Mulla on vaan muutama kaveri ja nekin on niin erilaisia kuin minä. Se onkin tavallaan mun ongelma. Ne on parempia melkeinpä kaikessa. Ne koittaa sitten jollakin tavalla pilkata mun heikkoja kohtia, tai siltä ainakin tuntuu. Tiedän ettei ne tarkota sillei pahasti, mut alkaa tuntua tuskaiselta ainakun ne on tehneet jotain erinomaista. Siis tunnen jääväni ulkopuoliseksi. Koen alemmuuden tunnetta, ja tunnen silloin itseni typeräksi. Elän omassa maailmassani, enkä tunne ketään samankaltaista ihmistä, se on surullista. Kun on erilaiset kiinnostuksen kohteet yms. Sitten tuntuu välillä että on ihan yksin.. Onko muita?
Ikävää..
Boy-86
2440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
uudelleen niihin niin, että kuitenkin pääset mukaan jengiin ja on jokatapauksessa seuraa. Ota sellainen asenne, että olet kuitenkin pätevä jätkä ja ihan yhtä hyvä kuin ne muutkin, mikä tosiasia onkin. Et ole sen parempi vaikket huonompikaan kuin toiset. Porukassa yksinäisyys vain korostuu, jos siellä on sitä sen verran erilaista väkeä mukana. Sitä paremmalta se tuntuu sitten aikanaan kun löytyy samanmielistä seuraa.
Kyllähän meistä monikin on kokenut vastaavaa.
Sama täällä ja muitakin löytyy...ja paljon.
Ikävää tollanen oman itsensä pönkkääminen toisen kustannuksella.Mutta ne jotka itsestäänsä toitottaa ne taitavat sittenkin olla heikoimmillaan,ku me.Vai mitäarvelisit?Sillä tähän tulokseen olen tullut.Mitäs me vahvat sen kun hymyillään niiden itsestään toitottajien puheille!Antaa niiden heikkojen ottaa meistä hiljaisista,kuunetelijoista ilonsa irti,ku niillä ressuilla ei ole muuta pönkkää itelleen,kun me.Surullista,eikö totta?Käy ihan sääliksi tollanen!Ole huoleti,et sää ole yksin ilman sua,nehän ressut olis sitten kuin sää ulkona,kaikesta.Tää on ihan sun ansioo kaikki.Voithan sä heittää lärvit ja nehän on sitten ihan poskellaan kaikesta vääryydestä!Ymmärräthän mistä puhun.Homma pelaa jos sää pelaat!!!Muutenhan kaikki menee prs....een.Onnea sulle rehellinen...kertomuksesi lämmitti.Kosketti!Sinunlaiseen olisi ollut mukava tutustua!Hienoa et on tollasia,kuin sää olet!Hei.