Max ja Nev

eivät ole ainakaan tippaakaan homokammoisia, niin luontevasti käyttäytyivät netissä toisensa tavanneen miesparin tapauksessa eikä heidän käytöksensä poikennut mitenkään siitä kuinka aiemmin heteroparejakaan ohjailivat. Se jakso muuten kuhisi hookerinemoja, saattaisi siis olla 164cmM:lle mieluisaa katseltavaa.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin no. Eivätpä ne siinä ohjelmassa näytä sitä homokammoisuttaan jos sitä heissä onkin. Toisaalta eipä siinä ajassa kun nuo kaksi selvittelevät feikkiprofiilien uhreja ehdi edes kunnolla tutustua noihin onnettomiin tapauksiin. Omalla vapaa-ajalla tilanne on vähän toinen. Muutama homo on yrittänyt minuakin iskeä, yksi muistaakseni yökerhossa, toinen halusi tarjota hieronnan ja kolmas viettää yhteisen yön kanssani 20-vuotispäivänään, mistä en juurikaan ollut imarreltu. En minä ketään homoa ole itse pakoon juoksemassa ellei äijä sitten yritä ottaa minua väkisin mutta pakkohan se on voida ainakin diplomaattisesti viheltää peli poikki jos ei kerran kiinnosta.

Äänestä
  • "mistä en juurikaan ollut imarreltu"

    Aijaa, oma suomalainen eksäni kertoi siitä kuinka homot olivat myös tulleet iskemään ja sanoi että oli vain rehellisesti imarreltu siitä, että vientiä olisi "silläkin puolella". Ulkomaalainen eksäni taas oli toista maata ja jaksoi keuhkota homoista jatkuvasti, että kuinka ne tulivat häntä iskemään hänen työpaikallaan (hän oli siis tarjoilija). Haukkui samalla italialaiset homoiksi. Sävyero noiden kahden kertomuksilla homojen iskuyrityksistä oli kuin yö ja päivä.

    Ei siis mikään ihme että suomalainen eksäni oli parempi seurustelukumppani kuin ulkomainen eksäni: hänellä oli mielestäni sopivan rento ja liberaalinen suhtautuminen elämään ja sen eri ilmiöihin, toisin kuin konservatiivisella, uskovaisella ulkkiseksälläni.

    Äänestä

Taas homojakso, ja jälleen kerran pääosassa hookerinemo. Onkohan tuolla Amerikoissa poikkeuksellisen iso osa homoista juurikin hookerinemoja, vai mistä niitä aina tuohon ohjelmaan riittää??? Sieltä kyllä löytyisi tuon perusteella varmaan helpommin 164cmM:lle mies kuin Suomesta.

Maxia kyllä edelleen panisin koska vaan. Mutta saisi kyllä sitten jättää tuon videokameransa pois matkasta!

Äänestä
  • Mitä hookerinemo tarkoittaa? Hooker on tietääkseni huora englanniksi, mutta siis miten tuo sana homoihin liittyisi, ellei ole kyseessä ko. ammattia harjottava homo?

    Äänestä

  • Eiummarra kirjoitti:

    Mitä hookerinemo tarkoittaa? Hooker on tietääkseni huora englanniksi, mutta siis miten tuo sana homoihin liittyisi, ellei ole kyseessä ko. ammattia harjottava homo?

    HookeriNemoa etsimässä 😁

    Äänestä

  • lihatipunen kirjoitti:

    HookeriNemoa etsimässä 😁

    Mäkään en tiedä tota hookerinemoa, mutta se aina kuulemma roikkuu kuukerinnellissä.

    Äänestä

  • Eiummarra kirjoitti:

    Mitä hookerinemo tarkoittaa? Hooker on tietääkseni huora englanniksi, mutta siis miten tuo sana homoihin liittyisi, ellei ole kyseessä ko. ammattia harjottava homo?

    Suomen tunnetuin hookerinemo on nimeltään Toni Jaivola.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurppanainen88 kirjoitti:

eivät ole ainakaan tippaakaan homokammoisia, niin luontevasti käyttäytyivät netissä toisensa tavanneen miesparin tapauksessa eikä heidän käytöksensä poikennut mitenkään siitä kuinka aiemmin heteroparejakaan ohjailivat. Se jakso muuten kuhisi hookerinemoja, saattaisi siis olla 164cmM:lle mieluisaa katseltavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu