Olen 25vuotias mies, ja sinkku olen aina ollut. Koskaan en ole ollut parisuhteessa tai edes erityisemmin kiinnostunut kenestäkään. En mä ujo ole tai hiljanen, mutta kylmä ja tunteeton kuin kivi, sen tiedostan.
Juttu on niin etten osaa näyttää tunteitani kenellekkään, vanhemmille tai kavereille, en yhtään kelleen. Ja se asia ahdistaa.
Narsisti en ole, tarkoitan etten pidä itseäni parempana kuin muut, vähättele muita ihmisiä, tai mitenkään palvo itseäni, näen itseni aivan yhtä hyvänä kuin muutkin on.
Muistan parin vuoden takaa äitini hautajaiset, siellä oli vaikea olla, ja vain sen takia että tiesin etten reagoi samalla tavalla kuin muut, en tuntenut silloin mitään, olo oli yhtä neutraali kuin aina ennenkin, vaikka menetin rakkaimman ihmisen jonka olen koskaan tuntenut.
Ajat on olleet tosi murheelliset ja ankeat lähipiirissäni viime aikoina ja ainakun jokin asia painaa mieltäni, koitan sen käsitellä itse, ilman muita. Ja nyt olen huomannut että tuntuu kuin tulisi burnoutti ihan kaikkeen, elämiseen. Alkaa masentamaan kaikkien surullisten asioiden patoutuminen, sitä nopeuttaa se etten kykene kenellekkään puhua asioista joihin tunteet tai syvät ajatukset liittyvät.
en enään jaksa harrastaakkaan samalla tavalla kuin ennen, en käy salilla tai lenkillä enään, ennen kävin vähintään kolmesti viikossa salilla. ruokakaan ei oikeastaan maistu. kavereiden kanssa ei kiinnosta viettää aikaa. .
Kerran koitin käydä terapeutilla, joskos olisi helpottanut; puhuttiin niitä näitä ja kun piti alkaa selvittämään mikä painaa niin en vain pystynyt näyttämään tai puhumaan asioista. Vaikka halu oli kova. muutaman terapia kerran jälkeen terapeutti totesi että "en minä voi mitään tehdä, sun pitää itse ensin haluta muutosta, en minä tilannettasi yksin pysty avittamaan".
Sen jälkeen on kaikki alkanut pikkuhiljaa vain "hajoamaan", kiinnostus lakkaa kaikkeen. Olen alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan faktan että olen edes olemassa, ja miksi olen täällä, miksi olen tälläinen ja olisiko parempi jos lakkaisin kokonaan olemasta.
En mielestäni ole itsetuhoinen, mutta tuntuu kuin voisi vain "olla olematta"
Onko mitään mitä voisin koittaa tehdä etten menetä viimistäkin toivon pisaraa?
Juttu on niin etten osaa näyttää tunteitani kenellekkään, vanhemmille tai kavereille, en yhtään kelleen. Ja se asia ahdistaa.
Narsisti en ole, tarkoitan etten pidä itseäni parempana kuin muut, vähättele muita ihmisiä, tai mitenkään palvo itseäni, näen itseni aivan yhtä hyvänä kuin muutkin on.
Muistan parin vuoden takaa äitini hautajaiset, siellä oli vaikea olla, ja vain sen takia että tiesin etten reagoi samalla tavalla kuin muut, en tuntenut silloin mitään, olo oli yhtä neutraali kuin aina ennenkin, vaikka menetin rakkaimman ihmisen jonka olen koskaan tuntenut.
Ajat on olleet tosi murheelliset ja ankeat lähipiirissäni viime aikoina ja ainakun jokin asia painaa mieltäni, koitan sen käsitellä itse, ilman muita. Ja nyt olen huomannut että tuntuu kuin tulisi burnoutti ihan kaikkeen, elämiseen. Alkaa masentamaan kaikkien surullisten asioiden patoutuminen, sitä nopeuttaa se etten kykene kenellekkään puhua asioista joihin tunteet tai syvät ajatukset liittyvät.
en enään jaksa harrastaakkaan samalla tavalla kuin ennen, en käy salilla tai lenkillä enään, ennen kävin vähintään kolmesti viikossa salilla. ruokakaan ei oikeastaan maistu. kavereiden kanssa ei kiinnosta viettää aikaa. .
Kerran koitin käydä terapeutilla, joskos olisi helpottanut; puhuttiin niitä näitä ja kun piti alkaa selvittämään mikä painaa niin en vain pystynyt näyttämään tai puhumaan asioista. Vaikka halu oli kova. muutaman terapia kerran jälkeen terapeutti totesi että "en minä voi mitään tehdä, sun pitää itse ensin haluta muutosta, en minä tilannettasi yksin pysty avittamaan".
Sen jälkeen on kaikki alkanut pikkuhiljaa vain "hajoamaan", kiinnostus lakkaa kaikkeen. Olen alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan faktan että olen edes olemassa, ja miksi olen täällä, miksi olen tälläinen ja olisiko parempi jos lakkaisin kokonaan olemasta.
En mielestäni ole itsetuhoinen, mutta tuntuu kuin voisi vain "olla olematta"
Onko mitään mitä voisin koittaa tehdä etten menetä viimistäkin toivon pisaraa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.