultavasti ollut valtavan raskasta. Sulla on vähän enemmän persoonia, mulla on se alter ego eli sisäinen lapsi ja ulkoinen lapsi ja tämä minä joka haluaa aikuistua. En ole sua kummoisempi muutenkaan. Molemmat pelätään samaa asiaa ja kohoteltiin omia egoja. Sä kehuit kuinka kaikki miehet haluaa sua ja mä lähettelin pippelinkuvia kun pelkäsin etten kelpaa ja oireilin kaikilla tavoin. Nyt kaikki on selvää ja naurattaa. Tai varmaan taas tulee uusia kriisejä ja oivalluksia, mutta sitä tämä elämä on. Toki sulla on vielä niitä mies-ja lapsipersoonia ja joku aina hoitaa äitiään mutta se on sun elämää.