"Uusi avioliittolaki ei ole pois keltään" ?

1.3.17 voimaan tulleen avioliittolain kannattajat ovat hokeneet jatkuvasti sitä, että laki ei ole pois keltään ja siksi on väärin vastustaa sitä. Väite ei alkuunkaan pidä paikkaansa .

1.3.2017 voimaan astunut jumalaton, biologian ja tasa-arvon vastainen avioliittolaki ei koske ainoastaan homojen kyseenalaisia oikeuksia, vaan on vahingollinen myös uskoville. Nimittäin lain myötä uskovien perheiden lapset joutuvat koulussa saamaan uuden, homomyönteisen, lain mukaista opetusta, jolla heidät aivopestään uskomaan jumalattomien ihmisten sepittämiä valheita seksuaalisuudesta, moraalista, avioliitosta, perheestä ym. Samoin he joutuvat samanlaisen propagandan uhreiksi tiedotusvälineiden ja jumalattomien koulutovereiden kautta. Lapsia tulee suojella synnin turmelukselta.

Jeesus puhui lapsista seuraavasti: "Mutta joka viettelee yhden näistä pienemmistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt.18:6)

14

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Nimittäin lain myötä uskovien perheiden lapset joutuvat koulussa saamaan uuden, homomyönteisen, lain mukaista opetusta,"

      Sukupuolineutraalin avioliiton toteutuminen ei ole syyllinen asiaan vaan myönteisyys homoseksuaalisuutta kohtaan olisi toteutunut opetuksessa joka tapauksessa. Yhteiskunta on muuttumassa ja se ehkä voi olla pois uskovilta mutta sukupuolineutraalia avioliittolakia on turha syyttää koska sen vaikutus opetukseen on tasan yhtä pieni kuin sitä edeltäneen parisuhdelain vaikutus opetukseen.

      "jolla heidät aivopestään uskomaan jumalattomien ihmisten sepittämiä valheita seksuaalisuudesta, moraalista, avioliitosta, perheestä ym."

      Opetetaanhan siellä myöskin evoluutioteoriaa, uskonnonvapautta sekä ehkäisyn käyttöä muita maallisia asioita joten ei mitään merkittävää muutosta tällä saralla ja kuten sanottu, kyseessä ei ole seuraus sukupuolineutraalin avioliiton toteutumiselle vaan kyseinen asia olisi toteutunut vaikkei sukupuolineutraali avioliitto olisikaan.

      "Samoin he joutuvat samanlaisen propagandan uhreiksi tiedotusvälineiden ja jumalattomien koulutovereiden kautta. Lapsia tulee suojella synnin turmelukselta."

      Kyseistä "propagandaa" ovat kyseiset lapset tiedotusvälineissä ja jumalattomien koulutovereiden kautta saaneet jo kauan ennen sukupuolineutraalin toteutumista, sukupuolineutraali avioliittolaki ei mitenkään lisää kyseistä "propagandaa" tai aiheuta "synnin turmelusta".

      • "Opetetaanhan siellä myöskin evoluutioteoriaa, uskonnonvapautta sekä ehkäisyn käyttöä muita maallisia asioita joten ei mitään merkittävää muutosta tällä saralla ja kuten sanottu, kyseessä ei ole seuraus sukupuolineutraalin avioliiton toteutumiselle vaan kyseinen asia olisi toteutunut vaikkei sukupuolineutraali avioliitto olisikaan."

        Kyllähän siellä niitä opetetaan, mutta se onkin väärin, että niitä opetetaan.


      • "Sukupuolineutraalin avioliiton toteutuminen ei ole syyllinen asiaan vaan myönteisyys homoseksuaalisuutta kohtaan olisi toteutunut opetuksessa joka tapauksessa."

        Mutta niin ei saisi tapahtua.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Opetetaanhan siellä myöskin evoluutioteoriaa, uskonnonvapautta sekä ehkäisyn käyttöä muita maallisia asioita joten ei mitään merkittävää muutosta tällä saralla ja kuten sanottu, kyseessä ei ole seuraus sukupuolineutraalin avioliiton toteutumiselle vaan kyseinen asia olisi toteutunut vaikkei sukupuolineutraali avioliitto olisikaan."

        Kyllähän siellä niitä opetetaan, mutta se onkin väärin, että niitä opetetaan.

        "Kyllähän siellä niitä opetetaan, mutta se onkin väärin, että niitä opetetaan."

        Se, että olet sitä mieltä ei tarkoita että sillä välttämättä olisi väliä silloin kun se vaikuttaa muiden elämään.
        Voit itse päättää mitä teet oman elämäsi kanssa ja muilla on oma oikeus päättää mitä he tekevät omallansa. Koululla on myös vastuu kertoa kaikesta jotta ihmisillä olisi kyky tehdä omia valintojaan.

        "Mutta niin ei saisi tapahtua."
        Se, että väität näin ilman hyviä perusteluja ei tarkoita että niin olisi.
        Tasa-arvo asioissa jotka eivät vaikuta ulkopuolisiin ei toimi, jos se on vain osan ihmisiä saavutettavissa ja biologiakin on mielipidettäsi vastaan.


    • KazuKa

      Miksi papit raiskaavat lapsia?

      • KazuKa

        Sinä et ansaitse mitään muuta kuin kettuilua, erityisesti kun kulttisi pyhät miehet ovat syyllistyneet edelliseen rikokseen usein ja sinä kehtaat puhua lasten suojelusta.

        Sinua ei voisi lasten suojelu vähempää kiinnostaa. Tämä uusi laki edistää lasten etuja.


    • nettisyntinen

      Ympärileikattu sydän ei ole tästä maailmasta.

    • Väite, ettei uusi avioliittolaki ei ole pois keltään, on petkutusta ja huijausta. Asian ymmärtämiseksi seuraava vertauskuva:

      Jos omistat jotain arvokasta, esim. kultaa ja eduskunta sitten säätää lain, jonka mukaan hiekan arvo nostetaan kullan arvon tasolle, niin kuinka käy kullallesi?
      Vastaus: Siitä tulee yhtä arvotonta kuin hiekka. Kyllä se silloin on pois kullan omistajalta!

      • Huono vertauskuva.

        Sopivampi vertauskuva olisi se että kullan arvo olisi keinotekoisesti pidetty arvokkaampana kuin hiekka ja nyt kun hiekan arvo voisi vihdoin nousta samalle tasolle kuin kullan, tämä ei tietenkään tietylle äänekkäälle vähemmistölle käy koska heistä kullan on vain oltava aina arvokkaampaa kuin hiukan ja että olisi hirmuisen loukkaavaa jos hiekasta saisi saman hinnan kuin kullasta.

        Kullan arvo tietenkään ei todellisuudessa ole laskenut, sen rinnalle on vain tullut toinen hyvin lähellä samaa arvoa oleva tuote. Kultaa ostavat ja myyvät voivat jatkaa toimiaan kuin ennenkin hiekan arvon rajoittamisesta luopumista, hiekan arvon nousu ei ole heiltä pois mitenkään. Mutta hiekkaa myyvillä ja ostaville on vihdoin tasa-arvoinen mahdollisuus tienata yhtälailla kuin kullalla kauppaa tekevät.


    • Kulttuuriperinne

      Avioliitto sanalla on Suomessa kulttuurinenkin perintö. Kaikki suomalaiset ovat tienneet mitä sana avioliitto tarkoittaa. Olen itsekin avioliitossa, minusta sanan tarkoitusta ei saisi vaihtaa kesken kaiken.

      Toinen sana tulisi siis keksiä suomen kieleen homo ja lesboliitoille suomen valtion lakiin. Monia muitakin sanojen tarkoituksia tulisi miettiä onko suomen kielessä vihmimis sanalla kulttuuriperinnettä.

      Jossain vaiheessa keksittiin sana avoliitto Sama tulisi nytkin tehdä kulttuuriperinteen säilymisen takia.

      • "Avioliitto sanalla on Suomessa kulttuurinenkin perintö. Kaikki suomalaiset ovat tienneet mitä sana avioliitto tarkoittaa. Olen itsekin avioliitossa, minusta sanan tarkoitusta ei saisi vaihtaa kesken kaiken. "

        Ja tämän merkitys ei ole muuttunut sinulle eikä vaikuta sinun avioliittoosi lainkaan joten ei ole syytä välittää siitä :)


      • sdfgasdfgsdfg

        "Kulttuuriperinne" onkin hauska sana. Ei siitä ole kauaa, kun perinteeseen kuului huutolaislapsien kauppaaminen toreilla. Orjien pitokin oli vielä hetki sitten kulttuuriperinnettä.


      • Joo, joo pitänee palata myös erääseen kulttuuriperinteeseen joka on unohtunut.
        Se on "kirkottaminen" ja kun nainen oli synnyttänyt hän oli lähes lainsuojaton (saastainen) mutta sitten tuli pönäkkä rovasti ja kirkkotti äidin jolloin hänestä tuli taas yhteiskuntakelpoinen.
        Joo ja sitten hyvää naistenpäivää ja simsala bim : )


      • sgewesg

        Väli- ja yhdysviivojen käytöllä on myös Suomen kielessä kulttuurinenkin perintö. Teepä osasi tämän perinnön vaalimiseksi ennen kuin alat puuttumaan muihin asioihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe