Nuoret miehet pahoinpitelivät ulkomaalaisia henkil

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että kolme nuorta miestä pahoinpiteli kolmena eri kertana ulkomaalaisia tai ulkomaalaiselta näyttäviä henkilöitä Forssassa välillä 5.-20. elokuuta.

Poliisin mukaan teot kärjistivät ulkomaalaisten ja suomalaisten välejä alueella, ja jännitteet laukesivat 22. elokuuta yhteenotossa, jossa oli osallisena suurempi joukko henkilöitä.

Kahakan jälkeen kirjattiin kolme pahoinpitelyä ja yksi laiton uhkaus, poliisi kertoo. Välikohtauksessa forssalainen mies sai vammoja kasvoihinsa.

Pahoinpitelyistä kahdessa epäiltynä on ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Yhden pahoinpitelyn osalta epäiltyä ei ole kyetty selvittämään, poliisi kertoo. Laittomasta uhkauksesta epäilty on paikallinen nuori mies.

Tapahtumaa ruodittiin sosiaalisessa mediassa laajalti.
Toinen joukkotappelu päivää myöhemmin

Joukkotappelua seuraavana päivänä suurehko paikallisista koostuva nuorisojoukko kokoontui Forssan keskustassa.

Poliisin mukaan ryhmässä oli liikkunut huhu, että edellisen päivän tapahtumien osallisia olisi tulossa paikalle keskustelemaan tapahtumista. Kun näin ei kuitenkaan käynyt, joukko teki päätöksen lähteä vastaanottokeskukselle, missä ilmeni poliisin mukaan aluksi molemminpuolista huutelua.

Pian vastaanottokeskuksesta tuli ulos suurempi joukko ihmisiä ja syttyi uusi joukkotappelu. Vastaanottokeskuksen edustalla sattuneesta kahakasta kirjattiin viisi pahoinpitelyä ja kaksi vahingontekoa.

Paikkakuntalaiset olivat poliisin mukaan pyrkineet perääntymään tilanteesta, mutta yhteenotoilta ei vältytty. Poliisi kertoo, että poliisin saapuessa paikalle tilanne oli kuitenkin jo ohi.

Kahdessa pahoinpitelyssä on asianomistajana vastaanottokeskuksen asukas ja kolmessa pahoinpitelyssä on asianomistajana suomalainen. Kaikkien vammat jäivät vähäisiksi.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisin-tutkinta-valmis-kantavaeston-ja-ulkomaalaisten-kireat-valit-johtivat-joukkotappeluihin-forssassa/6334108

Arvasin että syylliset on nuo pojat
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

arvasinsen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu