Mieheni ei ole erityisemmin kiinnostunut minusta henkilökohtaisesti. Hän ei myöskään puhu omista asioistaan. Vain työstään ja harrastuksistaan. Mies vaikenee lähes kaikessa. Mutta jälkeenpäin saan kuulla mielipiteen.
Usein mieheni siirtää vastuun, päätäntävallan, tms. "pois itseltään". Vetoaa milloin mihinkin velvollisuuteen.
En osaa tätä selittää. Hän ei ole kiinnostunut, mitä minulle kuuluu, kuinka voin, tms. Puhumme yleisiä asioita ainoastaan. Suhde toimii, kun pidämme henkisen etäisyyden. Kuin hyvät tuttavat - mutta omia ajatuksia, "avautumisia", ei ole. En minäkään jaksa olla kovin kiinnostunut hänen asioistaan. Hän luulee, että jaksan kuunnella työasioita. Hän ei aidosti kiinnostunut muista kuin itsestään. No, ehkä työpaikan juoruista, tms. Mutta ei minun asioistani (työ, työttömyys, pätkätyöt).
Olen monella tapaa heikompi kuin menestynyt, älykäs mieheni. Olemme eri tasolla henkisesti. Aivan erilaiset taustat.
Todellisuudessa olen niin masentunut, että mietin, mitä tapahtuisi jos kuolisin. Suurin huoli on kuitenkin 14-vuotiaasta tyttärestäni, hänen jaksamisestaan. Hän ja toinen lapseni pitävät minut hengissä - kuin veden alla hengittäen ruokopillin kautta. Tai tavallisin mielikuvani: olen kaivon pohjalla, katson ylös ja näen sinisen taivaan. Mutta en pääse kaivosta pois - elän taivasta katsellen.
Kaikkea tätä mustaa kannan sisälläni, eikä kukaan tiedä - vähiten aviomieheni.
Usein mieheni siirtää vastuun, päätäntävallan, tms. "pois itseltään". Vetoaa milloin mihinkin velvollisuuteen.
En osaa tätä selittää. Hän ei ole kiinnostunut, mitä minulle kuuluu, kuinka voin, tms. Puhumme yleisiä asioita ainoastaan. Suhde toimii, kun pidämme henkisen etäisyyden. Kuin hyvät tuttavat - mutta omia ajatuksia, "avautumisia", ei ole. En minäkään jaksa olla kovin kiinnostunut hänen asioistaan. Hän luulee, että jaksan kuunnella työasioita. Hän ei aidosti kiinnostunut muista kuin itsestään. No, ehkä työpaikan juoruista, tms. Mutta ei minun asioistani (työ, työttömyys, pätkätyöt).
Olen monella tapaa heikompi kuin menestynyt, älykäs mieheni. Olemme eri tasolla henkisesti. Aivan erilaiset taustat.
Todellisuudessa olen niin masentunut, että mietin, mitä tapahtuisi jos kuolisin. Suurin huoli on kuitenkin 14-vuotiaasta tyttärestäni, hänen jaksamisestaan. Hän ja toinen lapseni pitävät minut hengissä - kuin veden alla hengittäen ruokopillin kautta. Tai tavallisin mielikuvani: olen kaivon pohjalla, katson ylös ja näen sinisen taivaan. Mutta en pääse kaivosta pois - elän taivasta katsellen.
Kaikkea tätä mustaa kannan sisälläni, eikä kukaan tiedä - vähiten aviomieheni.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mene käymään mielenterveyshoitajalla. Näyttäisi siltä, että olet sen tarpeessa.
Jos sinulla on edes yksi hyvä ystävä, kerro ajatuksistasi hänelle. Auttaa selvittämään päätä ja saat uutta näkökulmaa.
Suhde ei tunnu antavan sinulle nyt mitään. Sinun on löydettävä itsesi ja asiat joita juuri sinä haluat tehdä ja joista nautit. Pääset kyllä ylös suosta, mutta saatat tarvita vähän vetoapua.
Miehet eivät ylipäätänsä ole hirveän kiinnostuneita vaimojensa elämistä, mies on suhteessa vain säännöllisen seksin takia.
Pidä huolta ulkonäöstäsi ja unohda joutavat ajatuksesi.
Hei nimimerkki, Kaivonpohjalla
Kurjassa tilanteessa elät. Onneksi sentään koet näkeväsi sen sinisen taivaan ja haluat sieltä kaivon pohjalta pois. Aika huonosti voit, mutta nyt on hyvä hetki tarttua asiaan ja tehdä itsesi ja samalla lastesi hyväksi "jotain". Mielestäni sinun kannattaa hakeutua ammatti-ihmisen puheille; työterveyslääkäri, terveyskeskus, perheneuvonta tms. Käy juttelemassa tunnelmiasi ja ota vastaan apua. Yritä myös keskustella miehesi kanssa voinnistasi, ehkä hän on huomannut vaikean olosi ja saattaa kokea itsekin, että teidän elämässä voisi "joku" muuttua parempaan suuntaan vaikkei sitä aina ole helppo tietää mihin ja miten sitä muutosta tarvittaisiin. Ja totta on, että miesten on usein vaikeampi puhua tärkeistä ja isoista asioista kuin meidän naisten, mutta ei tilanne ole siinäkään toivoton. Kehittyä voimme, jokainen.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
Paitsi jos olet töissä seurakunnassa älä kerro työterveyslääkärille. Hän kertoo kaiken kirkkoherralle.
Lääkäri, myös työterveys-, on vaitiolovelvollinen. Tee valitus eli reklamaatio ja anna lekurille lemput.
Mitä jos istuttaisit miehen ja pyytäisin,että hän kuuntelee nyt sinua. Kerro suoraan ja rehellisesti miten pahoin voit. Kuuntele sitten vuorostaan häntä, älä keskeytä. Vain kuuntele.
Onko miehesi tiedostanut sinun pahaa oloa? Hän on sinun lähi-ihminen ja hänen kuuluu tietää puolison pahasta olosta. Sitten, jos hän ei välitä, ymmärrä tms. Voit vetää siitä johtopäätöksiä suhteenne laadusta.
Ammattilaisten avun vastaanottaminen on rehdimpää, jos myös puoliso tietää siitä. Avioliitossa ei kannata toimia salaa. Ei etenkään silloin kun on kysymys terveydestä.
Aivan juuri näin. Miehen kuuluu oppia puhumaan ja teillä täytyy olla samaan hiileen puhaltamien meininki.
Etsi toinen mies. Et ole ollut alun alkaenkaan oikean miehen kanssa, jos hän kohtelee sinua noin itsestäänselvyytenä.
Minä olin monen huonon, suorastaan inhottavan miehen kanssa. Nykyään minulla on rakastava, hellä lempeä mies, joka ottaa syliin.
Kun kaksi oikeaa on kohdannut....silloin pari huolehtii toisistaan, molemmilla on näkyvä motivaatio ja kiinnostus toista kohtaan!
Mutta jos omassa elämässä on paljon keskeneräisiä asioita ei suhteen aloittaminen kiinnosta, ei ole motivaatiota sellaiseen. Ilman motivaatiota ei jaksa tehdä mitään kenenkään hyväksi. Aika näyttää ehkä vasta vuosien päästä löytyykö ylipäätään motivaatiota suhderintamalla. Yksityisen henkilön henkilön elämään kuulumattomat ihmiset ovat olleet motivoituneita tilanteeseen, mutta eivät tunnu ymmärtävän sitä ettei siitä ole mitään hyötyä jos sitä ei olla yksilötasolla.
Meillä pitkä avioliitto, mies ei ikinä ole suostunut keskustelemaan asioista. Hänellä omat harrastukset joista pitää kiinni. Minun työ on muuttunut, vapaata ei ole kuin rajallisesti. Miehen mielestä pahastaolosta ei tarvitse puhua, se on vain oman pään sisäistä plörinää. Nuorempana en niinkään miettinyt asioita, nyt olen huomannut, ette enää halua tämmöistä elämää. Emme käy yhdessä missään, miehen mielestä siihen ei ole aikaa, mutta työn tuomat illanvietot ym.ovat hänelle tärkeitä. Työ työ työ, tätä ei muuta...
Sinä voit mennä myös yksin. Ja se on myös paaaljon paree vaihtoehto kuin pöljän kaaa.
Juolahti yksi uni tältä viikolta: odotin jonkun kanssa junan lähtöä ja yht'äkkiä huomasin että jotain uupui. Lähdin juosten hakemaan kaukaa ja aseman parkkipaikka oli lumen peitossa, autoa ei löytynyt. Heräsin paluuseen takaisin junalle ja vaikka en päässyt sen luo ennen heräämsitä, niin ajatus oli, että se meni jo.
Olen miettinyt unen tarkoitusta. Ehkä se kertoo siitä, että juna meni jo. Älä aloittaja odota liian kauan, mieähet eivät muutu, joten sinun täytyy. Ts. tee ratkaisut ajoissa eli hetimiten.
Oletko aviovaimo joka ei edes hääyönä riisunut itseään alasti vaan on jatkanut sitä 30 vuotta
samaa linjaa,silti teille on syntynyt kaksi ihanaa lasta.Vai piinaako joku sinkku pano ajatusmaalimaasi joka pilaa käytöksesi aviomiestäsi kohtaan.Pohdi enempi omaa taustaasi ja käyttäytymistäsi,kun tämä on selvillä siirry sitten vasta aviomiehesi käytöksiin.
Nainen osaa kyllä tehdä itsestään kiinnostavan jos vain haluaa.
Mistä hitosta tuollaisen riisuutumisjutun kehiin heitit? En löytänyt aloittajan aiheesta siihen viittaavaa. Aloittajahan kertoo olevansa ilmaa miehelleen enempi henkisellä tasolla. Vai onko se vieras aihe ja ajatus?
Minä neuvoisin sinua kääntymään lääkärin puoleen ja hakemaan apua oloosi. Sillä kuten itsekkin sanoit että et jaksa olla kiinnostunut myöskään hänen asioistaan. Olet masentunut ja haudot itsemurha ajatuksia.