Petturi,kusettaja,mitä lie.

Actafool

Eli minä. Henkilö joka oli vuosia sitten kiltti,ajattelevainen, pelkkää hyvää haluava ihminen. Ex-rakkalleni.
Tutustuin naiseen 4v sitten,naiseni oli hyvä,ajattelevainen halusi vain minun parastani.antoi anteeks pettämiseni, huijaukseni, kaiken muun mikä johti nykytilanteeseen eli eroon.
Tämän 4 vuoden aikana,kasvoi minusta hirviö. Petin ensimmäisen kerran suhteen alkuaikoina,sain asian anteeksi,mutta tuollainen asiahan ei unohdu.koskaan. en ajatellut asiaa suhteen aikana sen enempää,kun piti puhua.olin hiljaa. Ajattelin,että kyllä asiat suttaantuu vaikka niistä ei puhuisikaan,että se toinen lopettaa jossai vaiheessa. Suhde jatkui ja pettäminen omalta osaltani jatkui, taas sain anteeksi. Lopullinen tilanne tosiaan on nyt ero. Vasta eron jälkeen,tajuan tilanteen vakavuuden. Asiat joita en pystyny silloin näkemään itsessäni,on nyt täysin kirkkaita minulle. Olen kertonut eksälleni kaikesta,mitä olen tajunnut ja missä mokasin.syytän itseäni täysin kaikesta tapahtuneesta, eksäni antaa anteeks tekoni ja haluaa jatkaa elämäänsä.itse ryven pahassa tuskassa,niinkuin totta kai minun kuuluukin. Haluaisin exäni takaisin,ja olisin valmis antamaan mitä vain. Tuskin tulee onnistumaan. Kai halusin kertoa sen teille seurustelevaisille ihmisille,että älkää pitäkö ketään itsestäänselvyytenä,arvostakaa sitä toista vierellänne puhein ja teoin. Jos ahdistaa,jutelkaa siitä keskenänne. Puhuminen suhteessa on kaiken a ja o. Aika klisee kirjotus josta puuttuu monta olennaista asiaa,mutta purkasinpahan vain mieltäni.

7

1153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksipuolistarakkautta

      Mie halusin, mie rakastuin, mie petyin.

      Niin mie olisin halunnut niin kovasti sen ihmisen rinnalleni kulkemaan. Hän vain pelleili, kusetti, valehteli. Mun sydän todella särkyi. Mun piti elää yli neljäkymmenvuotiaaksi saakka kokeakseni tämmöistä. Tosi hajalla olen. En tunnu saavan otetta elämästä. Kaikki on päin honkia. Näennäisesti pintapuolisesti on kaikki hyvin töihin jaksan raahautua ja päivittäiset asiat kutakuinkin hoitaa. Mutta sisällä velloo käsittämättömän paha olo. Mun pitää todella repiä itteni joka päivä toimimaan ja ylös.

      Hyvät ihmiset, miehet ja naiset. Ajatelkaa miten kohtelette toisiaanne. Ette kai tahdo, että teitäkään kaltoin kohdellaan ja tuotetaan paahaa.

      Rehellisesti voin sanoa etten ikinä olisi uskonut siitä miehestä millainen on. Päällisin puolin hänet tiesin tai tunsin. Nyt puolen vuoden jälkeen en voi muutakuin todeta, etten tuntenut ollenkaan. Mie uskoin ja luotin niin kuin ihmisen sanaa tulee luottaa. Kuinka tyhmäksi tunnenkaan nyt itseni ja kusetetuksi. Nyt haluan vain etten koskaan enään törmää tuohon ihmiseen edes vahingossa. Pois, pois, pois.

      Miksi edes aloittaa mitään toisen kanssa jos ei toinen kiinnosta ja kyllä puolessa vuodessa voi jo varmasti osata sanoa haluaako tulevaisuuden yhdessä.

      Aloittajalle, hyvä. Hyvä, että olet alkanut ajatella asioita. Jatka sitä. Älä särje enään ihmisiä.

      • Aqualan81

        Samaa kokenut...Ja niin samat tunnelmat. Pettymys on valtava.


    • Tyhjäätäynnä

      Petetty, kusetettu, mitä lie. 48v mies. Rakastuin, sokaistuin, vedätettiin kusetettiin särjettiin.
      Nyt suhteessa jossa aluksi tunnetta, nyt ei mitään.
      Tuo edellinen suhde rikkoi sisältäni jotain.
      Selviän kun hengitän. Tyhjyys.

    • Langennutmies

      Samoin minä aloitin salasuhteen juuri ennen viittäkymmentä. Mitä sain paskaa. Onneksi lopetin ja näin mihin se johtaa. Sain anteeksi ja olen nyt rehellinen. Elämä on paljon parempi. Se mikä jäi kaihertamaan on se toinen jolle niin törkeästi valehtelin. En pysty enää edes hänen kuvaa katsomaan kun oksettaa. Tiedän loukanneeni ja törkeästi vain siksi että halusin kokeilla miltä tuntuu salasuhde. Onneksi se ei ollut niin katkera että olisi kostanut. Jättänyt myös puolisoni rauhaan. Hiljaa mietin mitä sille kuuluu. Kun lopetimme kyseli vielä miten menee samoin minä onnitteluni sitä merkkipäivänä. Huomasi että valehtelin kaikessa. Nyt varmaan viisaampana ymmärtää ettei halua olla tekemisissä tälläisen paskan kanssa. Olin juuri tuo petturi, kusettaja ja typerys. Hävettää nyt mutta onneksi edes puolisoni on kiltti ja ihana ehkä joskus pystyn sillekin totuuden kertomaan vuosien päästä. Tiedän että olin kyllästynyt arkeen ja liian helppoon elämään kun alkoi kutkuttaan toinen. Nyt sen näen ja olen onnellinen että minulla on noin upeita naisia elämässä joiden kanssa olen saanut kokea kaiken. En kadu sitä että kokeilin mutta tuota valehtelevaa paskaa en enää esitä. Siitä pääsin irti.

      • täyttäpuppua

        Jaa...hmm....
        Näinköhän on näreet mitä kirjoitat. Tietääkö naiseksi,että yhä edellen roikut netissä?
        Sillä tollainen ei muutu koskaan,vaan uskottelee asioita itselleen. Jos asiat olivat hyvin niin sillon et jauhasi asioita netissä!


    • mikämättäävielä

      Ai et oikein useitakin naisia, miksi ei yksi riitä jos on niin upea?

    • Siunaten

      Se on hyvä, et olet katumassa ja ymmärtämässä tilanteen.

      Koska muutos omaan itseen lähtee sitä kautta, et ymmärretään mitä tekee.

      Se luottamus karisee suhteesta, ekan pettämisen jälkeen.

      Ja sitä on vaikee saada takaisin.

      Myös se et on aikaisemmin kokenut pettämistä, vaikuuttaa uusissakin suhteissa

      Luottamuksen rakentamiseen..

      Ymmärrätkö, jos sanon, et se suhde pitää valita alkujaan sellainen, johon on valmis itsekin sitoutumaan, silloinkin, kuniin tulee vaikeita aikoja, sillä niitä tulee jokaiseen parisuhteeseen,
      Mutta tekstisi vaikutti rehelliseltä itsetutkiskelulta. Ja uskon että elämässäsi voi alkaa kytemään uudemman tavan ajattelun siemen, jos vaalit ja mietit sitä monelta kantilta.
      Pettämisellä ei päästä pitkiin suhteisiin, vaan aina se toinen väsyy siihen touhuun.
      Ja sinäkin varmaan toivot puolisoltasi uskollisuutta, se ei ole automaatio, vaan se rakennetaan kestäväksi kieltäytyä, älä tilanteista, joissa on houkutus lähteä.
      Se on itsensä voittamista ja oman luonteen kasvattamista. Se ei ole valmis paketti ratkaisu vaan niinkuin mikä tahansa lahja, piirre, taito voi olla ihmisessä, mutta vain sen aktiivinen harjoittaminen tuottaa tulosta ja tyydytystä. Ja kumppanille on oikeus odottaa sitä sinulta.

      Ihmisen syvin tarve ei ole tulla rakastelluksi vaan rakastetuksi,
      Ja jos et rakasta, kun iho jäähtyy, niin olet ihan yhtä yksin lopuksi,
      Se mikä oli ja on tarkoitettu avioliittoon puolisoiden väliseksi yhteydeksija iloksi, ei toteudu, jos toistarvetta ei rakasta ja kunnioita, ja et voi kunnioittaa toista, jos petät.
      Parisuhteessa kin voi olla tosi yksin. Varsinkin jos toinen pettää, se syö,itsetuntoa.

      Jos juttelelet vielä hänen kanssaan, niin kuuntele häntä, anna purkaa se pettymys ja viha ja suru ja mitä tunteita onkin tuottanut ja ota vastaan kuuntelemalla,
      Yritä olla puolustelematta itseäsi ja puhu omista tunteistasi mitä koet syyttelemättä rehellisesti ja niistä mitä sinä olet parisuhteessanne pitänyt vaikeana.
      Vain se et asioista puhutaan rehellisesti voi aukaista tulehtuneet tilanteet.
      Ja tuo tunne vyöryvät on ikäänkuin mätäpaiseen mätä se täytyy tulla ulos et voi paraneminen alkaa.

      Muista et Taivas ei ole tyhjä, meillä on rukouksia kuulevat Jumala jolla on paljon anteeksiantamusta, jos rehellisesti katuu ja pyytää niitä Jeesuksen Kristuksen nimessä anteeksi,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      110
      6180
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe