Suoraan asiaan, eli tapasin nuorehkon naisen erään suosikkibändini keikalla viime syksynä. Hiton hyvännäköinen pakkaus. Sellainen vähän pyöreämpi, mutta ei ollenkaan ruma. Virnuilevat silmät ja hassu hymy. Juttelu hänen kanssaan vähän takeltelee. Hän ei vaikuta ujolta vaan epävarmalta. Oleminen hänen kanssaan oli kuin saisi kylmää ja kuumaa vettä niskaan vuorotellen. Lisättiin toisemme facebookissa illan päätteeksi.
Ollaan molemmat opiskelijoita, joten olen tuota naista nähnyt kampuksella ja naamalleni puskee aina sellainen juntti-hymy, kun hänet nään.
Nyt pari päivää sitten kaverini synttäreiden kunniaksi lähdettiin baariin ja tämä nainenkin oli siellä. Heti hän huomasi minut, hymyili ja vilkutti. Kävin hänen luonaan vähän juttelemassa ja tutustuin vähän kavereihinsakkin. Joku mies ja muita luokkalaisiaan, joita olin nähnyt jo kampuksella. Edelleen keskustelu takeltelee ja vieressään istuva mies tuijotti kyllä siihen malliin, että ei minun olisi tarvinnut istua siinä. Painelin takaisin kavereideni luo. Sovittiin kuitenkin naisen kanssa, että pidetään enemmän yhteyttä.
Miten voisin lähestyä tuota naista? Tai kannattaako? Hän vaikuttaa hyvin nuorelta ja en ole varma oliko tuo toinen mies hänen deittinsä tai jotain. Opiskellaan kuitenkin ammattikorkeassa, että ainakin täysi-ikäinen hänen täytyy olla.
On se nyt saatana, kun kerrankin tapaa naisen, niin se onkin näin vaikeaa!
Lähtisittekö yrittämään?
1
336
Vastaukset 1
- Seeeeeeksisätarjolla
On se jos et kysy. Ensi kerralla kun näet hänet yksin (ei bändiä katsomassa eikä ravintolassa tai kippolassa) että "Onko sinullä jo tälle illalle seuraa". Jos hän on jossain niin hän voi aina keksiä jonkun jota mka odottaa. Mutta keskellä päivää asetettu kysymys saa hänet hämilleen ja todennäköisesti hän vastaa totuudenmukaisesti.
Ja sitten jos ei ole ja hän kysyy että mitäs olis mielessä niin sanot suoraan että:"Voitaisiin mennä jonnekkin ja vähän pussailla". Sana pussailla saa naiset aina nauramaan. Samalla tavalla kun sanoo että "täälä olisi vähän seeeeeeeksiä". Nuoret ja koppavatkin itseään täynnä olevat kikattaa kuin pikkutytöt ja tällainen vatsakkaampi herrasmies on kaatanut monia. Ja ihan lirkuttelemalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581616Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 133924
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 45462