HS 27.1.2005:
"Työttömille maksettavan työmarkkinatuen kestoa vastikkeettomana tukena ehdotetaan rajattavaksi 500 päivään. Hallituksen työllisyysohjelmaan sisältyvän esityksen mukaan tukea voisi kahden vuoden työttömyyden jälkeen saada vain osallistumalla tarjottuihin aktiivitoimiin eli työhön tai koulutukseen. Kieltäytyminen toimista johtaisi työmarkkinatuen epäämiseen.
Uudistuksessa aktiivitoimien tarjontaa kuitenkin myös lisätään niin, että jokaiselle työttömälle on 500 päivän työttömyyden jälkeen osoittaa työtä tai koulutusta. Jos näin ei tapahtuisi, ketään ei pudoteta työmarkkinatuelta.
Ensi viikolla julkistettavassa työllisyysohjelmassa esitetään myös selkeitä muutoksia kuntien ja valtion väliseen rahoitusvastuuseen työttömyyden hoidossa. Uudistusten on määrä tulla voimaan 2006.
Uudistuksen keskeisin kohderyhmä ovat eripituisissa jaksoissa noin vuoden verran työttömänä olleet ihmiset, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä. Heitä on työministeriön laskelmien mukaan 100 000. Nyt työmarkkinatukea saa noin 150 000 suomalaista. Vain joka viides tästä joukosta osallistuu aktiivitoimiin.
Noin 18 000 suomalaiselle on maksettu työmarkkinatukea yhtä kauan kuin tukimuoto on ollut olemassa eli kymmenen vuotta. Tuki on 23,34 euroa päivässä."
Mitä tämä uudistus tarkoittaa? Sehän tarkoittaa sitä, että työtön ei edelleenkään saa tehdä töitä, eikä työllistää itseään. Yhtään uutta oikeaa työpaikkaa tällä muutoksella ei synny.
Sen sijaan työttömän on 500 työttömyyspäivän jälkeen työskenneltävä tuolla 23 euron päiväpalkalla saadakseen mitään. Tämä jos mikään on Suomen kilpailukyvyn parantamista. Ei edes Kiinassa kohta tehdä töitä 23 euron päiväpalkalla. Meillä sen sijaan työskentely tulee pakolliseksi hiljalleen kaikille kansalaisille tällä 23 euron päiväpalkalla. Normaalit työpaikat loppuvat.
Ollaankohan tässä nyt toteuttamassa maamme osalta jotakin uutta kommunistista järjestelmää?
Töitä meillä olisi kaikille ja työpaikkoja syntyisi jos maassamme olisi mahdollista työllistää itsensä. Sitä oikeutta ei edelleenkään ole tulossa, vaan työttömät valjastetaan tuotantoon vastoin tahtoaan. Moni kansalainen työllistäisi mieluummin itsensä, jos se olisi laillista Suomessa.
Moni on kysellyt milloin voi työllistää itsensä. Vastaukseksi on aina annettu, ettei niin voi tehdä. Työttömyys loppuisi jos kaikki saisivat tehdä työtä. Hallituksen ohjelmassa on kohta, jossa määritellään työttömien määräksi vähintään 500 000. Miksi näin? Eiköhän se selviä tästä lakiuudistuksesta kaikille. Näin saadaan lähes ilmaista työvoimaa yrityksille, valtiolle ja kunnille. 23 eurolla päivässä. Itseään ei saa työllistää, eikä toisten antamia työpaikkoja ole.
Kukahan se on äänestänyt nämä päättäjät päättämään ja kenen käskystä he toimivat? Yrityksille tämä on tietenkin hyvä asia. Nyt saa yritykset sitten ottaa puoli miljoonaa työtöntä töihin 2.8 euron tuntipalkalla aivan laillisesti. Ja jos työt ei suju, niin vaihtoehtona on sitten elämä ilman minkäänlaista tuloa.
Tuo uutinen on vasta ehdotus. Joten sitä voitaisiin vielä muuttaa. Mutta onko työttömistä vaatimaan muutoksia? Haluavatko työttömät tehdä työtä 2.8 euron tuntipalkalla? Vai vaativatko työttömät työllistämisen vapauttamista jotta kaikille syntyisi oikea työpaikka josta saisi vähintään 12 euroa tunnilta?

Vastaukset 23
Vanhimmat
Uskomatonta, että meillä on varaa maksaa tuollaisia vastikkeettomia tukiaisia. Kyllä olemme tosirikkaita.
siirtämistä työnatajalle ilmaisen työntekijän muodossa. Toivottavasti olet pienen kaljapubin pitäjä ja läheisyydessä suuren ketjun ylläpitämä kaljapubi. Pääsisit nauttimaan vastikkeetomasta edusta, kun naapuri myy kaljaa senverran halvemmalla, että sinä et myydessäsi samalla hinnalla saa edes työttömyyskorvauksen suuruista palkkaa. Mutta naapurilla onkin töissään työmarkinatuella olevia työttömiä, joille ei makseta palkkaa.
Näin se vastikkeeton tuki vaihtaa paikkaa se menee kilpailijasi taskuu. Ollos hyvä.
Mikäpä se nimimerkkiä "vastiikkettomuuden"ia niin vituttaa?
Niin, se on uskomatonta. Mutta vielä uskomatonta on se, että näiden tukiaisten kustannus nousee jos tämä lakimuutos saa lainvoiman. Sinähän tiedät, että jo nyt yli puolet työttömyyden hoitoon irroitetusta siivusta menee muille kuin työttömille. Se menee kouluttujille, jotka jakavat työttömyysrahat keskenään ja hyville kavereille, jotka näitä koulutuksia järjestävät.
Eihän asia olisi niin hirveän paha jos näitä kouluttajia työllistettäiin 10 000 euron kuukausipalkalla, muutenhan he joutuisivat työttömiksi. Mutta ongelma tulee siinä että monikaan opiskellut ei ole edes nähnyt tätä opettajaa jolle maksetaan se 10 000 €/kk.
Ja kuten televisiosta näit selvitykset, osa näistä rahoista palautuvat työministeriön virkamiehille. Siis, työministeriö jakaa rahaa työttömien kouluttamiseen ja saavat jokaisesta järjestetystä koulutuksesta itselleen tukiaisia. Näin on siis tuet vastiikkeelisiksi. Kun koulutat näin ja näin monta, saat niin ja niin paljon yhteiskunnan rahoja.
Sitten he "myöntävät" tukityöllistettyjä kavereilleen , joilla on yritykset. Yritykset saavat siis ilmaista työvoimaa ja voivat irtisanoa aiemmin työssä olevat työministeriön siunauksella. Sitten nämä yritykset palkitsevat työministeriön henkilöt ilmaisesta työvoimasta. Taas on saatu tuet vastiikkeelliseksi. Kun tukityöllistät tämän, saat näin ja näin paljon yhteiskunnan rahoja. Kiitoksia.
Eikä kenellekään tule mieleen että nämä rahat voisi jättää jakamatta ja muutta yksinkertaisesti työttömyysturvalakia. Siten, että poistetaan rangaistukset niiltä jotka työllistävät itsensä tai toisia. Ei maksa mitään, ellei kuluvaa mustetta lasketa. Ei tarvita työttömyystukia sen jälkeen koska kaikille syntyy oikeita työpaikkoja.
Me olemme jo nyt rikkaita kun meillä on vara antaa lähes kolme miljardia työttömille ja saman verran kouluttajille ja tukityöllistäjille.
Me tulemme olemaan tosi rikkaita kun meillä on kohta vara laittaa lähes kahdeksan miljardia entisten työttömien palkkojen maksuun ja koulutukseen. Tosin työttömät eivät saa senttiäkään enempää kuin nyt, mutta ovat koulussa tai töissä sitten. Kouluttajat ja yritykset taas saavat kolme miljardia enemmän näitä tukirahoja nykyiseen verrattuna. Kyllä meistä tuleekin rikkaita.
Mikäs muu kuin tyhmyys ja typeryys. Ei omalta kohdalta mikään. Voin ihan hyvin.
Mitähän "työtä" aikovat tarjota, kun kunnat ja valtiokin joutuvat lähitulevaisuudessa hommaamaan tarvittavat palvelunsa ostopalveluina yksityisiltä, lähes kaikki kuntien toimet yksityistetään.
Uutisessa oli muutakin,
"Ensi viikolla julkistettavassa työllisyysohjelmassa esitetään myös selkeitä muutoksia kuntien ja valtion väliseen rahoitusvastuuseen työttömyyden hoidossa. Uudistusten on määrä tulla voimaan 2006."
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101978369573
Koskahan työttömyys kokonaan kriminalisoidaan? Tuomiot siitä sitten varmaankin jotain pakkotöitä.
Siis mitä mitä?? Toi lakihan on jo voimassa nuorille työttömille, eli alle 25-vuotiaille joihin myös minä kuulun. Tällä hetkellä olen jo orjatöissä ja harjoittelujaksoni loppuu huhtikuussa. Ja se enimmäisaika nuorilla työttömillä on kolme kuukautta, mulle on tullut jo esite siitä. Eli kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen pitää mennä johonkin koulutukseen tai työharjoitteluun tai muuten katkeaa pieni työttömyyskorvaus.
Saatanan päättäjät kun on menny tällaisenkin lain keksimään. Sen sanon että palkkatyöhön on nuorten vaikea enää päästä koska tottakai yritys palkkaa ilmaisen työntekijän mieluummin.
Kyllä jo nyt ottaa päähän kun ajattelen sitä sitten kun olen kolme kuukautta ollut työttömänä niin joutuu taas mennä jonnekin toisten pompotettavaksi. Tämä on aivan järjetöntä.
Jos talouteni ei olisi ainoastaan tämän naurettavan pienen työttömyyskorvauksen varassa niin en lähtisi tällaiseen pakkotyöhön. Mutta kun yksin asuva ihminen olen niin pakko sitä on jostain rahaa saada. Turhan kylmä ilma asua teltassa.
Kyllä oli tänään "miellyttävä" herätys, kun tuo uutinen tuli ensimmäisenä uutisista.
Ei sitten muuta kun äkkiä vaan hakemaan opiskelupaikkaa. Näin minä ainakin teen. Kyllä opiskelu aina puoli-ilmaisen työnteon voittaa.
antoivat työnteolle toisen nimen, "aktiivitoimet", ja näin työnteosta ei tarvitse maksaa TES:n mukaista palkkaa ja etuja.
Opintotuki on minimaalinen. Kesällä ei saa ollenkaan asumislisää ja opintotukea (kesä, heinä, elo). Kesällä ei myöskään saa toimeentulotukea ellei ole käyttänyt opintolainaa loppuun.
Eli ensisijainen tulolähde on opintolaina. Kiva sitten maksella niitä takaisin, joudut elämään velkarahalla. Opiskelijana olet vielä kurjemmassa asemassa jos et saa kesätöitä tai osa-aikatöitä. Asumislisä on pienempi kuin asumistuki.
Opintotuen joutuu maksamaan korkoineen (15%) takaisin jos ei saa kasaan vaadittavia opintoviikkoja. Koululla on oltava läsnä tai opintoviikkoja ei heru. Teeppä siinä pitkän koulupäivän jälkeen vielä osapäivätöitä, jotta saisit perheen jotenkin elätettyä, ei ole herkkua.
Meillä on ainakin tehty tahallisesti mahdottomaksi käydä viikolla töissä.
Tunteja on joka päivä klo 9-20 niin, että keskellä päivää on pari hyppytuntia tai tunti siellä, toinen täällä.
Meille sanottiinkin, että täällä ei katsota suopeasti työntekoa opintojen ohella. Tänne tahdotaan vain tosissaan opiskelevia.
Onneksi voi olla töissä perjantai-illasta yövuoroina sunnuntaihin asti, niin saa edes jotain käteen.
Mulla on tullu mitta täyteen, tuo ammattikorkeakoulut ei välitä paskaakaan opiskelijoista. Ne laitokset on vaan jotain kunnanisien pelinappuloita. Meitä oppilaita juoksutetaan ala-arvoisissa tiloissa ja lukujärjestykset tulee milloin sattuu. Omaa pientä elämäänsä ei saa järjestettyä mitenkään yhtään opiskelijoita ajattelemattomien opettajien ja suunnittelijoiden toimesta. Kaikki menee opettajien ehdoilla, siitä esim. johtuu se, ettei me saada koskaan etukäteen lukujärjestyksiä.
Suunnittele siinä sitten pientä elämääsi ja yritä hankkia osapäivätöitä. SAatana koko amk on täyttä pelleilyä, meidän koulussa opettajat on vielä kyrsiintyneitä ja tiedot jostain vuodella miekka.
Opetuksen taso on surkeaa, opetussuunnitelmissa on hienoja lauseita kurssien sisällöistä ja hah! mitään käytännössä ei tapahdu. Maikat on sairaslomalla kuukausitolkulla tai ainakin joka toinen viikko, eikä niistäkään etukäteen ilmoitella. Kiva mennä kouluun tyhjän takia ja siitäkään "vapaa-ajasta" ei ole hyötyä kun ei voi suunnitella työvuoroja maikkojen sairaslomien mukaan. Sijaisia ei tietenkään palkata ja sitten saadaan korvaavia tehtäviä (esitelmiä & esseitä) jatkuvalla syötöllä.
Opetuksen taso meillä on täydellisen ala-arvoinen. Motivaatio on nollassa, opettajilla sitä ei ole hitustakaan (tosi kiva kattella maikkoja, joita ei vois vähempää kiinnostaa, odottavat vaan eläkkeelle pääsyä), täytyy vaihtaa koulua, mutta jos ne kaikki ovat tällaisia paskoja (suurin osa kuulemma) ei hyvää päivää!
Ei muuta kuin yliopistoon sitten!
Vittu mitä kusetusta, nuorissa ihmisissä on paljon potentiaalia ja tämä on yhteiskunnanvarojen tuhlausta. LAATUA opiskeluun ja korkeatasoisempia ajantasalla olevia motivoituneita opettajia tarvitaan. Olen joutunut opettamaan opettajia ja saanut huomata heidän heikon osaamisensa, revipä siitä huumoria....
että tämän maan päättäjät tekee just niin kuin suuryritysmaailma sanelee! Kenen luulet niiden vaalit rahoittavan ja monia etujakin makselevan? No samat yritykset tietenkin joita ne pokkuroi ja joiden käsikassaroina ne toimii. Ei täällä enään rehellisiä politiikkoja Suomessa olekaan kuin ehkä kourallinen ja niiden on turha huuliaan heilutella, enemmistö päättää kuitenkin painamalla nappiaan. :(
Tätä tää demokratia nykyisin on, että markkinavoimat sanelee miten eletään.
:
http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=6355
Ylikansalliset lobbaavat
http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/1997_1998/oyeurooppa.html
Jos tää tulisi voimaan esim 06 alusta,miten ne joilla on jo sillon täynnä se 500pv.
Tai miten vaan se tulis voimaan niin se porukka jolla on jo täynnä maksimi tulis kerralla ton velvotteen piiriin.
Entäs saako olla ensin liiton rahalla 500pv ja sitten työmarkkinatuella 500pv eli 1000pv ennen orjatyötä.
Onko se niin että jos on 500pv täynnä joutuu jollekkin hömppä kurssille esim 3kk ja sitten saa taas korvausta jos ei töitä löydy.
Sillonhan ei mikään muuttuisi nykyiseen,suomessa tulee aina olee vähintän 100000 näiden toimenpiteiden piirissä kyllä se jo työllistää virkailijoita jotka niitä vahtii.
Miten tämä uudistus parantaisi työllisyyttä Suomessa? Mikä n.100 000 työharjoitteluun pakotetussa on niin hienoa? Miten se rakentaa yhteiskuntaa?
Uusi ehdotus ohjaa vain katsetta oikeasta ongelmasta toisaalle. Oikea ongelma on, ettei ole töitä. Tai on, mutta jokaista avointa työpaikkaa kohtaan on kymmeniä hakioita. Yksi tai muutama heistä pääsee töihin haettuun paikkaan. Nyt kuitenkin on tehty ongelmaksi, että työtön ei ole töissä työmarkkinatukea vastaan. Tilanne on absurdi, koska tämä ei ole ongelman ydin.
Tai ehkä ongelman todellinen ydin on, ettei nykyiselläkään hallituksella ole eväitä tehdä rohkeita päätöksiä työttömyyden hoitamisessa. Banaaneita, puskaan piiloutujia ja taivaanrannan maalareita koko joukko taas kerran.
Onhan kuitenkin ihan ok, että ihmisille tarjotaan koulutusta ja työharjoittelupaikkoja, jos itsestä tuntuu sellaiselta, että tarvitsisi päästä. Tälläistä pitäisi kuitenkin tarjota vapaaehtoisena ja ennen kaikkea vaihtoehtona, jotta arvostusta ja mielekkyyttä olisi.
Mutta eikö olisi järkevämpää sallia niiden tehdä töitä ja luoda työpaikkoja, jotka niitä kykenisivät tekemään ja luomaan?
Nämä uudet työpaikat synnyttäisivät uutta toimintaa ja taas uusia työpaikkoja. Eli kaikille syntyisi töitä.
Nykyisin tapahtuu niin, että jos joku työllistää itsensä tai synnyttää työpaikan, hän menettää samalla sosiaaliturvansa lähes täysin. Tavallinen työssä käyvä tai työtön on oikeutettu saamaan tukea jos hänen tulonsa laskisivat alle minimin. Eikä tuen saantiin vaikuta omaisuus, ainoastaan tulot.
Vastaavasti jos joku työllistää itsensä tai toisia, ei ole enää oikeutettu tukiin vaikka hänen tulonsa laskisivat alle minimin, jos hänellä on eurokaan omaisuutta. Eli ihmistä, joka työllistää itsensä tai toisia, rangaistaan sillä että hänen täytyy käyttää epäonnistuttuaan ensin kaikki omaisuutensa elämiseensä ja vasta kun hän on täysin varaton, on mahdollista saada asunto ja ruokaa.
Hallituksella olisi siis erinomaiset mahdollisuudet poistaa tämä epäkohta, jolloin kaikki ne, jotka kykenevät synnyttämään työpaikkoja, voisivat niin tehdä ja meille syntyisi uusia työpaikkoja kaikille. Siihen ei edes tarvittaisi rahaa.
Voisin kertoa monia tuotteita, joille olisi jo nyt kysyntää esimerkiksi Italiassa, Brasiliassa, Australiassa ja Saksassa. Valitettavasti meillä vain ei saa niitä tehdä eikä myydä. Meillä pitää olla työttömänä ja käydä kursseja sekä tehdä ilmaista työtä.
Nyt voivat sitten kunnalla työskentelevät alkaa pelätä työpaikkojensa puolesta.
Kun kunta saa ilmaista työvoimaa velvoitetyöntekijöistä, on helppo irtisanoa tällä hetkellä työssäkäyviä, kun saa ilmaista työvoimaa näistä pakkotyöllistetyistä.
Kaveri jo kertoi asian olleen heidän kunnassaan esillä aamupalaverissa. Olivat kuulemma innoissaan uusista kustannussäästöistä.
Niin, enää muutama vuosi ja kaikki julkisen alan työpaikat ovat näitä tukityöpaikkoja ja kahdeksan tunnin työpäivästä saa sen 23 euroa. Työministeri on pedannut asiat hyvin, hän siirtyy kaverinsa koulutusfirmaan kouluttamaan 10 000 euron kuukausipalkalla.
Ja surkuhupaisaa asiassa on se, että niitä jotka synnyttäisivät itselleen tai toisille oikeita työpaikkoja, rangaistaan entistä kovemmin.
ei ne ihan halvalla väkeä "työllistä" vaan veronmaksajilta kupataan paljon siitä että työttömät pakotetaan töihin
Niin tekee. Kaikkihan te olelle katsoneet televisiosta millainen verkosto meillä on näiden koulutusten ja tukitöiden järjestämiseen.
Työministeriö syytää rahaa kouluttajille ja ilmaisia työntekijöitä yrityksille. Näiden ohjelmien avulla on löytynyt monia linkkejä, jotka yhdistävät ministeriön lahjukset näihin kouluttajiin ja työllistäviin yrityksiin.
Ja veronmaksajat maksavat. Kun työtön tulee maksamaan 4-5 tonnia yhteiskunnalle ja saa siitä sen 500 euroa kuussa, joku saa sitten 3-4 tonnia yhteiskunnan rahoja ikäänkuin lahjana. Ja lahjan saajat saavat sen 500 jokaistesta työttömästä. Kivat tulot koko köörille. Ja kaikki tämä on varmistettu lailla, joka estää kansalaisia työllistämästä itseään.
Olisi mukava jos A-studio tai vastaava kävisi taas vähän tekemässä ohjelmaa näistä rahojen kuppaajista. Todisteita maailmalle.
Minä kyllä hyväksyisin tämä pakkotyön heti, jos tavallinen kansalainen voisi työllistää itsensä ja olla sosiaaliturvan piirissä samoilla ehdoilla kuin palkkatyössä oleva. Eli jos tulot loppuvat tai jäävät alle minimin, saa tukea omaisuudesta huolimatta. Koska kaikille olisi oikeita työpaikkoja, ei ole väliä jos on laki pakkotyöstä kun kenenkään ei tarvitse pakkotyöhön ryhtyä.
Jos omaisuus on tarpeeksi iso, se tietenkin tuottaa niin paljon ettei tarvitse maksaa tukea, mutta jos omaisuutta on oma talo ja auto ja pankkitilillä muutama tonni, sen ei saisi estää työllistämästä itseään, kuten se nykyisin tekee.
Mitä horiset. Isäpappa osti mulle firman eikä kukaan oo kieltänyt tekemästä töitä. Oon suunnitellutkin tekeväni jotain lähivuosina.
Olet oikeassa. Jos on tarpeeksi rahaa, voi leikkiä tekevänsä työtä. Mutta puhuinkin ihmisistä, joilla ei ole sitä varallisuutta kuin vähän, sen verran vähän ettei sillä elä montaa kuukautta jos ei saa tuloja mistään.