Ongelmani on tietyllä tavalla ihan tavallinen, mutta minua se haittaa. nimittäin minusta tuntuu kokoajan siltä että poikaystävälleni on jotenkin selvys että minä istun päivät kotona, ulkoilutan koiraa, tiskaan, siivoan ja sitten kun illalla herra haluaa, harrastetaan halutonta seksiä.siis minun puoleltani. Suurinosa näistä kerroista tapahtuu hänen toimestaan, minä vain makaan hänen allaan kuin sellainen pumpattava muovinukke, kuuntelen kun hän tyydyttää halunsa. ei haittaa vaikka minä en tee elettäkään, hän vain jatkaa. ei haittaa vaikka minulla ei olisi minkäänlaisia haluja mihinkään, siltihän voin toimia toisena osapuolena. jos sanon hänelle suoraan päin naamaa selkeästi että en todellakaan halua, hän suuttuu ja kyselee miksi? niinkauan kunnes on pakko harrastaa seksiä.vaan jos minä joakus harvoin haluaisin ja tee aloitteen, jos hän on vaikka nukkumassa, hän vain kääntää kylkensä ja sanoo "mä haluan nukkua, väsyttää." ja se on siinä. olen ollut masentunut jo kauan tästä kaikesta, välillä tunteet on purkautuneet kumppanille huutamisena, ja kerran olin jo aikeissa lähteä. silloin hän tuli halaamaan ja sanoi ettei halua että lähden, ja että rakastaa minua. näin tapahtuu useinkin vaikka öisin kun itken itseni uneen, mutta vain silloin kun minä itken tai sanon etten jaksa enää. hän haluaa puhua asioista,ja kun puhun ongelmani,hän keksii ratkaisuja kotitöihin ja muihin ongelmiin, jotka kuulostavat hyvältä. silti mitään ei tapahdu.suunnitelmat jäävät pelkästään suunnittelun tasolle, ja tuntuu että tarkoitus on vain saada minut rauhoittumaan jotta hän voi jatkaa rauhassa tekemisiään. hän sanoo koko ajan rakstavansa minua ja haluavansa kanssani naimisiin, mutta minusta tuntuu että ne ovat vain sanoja. hän ei ole hellä kuin vain silloin jos minulla on silminnähden paha olla.
minä rakastan häntä, mutta kohta en tunne itseäni enää ihmiseksi hänen kanssaan. en tiedä mikä olen.
minä rakastan häntä, mutta kohta en tunne itseäni enää ihmiseksi hänen kanssaan. en tiedä mikä olen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aina ei rakkauskaan riitä. Jos tilanne ei muutu, ja jos tosiaan olet yrittänyt siitä puhua, vaihtoehtoja ei kai jää kuin yksi...? Et ole olemassa miehes tarpeita varten vailla omia tarpeita ja omaa tahtoa.
Oot nyt vaipunut kauheaan itsesääliin. Itkeä nyt itsensä öisin uneen!?
Haloo!
Ylös, ulos ja immeisten pariin.
Illaksi järjestät itsesi harrastuksiin, niin olet ainakin sen ajan muuta tekemässä kuin makaamassa hänen allaan.
Ei kukaan pakota panopuuksi.
Ei tää kaverisi ole pahis, hän on vain ajattelematon. Hälle on kaikki simppeliä. Jotkut miehet on sellaisia. Ei ne kykene itseään muuttamaan, niin kuin ei tiikerikään pääse raidoistaan. Tämmösen tyypin oot valinnut, kestä tai lähde.
Ihan kuin meillä... :(
Mies pitää sinua itsestäänselvyytenä.Anna hänen huomata ettet ole sitä!Olet hyvä ihminen,joka ansaitsee parempaa!Jos mies ei ymmärrä sitä ja tapaa miten hän kohtelee sinua hän ei ole sinun arvoisesi!Jos vain pystyt niin lähde lätkimään!tee jotain radikaalia.varmasti mies lentää perseelleen ihmetyksestä. Sinulla on omat aivot,tunteet ja kroppa!Teet mitä haluat,koska haluat. Jos hänellä on sen verran järkeä(ja rakkautta)hän tulee hakemaan sinut takaisin!ja toivonmukaan ymmärtää sinun kantasi ja on valmis muuttumaan! En tiedä ikäänne,mutta kuulostaa liian vanhanaikaiselta!Naiset pärjäävät yksinkin!ei siihen tarvita välttämättä huonoa miestä!
Anna mennä vaan eteenpäin...uusi suunta elämälle!mies joko seuraa perässä tai jää rannalle ruikuttamaan.. Ja hei,kukaan toinen nainen tuskin jaksaa tollasta käytöstä joten älä pelkää että hän löytäisi toisen!!
ARVOSTA ITSEÄSI JA RAKASTA ITSEÄSI!itserakkaus on parempaa kuin itsesääli!!!!!!:)