Olen 20-vuotias nuori nainen. Olen normaalipainoinen, liikun (takana 17 vuoden urheilutausta) ja syön terveellisesti. Aloitin Cerazette minipillerit elokuussa. Ennen niitä en ole käyttänyt mitään ehkäisypillereitä, koska niille ei ole ollut tarvetta. Hormonaaliseen ehkäisyyn päädyimme lääkärini kanssa siitä syystä, että minulla on aurallista migreeniä.
Aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Aluksi minulla oli kaksi viikkoa vuotoa, mutta sitten kuukautiset loppuivat kuin seinään eikä niitä ole näkynyt vielä nyt seitsemän kuukauden käytön jälkeenkään. Tämä on mielestäni ihanaa.
Melkein välittömästi pillereiden aloittamisen jälkeen huomasin kuitenkin mielialani hieman laskeneen. Olen aina ollut todella pirteä, sosiaalinen ja positiivinen, mutta nykyään en ole enää niin iloinen, vaikka elämässäni on viime aikoina tapahtunut vaikka mitä upeita asioita!
Suurin huolenaiheeni on kuitenkin marraskuussa alkanut raju hiustenlähtö. Minulla on aina ollut pitkät ja paksut hiukset. Nyt ne kuitenkin ovat ohentuneet ainakin puoleen. Hiuksia on vain joka paikassa ja harjatessa niitä lähtee aina valtava tuppo. Olen ollut asiasta niin huolissani, että olen käynyt neljällä eri lääkärillä. Kahdella ihotautilääkärillä ja kahdella gynekologilla. B verenkuva ja kilpirauhasarvot on otettu ja kaikki ovat kunnossa. Lisäksi päänahkani on tutkittu. Lääkärit ovat antaneet tähän asti vastaukseksi vain stressin, mutta en koe itselläni kovaa stressiä. Olen kysynyt, voisivatko oireeni johtua minipillereistä (koska kaikki vaivani mainitaan kuitenkin lääkkeen haittavaikutuksissa), mutta kukaan lääkäri ei ole uskonut siihen, koska "hormoniannos niissä on niin pieni". Mietin vain, että kyllä se jonkin kokoinen on pakko olla, kun kuukautisenikin ovat jääneet pois. Lisäksi olen pienikokoinen, jotan pienikin annos vaikuttaa minuun varmasti enemmän kuin minua isokokoisempaan ihmiseen.
Nyt päädyinkin ihan omatoimisesti lopettamaan pillerit, jos se saisi oireeni loppumaan. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Erityisesti olen kiinnostunut siitä, onko kellään muulla aiheutunut pillereistä hiustenlähtöä ja jos on, niin onko pillereiden lopettaminen auttanut? Entä kuinka nopeasti kaikki normalisoituu? Lähinnä tarkoitan mielialaa ja hiuksia?
Cerazette, väsymys, alakulo ja hiustenlähtö
6
732
Vastaukset 6
- eafdsghr
Hiustenlähtö on mainittu pakkausselosteessa yhtenä mahdollisena haittavaikutuksena. Se on siis tutkittu, että näin voi käydä. En kyllä keksi syytä, miksi lääkärit haluaisivat vältellä asian myöntämistä, kun se on yksi mahdollisuus ja ilmeisesti muita mahdollisuuksia kuitenkin ihan hyvin tutkittu.
Muuhun en osaa ottaa kantaa, kun ei ole henkilökohtaista kokemusta. Ei sillä, että se vaikuttaisi sinun kehosi toimintaan mitenkään, vaikka minullekin vastaavasti olisi käynyt. Kiitos vastauksestasi! En myöskään ymmärrä minkä takia lääkärit eivät oikein tahdo uskoa. Ja tuo on totta, että jokaisella on oma kroppa joka toimii omalla tavallaan, joten kokemuksia ei sinänsä voi verrata. Minua vain pelottaa, että hiustenlähtö ei lopukaan ja kaljuunnun täysin.
- cerazette40
Itellä ei ole ollut hiusten lähtöä cerazetesta. Kannattais varmaan lopettaa pillerit jos se huolettaa sua.
- mindeee
moikka. pakko tulla kertomaan oma versioni cerazettesta jota käytin vuosia. jossain välissä oli monen vuoden tauko ja 2014 aloin taas käyttämään kyseistä merkkiä. Aluksi kaikki sujui hyvin, mitä nyt seksihalut heikkenivät :D 2 vuoden käytön jälkeen menkkani alkoivat pikkuhiljaa jäädä pois. lopuksi tuli enää 4-5 kk välein. Pahin oire kuitenkin oli kasvoilleni pikkuhiljaa ilmestynyt turvotus. Muut väittivät että kuvittelin ja ilmeisesti kohteliaasti sanoivat että ihan nätti naama on ja voin kertoa että oli kaikkea muuta kuin nätti. Posket oikein "roikkuivat" ja koko ilmeeni muuttui surkeaksi. Lopulta häpesin kulkea ihmisten ilmoilla ja olin aivan toivoton. En tiennyt mistä kiikasti ja hassasin 700 euroa akupunktioon ja kävin ottamassa kilppari testit, kaikki ok. Vasta 2 viikkoa sitten tajusin itse että kysehän voi olla hormooneista. Ja tässä sitä ollaan! 2 viikkoa pillerittömänä takana ja turvotus tiessään. Tuntuu kuin uusi tyttö olisi kuoriutunut sen pöhötyksen alta. :) Kevättä kaikille ja toivottavasti tästä oli jollekin apua :)
Hui mikä tarina! Kamalaa, että ehdit tuhlata noin paljon rahaa, vaikka kyse oli vain pillereistä 😣 Hyvä kuitenkin, että syy löytyi ja kasvot palautuivat ennalleen! Ja hyvä, että jaoit tarinasi ☺️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432030Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341- 791341
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.951025- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698- 148685
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24681Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665- 29653
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93652- 51637