Tällä palstalla on puhuttu yllättävän positiivisistakin kokemuksia, siitä, miten yhteiselo voi jatkua pettämisen jälkeenkin.
Omassa tapauksessani mies petti mua, tai en voi varmaksi sanoa kun ei mitään myönnä, mutta oli yötä poissa kotoa eikä osaa puolustukseksi keksiä muuta kuin valheita. Kaikki jää siis arvailujeni varaan ja olen sillä kannalla, että oli fyysistä pettämistä tai ei, on tämä jo riittävän salamyhkäistä ja petollista touhua. Jos ei voi totuutta kertoa, niin ilmeisesti se ei sitten ole korvilleni sopivaa.
Olen antanut anteeksi ja päättänyt jatkaa. Tapahtumasta ei ole kuin muutama viikko, joten vaikeaa on... Uskoin kuitenkin, että asiat saadaan vielä mallilleen.
Tilannetta vaikeuttaa kuitenkin se, ettei mieheni tee mitään tilanteen helpottamiseksi. Hänen "kiinni jäädessään" pyysi kyllä anteeksi lukuisia kertoja, vannoi rakkauttaan ja uskollisuuttaan (ei ole pannut ketään) ja pyysi, että luottaisin vielä, kun mitään pahaa ei ole tapahtunut. Hän ei pystynyt käsittää vihani laatua.. olisin mieluummin ottanut vastaan järkyttävän totuuden kuin ne lukuisat valheet, joita hän suustaan päästi yrittäessään pelastaa nahkaansa.
Mies tietää mun tietävän kaikki selitykset valheeksi. Niinpä hän ei selitä enää mitään. Sanoo vaan, ettei viitsi enää puhua asiasta kun en usko mitään. Kun halusin hieroa sovintoa, yritin painottaa että hänen on nyt tehtävä ja annettava kaikkensa tämän suhteen eteen. Mitään ei ole näkynyt. Jo seuraavana viikonloppuna äijä piti 3 päivän ryyppyputken, tuli kyllä kotiin yöksi mutta ainoastaan tappelemaan. Vasta seuraavalla viikolla sain hänet lopettamaan ryyppäämisen ja palaamaan takaisin maan pinnalle. Hän haki töitä ja pääsikin heti aloittamaan.
Sillä viikolla itkin hänelle lukuisat kerrat pahaa oloani ja osoitin hänelle mieltäni siitä, kuinka nöyryytetty ja loukattu olen. Hän jälleen kerran pahoitteli holtittomuuttaan ja lupasi tämän mokailusarjan olevan vihoviimeinen kerta. En usko siihen pätkääkään, mutta haluan vielä yrittää.
Mutta: mies ei kosketa, ei halaa, ei suukota kuin vain aamulla töihin lähtiessään. Hän on etäinen, poissaoleva ja muutenkin outo. Vakuuttaa kaiken olevan kunnossa eikä muka ymmärrä vaahtoamistani. Olen yrittänyt hienovaraisesti huomauttaa, ettei hän ole tehnyt elettäkään sen eteen, että mulla olis parempi mieli tai että voisin olla taas se entinen oma iloinen itseni. Päinvastoin, hän on alkanut tyrannisoimaan kotitöiden ym. asioiden suhteen. Sängyssä hän kääntää heti selän, niin etten pääse häntä koskettamaan. Olen hänelle siis pelkkää ilmaa, vaikka toivoisin hänen huomioivan entistä enemmän... siis osoittaakseen, että todella on pahoillaan ja haluaa jatkaa.
Kuvittelen tilannetta toisinpäin, että minä olisin petturi. Ensinnäkin, totuus on aina parempi vaikka vaikeaa onkin. Mutta mies heittäisi mut pihalle heti, kun saisi tietää. Hän ei jäisi edes kuuntelemaan selityksiä tai vaikka jäisikin, niin MINÄ edes yrittäisin tehdä kaikkeni hänen eteensä, jotta hän näkisi mut todella katumassa tekoa ja että olen oikeasti pahoillani. Antaisin hänelle kaiken huomioni, jotta se auttaisi häntä käsittelemään sitä tuskaa, mitä sydänsurut tuovat tullessaan. Ja ennen kaikkea, olisin nöyrä ja alistuisin siihen, että tekemisiäni ja sanojani vahdittaisiin tarkemmin. (Näin tapahtui edellisessä suhteessani, jossa itse olin pettänyt.)
Ei toivoakaan, että mies käyttäytyisi ollenkaan näin. Päinvastoin, hänestä on tullut kylmempi ja julmempi kuin koskaan. Jos otan asian vahingossakaan esille, on se hänelle riittävä syy suuttua ja hajottaa jotain. Miehelle ei voi puhua mitään, ainoat vastaukset ovat "joo joo, lopeta jo, anna jo olla". Eipä paljon vakuuta!!
Sekavaa tekstiä mutta toivottavasti joku jaksoi lukea. Kysymys kuuluukin, että mitä ihmettä mies sitten makaa sohvallani, kun on täysin vapaa lähtemään?? Jos häntä ei enää kiinnosta, miksei hän lähde? Tai miksi vakuutella rakkauttaan, jos niin ei todellisuudessa ole? Miksi kitkuttaa suhteessa, jonka eteen ei halua tehdä mitään?
Vai odottaako hän kenties sitä, että minä potkin hänet pihalle??? Mitä ihmettä tässä pitää tehdä?? Eipä ole kovin helppoa jättää tapahtunutta taakse, kun tilanne tuntuu vain pahenevan. Saa mielikuvituksen laukkaamaan entistä pahemmin!
Omassa tapauksessani mies petti mua, tai en voi varmaksi sanoa kun ei mitään myönnä, mutta oli yötä poissa kotoa eikä osaa puolustukseksi keksiä muuta kuin valheita. Kaikki jää siis arvailujeni varaan ja olen sillä kannalla, että oli fyysistä pettämistä tai ei, on tämä jo riittävän salamyhkäistä ja petollista touhua. Jos ei voi totuutta kertoa, niin ilmeisesti se ei sitten ole korvilleni sopivaa.
Olen antanut anteeksi ja päättänyt jatkaa. Tapahtumasta ei ole kuin muutama viikko, joten vaikeaa on... Uskoin kuitenkin, että asiat saadaan vielä mallilleen.
Tilannetta vaikeuttaa kuitenkin se, ettei mieheni tee mitään tilanteen helpottamiseksi. Hänen "kiinni jäädessään" pyysi kyllä anteeksi lukuisia kertoja, vannoi rakkauttaan ja uskollisuuttaan (ei ole pannut ketään) ja pyysi, että luottaisin vielä, kun mitään pahaa ei ole tapahtunut. Hän ei pystynyt käsittää vihani laatua.. olisin mieluummin ottanut vastaan järkyttävän totuuden kuin ne lukuisat valheet, joita hän suustaan päästi yrittäessään pelastaa nahkaansa.
Mies tietää mun tietävän kaikki selitykset valheeksi. Niinpä hän ei selitä enää mitään. Sanoo vaan, ettei viitsi enää puhua asiasta kun en usko mitään. Kun halusin hieroa sovintoa, yritin painottaa että hänen on nyt tehtävä ja annettava kaikkensa tämän suhteen eteen. Mitään ei ole näkynyt. Jo seuraavana viikonloppuna äijä piti 3 päivän ryyppyputken, tuli kyllä kotiin yöksi mutta ainoastaan tappelemaan. Vasta seuraavalla viikolla sain hänet lopettamaan ryyppäämisen ja palaamaan takaisin maan pinnalle. Hän haki töitä ja pääsikin heti aloittamaan.
Sillä viikolla itkin hänelle lukuisat kerrat pahaa oloani ja osoitin hänelle mieltäni siitä, kuinka nöyryytetty ja loukattu olen. Hän jälleen kerran pahoitteli holtittomuuttaan ja lupasi tämän mokailusarjan olevan vihoviimeinen kerta. En usko siihen pätkääkään, mutta haluan vielä yrittää.
Mutta: mies ei kosketa, ei halaa, ei suukota kuin vain aamulla töihin lähtiessään. Hän on etäinen, poissaoleva ja muutenkin outo. Vakuuttaa kaiken olevan kunnossa eikä muka ymmärrä vaahtoamistani. Olen yrittänyt hienovaraisesti huomauttaa, ettei hän ole tehnyt elettäkään sen eteen, että mulla olis parempi mieli tai että voisin olla taas se entinen oma iloinen itseni. Päinvastoin, hän on alkanut tyrannisoimaan kotitöiden ym. asioiden suhteen. Sängyssä hän kääntää heti selän, niin etten pääse häntä koskettamaan. Olen hänelle siis pelkkää ilmaa, vaikka toivoisin hänen huomioivan entistä enemmän... siis osoittaakseen, että todella on pahoillaan ja haluaa jatkaa.
Kuvittelen tilannetta toisinpäin, että minä olisin petturi. Ensinnäkin, totuus on aina parempi vaikka vaikeaa onkin. Mutta mies heittäisi mut pihalle heti, kun saisi tietää. Hän ei jäisi edes kuuntelemaan selityksiä tai vaikka jäisikin, niin MINÄ edes yrittäisin tehdä kaikkeni hänen eteensä, jotta hän näkisi mut todella katumassa tekoa ja että olen oikeasti pahoillani. Antaisin hänelle kaiken huomioni, jotta se auttaisi häntä käsittelemään sitä tuskaa, mitä sydänsurut tuovat tullessaan. Ja ennen kaikkea, olisin nöyrä ja alistuisin siihen, että tekemisiäni ja sanojani vahdittaisiin tarkemmin. (Näin tapahtui edellisessä suhteessani, jossa itse olin pettänyt.)
Ei toivoakaan, että mies käyttäytyisi ollenkaan näin. Päinvastoin, hänestä on tullut kylmempi ja julmempi kuin koskaan. Jos otan asian vahingossakaan esille, on se hänelle riittävä syy suuttua ja hajottaa jotain. Miehelle ei voi puhua mitään, ainoat vastaukset ovat "joo joo, lopeta jo, anna jo olla". Eipä paljon vakuuta!!
Sekavaa tekstiä mutta toivottavasti joku jaksoi lukea. Kysymys kuuluukin, että mitä ihmettä mies sitten makaa sohvallani, kun on täysin vapaa lähtemään?? Jos häntä ei enää kiinnosta, miksei hän lähde? Tai miksi vakuutella rakkauttaan, jos niin ei todellisuudessa ole? Miksi kitkuttaa suhteessa, jonka eteen ei halua tehdä mitään?
Vai odottaako hän kenties sitä, että minä potkin hänet pihalle??? Mitä ihmettä tässä pitää tehdä?? Eipä ole kovin helppoa jättää tapahtunutta taakse, kun tilanne tuntuu vain pahenevan. Saa mielikuvituksen laukkaamaan entistä pahemmin!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taitaa miehesi tietää, että saa aina sinulta anteeksi, teki mitä teki. Mieti, ansaitsetko tosiaan noin kylmää ja välinpitämätöntä kohtelua.
Ehkäpä elämäsi olisi onnellisempaa, jos miehesi tosiaan siirtyisi ulkoruokintaan ja saisit taas itsetuntosi takaisin.
Ansaitset varmasti parempaa!
Itse olen kokenut myös samantapaista edellisessä suhteessani. Itkin ja itkin ja itsetuntoni läheni nollaa. Äijä ryyppäsi ja oli kotoa poissa ties milloin missäkin. Kun kotona oltiin, niin hän oli kylmä ja välinpitämätön. Olin muuttunut itsekin surulliseksi, eikä ollut elämän iloa. Jaksoin sitä n. 1,5 vuotta ja eräänä aamuna päätin että en kestä enää, vaan rupesin pakkaamaan tavaroitani ja sanoin että se on loppu nyt. Exäni yritti saada mua moneen oteeseen takas, mutta aiemmin hän oli vain lupaillut ja lupaillut niin paljon ekä muutosta näkynyt, joten pysyin tiukkana ja en pitänyt häneen enää minkäänlaista yhteyttä. Nyt vuosien jälkeen huomasin että en oikeasti häntä rakastanut, vaan olin riippuvuuden takia suhteessa. Nyt uusi suhde menossa ja tiedän oikeasti mitä on rakkaus. Tsemppiä sulle, mutta muista että ansaitset parempaa kohtelua ja suhteen eteen pitää tehdä myös töitä.
Eipä voi taaskaan muuta kuin todeta, että miesten logiikka on ihmeellinen. Itselleni sattui vastaavanlainen tapaus vuosia sitten ja jäin epäilemään, että mieheni petti...(ei kertonut totuutta tapahtuneesta vaikka itkin huusin ja kiristin kaikin keinoin..) Jäin suhteeseen ja vasta puoli v. sitten sain oikean totuuden selville ja se oli kaikkea muuta kuin pettäminen. (en viitsi mennä yksityiskohtiin) ja mieheni selitys oikean totuuden pimittämiseen oli, ettei USKONUT minun oikeasti uskovan että hän olisi pettänyt! Tällä hetkellä ja tällä elämänkokemuksella pakottaisin mieheni kertomaan totuuden ja jos totuutta ei tule niin mies vaihtoon.
Itse aikoinaan sorruin sanomaan "että ok, en usko sinun pettäneen, mutta jotain on tapahtunut"
Mieheni käyttäytyi myös keskusteluyrityksissä huutamalla, raivoamalla jnejne.
Muista kuitenkin ettet ole sinisilmäinen! Voimia sinulle ja kerrothan miten tilanne etenee...
Heips kaikille ja kiitos kommenteistanne!
Eilen illalla nostin kissan pöydälle ja kysyin mikä on meidän tilanteemme. Paljon en irti saanut, mutta taas kerran mies vannoi rakkauttaan ja toivoo mun unohtavan tapahtuneen, ei kuulemma tulee toistumaan. Meidän suhteessa ei kuulemma ole mitään vikaa, raha-asiat vaan stressaavat.
Tuli siinä pientä riitaakin, mutta hetken huutojen jälkeen mies rauhottui ja pyysi uskomaan, ettei ole pettänyt eikä halua mulle enää mielipahaa. Pyysi anteeksi taas kerran, mutta pyysi myös jo antamaan asian olla.
Läheisyydestä en juuri ehtinyt siinä puhua, koska telkusta alkoi leffa (yllätys, että se sulki miehen juuri avautuneen sanaisen arkun). Sängyssä sitten kysyin, että miksen pääse enää kainaloon nukkumaan. Mies vaan naurahti, että no pääsethän jos haluat, "en vaan ole halijatyyppiä". No se on jo huomattu.
Voiko olla tosiaan niin, että mies ei välitä kosketuksista, läheisyydestä saati edes seksistä? Tammikuun seksisaldo on tasan 2 kertaa ja ennen tätä tapahtumaa olimme vielä suunnittelemassa perheenlisäystä!! Kännipäissään pari viikkoa sitten käski mun pitää "näppini irti mulkustaan" ja sen jälkeen en ole elettäkään tehnyt. Mies vain kerran.
Voiko mies tosiaan olla näin haluton? Taidanpa kysäistä tuolta haluttomuus-palstalta...
Hei, kuullostaa karmaisevan tutlta. Tosin mun tapauksessa mä olin pettäjä ja valehtelija ja mies se joka koitti korjata suhteen tapahtuneen jälkeen. Mies-parka oli lopulta se joka pyysi anteeksi ja aneli jäämään kotiin, vaikka mä se kusipää olin. Mutta silloin olin vaan niin sekasin, enkä tinnyt mitä halusin etten vain pystynyt vakuuttavasti pyyteleen anteeksi ja hyvitteleen kaikkea.Oli niin paine päässä, että toisen mäkätys ja tarve puhua oli kauhee taakka. Vaikka tiesinkin olevani ihan kamala. Pistä sä miehes pellolle vähäks aikaa. Sano, että mieti mitä haluut? Se on ainoo tapa pelastaa suhde jos se on pelastettavissa.Munkin miehen ois pitäny laittaa mut pihalle heti ja sanoa, että "päätä, kenet haluat ja tuu vasta sit takasi, tosin en lupaa odottaa sua..."
No, mies ei tehnyt niin ja vieläkin meillä on heikun keikun. Yritän pysyä sivuraiteestani erossa, mutta sitten välillä sorrun, just sillon kun oma alottaa sen meuhkaamisen. Karkaan toisen luo.-..ja sitten takasin jne. Että tämmöstä. Ei oo kivaa kellään.
Anna monoa vaan. Tulee takasin jos tulee, jos ei ni ei oo sen arvosta. Jos oisin ite heti saanu kenkää, oisin varmasti anellu heti takaisin ja ihan todella katkaissut toisen suhteeni...
Kuten pettäjä tuossa aiemmin kirjoitti, pistä mies muualle miettimään mitä haluaa. Jos hän haluaa tulla luoksesi anna hänelle silti aikaa koska "surutyötä" hänkin tekee. Osaksi häpeää tekoaan ja ehkä kaipaa tätä toista. Sitä voi kestää jopa parikin kuukautta mutta älä katsele sellaista liian kauan. Anna aikaa myös itsellesi.