Hihhulien huuhaalaitoksen eli Åpo Akademin Jeesus-tutkimus ryhmä on listannut kiusllisia syitä pitää Jeesusta historiallisena henkilönä. Tässä on kaksi:
1. Jeesuksen kuolintapa oli suuri häpeä. Juutalaisessa kulttuurissa ristiinnaulittu oli Jumalan kiroama. Kuka siis uskoisi, että Jumalan kiroama mies nousisi kuolleista — Jumalan avulla? Siksi on yllättävää, että ylösnousemus oli Jeesuksen opetuslapsille kiusallista julistettavaa.
2. Naisia ei tuolloin pidetty kovin luotettavina todistajina esimerkiksi oikeudenkäynneissä, nytkö heidän sanomisillaan muka olisi todistusvoimaa tapahtumassa, jota muutenkin pidettiin epäuskottavana? Opetuslapsille olivat ongelma myös naiset, jotka ehättivät ensimmäisinä todistamaan ylösnousemuksesta.
-/-
Tästä ja monesta muustakin syystä Åpo Akademia tulisi lakkauttaa kun nykyisiä turhia yliopistoja ja huuhaatiedekuntia tullaan karsimaan. Suomessa asuu vain 5, 5 miljoonaa asukasta joten kahdesta kolmeen yliopistoa ja kymmenen lukiota ovat sopivampi määrä väestön pineen kokoon suhtautettuna. Kaikki aidosti sivistyneet ihmiset tietävät että Jeesus on satua, ja muut ovat tyhmiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.