Kiusaamisen tulos

Kuulin että youtube videolle kuvattu ja kiusattu risumies olisi kuollut. Siinä nähdään mihin se ihmisten julkinen nöyryytys vie. Ja naiset jaksaa vaan naureskella ja pilkata meitä rumia miehiä. Kun mies ajetaan kiusaamalla henkisesti loppuun niin tässä on tulos. Olkaa kaikki kiusaajat onnellisia ja risumiehen omaisille osanotot!
Ilmianna
Jaa

66 Vastausta

Risumies-tapauksessa tietysti sosiaalisella medialla oli suuri rooli, eikä some-myllytystä oikein voi kahlitakaan, mutta siitä en pitänyt yhtään, että myös ns. perinteinen media lähti mukaan ruokkimaan ilmiötä. Jokaiselle risuvideon katsoneelle olisi pitänyt olla selvää, ettei videolla esiintyvä vanha mies ollut henkisesti ihan täysin kunnossa.

Olisi medialta(kin) hyvien tapojen mukaista jättää mielenterveysongelmaiset, henkisesti vajaakykyiset ja muut ressukat rauhaan.

Ehkä ongelma on siinä, että hörhöille naureskelu myy edelleenkin sitä perinteistäkin mediaa. Hannu Karpo, jonka tekemisiä yleisesti ottaen arvostan paljon, nosti 80-luvulla julkisuuteen Nilsiän öljysheikin, ja tätä tapausta pidän itse Karpon uran häpeätahrana: Karponkin 1) olisi pitänyt nähdä (ja varmasti hän näkikin) ukosta minuutissa, ettei tämä pelaa ihan täydellä pakalla ja siksi 2) jättää juttu tuosta syystä pois ohjelmastaan. Mutta nytkin, kun Karpo täytti tässä vuosia, otsikoissa muisteltiin kaikista ikimuistoisista jutuista juuri öljysheikkiä.

Tavalliset ihmiset kyllä repivät kappaleiksi kaikki erilaiset, joita heidän eteen heitetään. Siksi medialla pitäisi olla enemmän vastuuta siinä, keitä he nostavat esille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
"Tavalliset ihmiset kyllä repivät kappaleiksi kaikki erilaiset, joita heidän eteen heitetään. Siksi medialla pitäisi olla enemmän vastuuta siinä, keitä he nostavat esille"
Erittäin hyvin sanottu. Siksi muunmuassa rumat miehet ovat henkisesti kiusattuja ja loppuun poltettuja että jokaisella pitäisi olla vastuu ainakaan olla nöyryyttämättä heitä lisää. Täytyy muistaa että kukaan ei synny tänne henkisesti alistettuna ja masentuneena. Masennus ja huonon itsetunnon luominen on aina ulkopuolisten ihmisten aiheuttamaa. Siksi myös ne ulkopuoliset on niitä jotka sen rangaistuksenkin ansaitsevat. Toivon risumiehen kuvaajalle ainakin reiluja sakkoja ja mieluiten muitakin ankaria sanktioita. Olisi ainakin malliesimerkki oikeuden toteutumisesta myös niiden alistettujenkin eduksi vaikka itse risumies ei valitettavasti oikeuden toteutumista ole enään näkemässä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kirjoitin jo risukeissi-videon nähtyäni siitä, että todellinen paskapää oli videon kuvannut ihminen.

Hän on aito paskapää, koska hän vielä kehtasi postata videon nettiin. Asian ydin oli tahallaan ärsyttää papparaista (jolla tuskin oli tietoa juupoopista) ja oikein etsimällä etsiä jokin syy, mistä syyllistää ja ärsyttää tahallaan.

Mitä helvetin väliä oli sillä, että joku tuo risuja risukasaan lisää? Se kasa, mihin risumies yritti niitä laihoja oksiaan tuoda, oli kaupungin mailla, kaupungin työntekijöiden keräämä kasa, joka oli kaiken näkemäni perusteella seissyt paikallaan ainakin pari vuotta.

Olisi voinut kuvaaja lähteä vinkumaan kaupungin ympäristöosastolle valituksiaan.

Ja jos oikein totta puhutaan, niin risumiehen kasaan aikomat lehtevät ja hoikat risut olisivat tosiasiassa nopeuttaneet koko kasan maatumista.

Kysynpä vaan, että mikä saa ihmisen käyttäytymään siten, kuten kuvaaja käyttäytyi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
e.rika kirjoitti:

Mitähän muuten laki sanoo tuollaisesta videoiden levittelystä? Tietysti tämä vanha mies oli julkisella paikalla, missä kuvaaminen on sallittua(?), mutta silti... Onko lupa levittää matskua, jossa ihminen ei selkeästi ole ns. parhaimmillaan? Varsinkin kun kyseessä yksityishenkilö, eikä esim. pääministeri tai joku tämän hetken kuumin tähti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Väärinseoli kirjoitti:

En tiedä, mikä on ollut oikeuslaitoksen kanta asiaan (asia on mennyt oikeuteen), mutta jostain luin, että kuvauksen kohde on kärsinyt ja saanut fyysisiä oireita, vaikka ei ole ehkä kokonaisuudessaan edes tajunnut, kuinka laajaan levitykseen ja millä tavalla (meemit) hän on joutunut.

Kuvaajan naamaa ei kukaan ole nähnyt.

Risumies-jutut jatkavat elämäänsä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
e.rika kirjoitti:
Kirjoitin jo risukeissi-videon nähtyäni siitä, että todellinen paskapää oli videon kuvannut ihminen.

Hän on aito paskapää, koska hän vielä kehtasi postata videon nettiin. Asian ydin oli tahallaan ärsyttää papparaista (jolla tuskin oli tietoa juupoopista) ja oikein etsimällä etsiä jokin syy, mistä syyllistää ja ärsyttää tahallaan.

Mitä helvetin väliä oli sillä, että joku tuo risuja risukasaan lisää? Se kasa, mihin risumies yritti niitä laihoja oksiaan tuoda, oli kaupungin mailla, kaupungin työntekijöiden keräämä kasa, joka oli kaiken näkemäni perusteella seissyt paikallaan ainakin pari vuotta.

Olisi voinut kuvaaja lähteä vinkumaan kaupungin ympäristöosastolle valituksiaan.

Ja jos oikein totta puhutaan, niin risumiehen kasaan aikomat lehtevät ja hoikat risut olisivat tosiasiassa nopeuttaneet koko kasan maatumista.

Kysynpä vaan, että mikä saa ihmisen käyttäytymään siten, kuten kuvaaja käyttäytyi?
Mikä saa ihmisen käyttäytymään kuten risumies käyttäityi?
Kuvaaja ei risumiestä kiusannut, kyllä siihen kiusaamiseen, jos nyt sellaista on edes
tapahtunut, ovat syyllistyneet ihan muut henkilöt, miksiköhän?

Olen muuten itsekin monta kertaa vienyt risuja Kouvolan kaupungin Ahlmanintien jäteasemalle, hyvä tasainen asfalttitie perille asti, ei tarvitse minnekään metsäpoluille eksyä, aukioloajat riittävät varmasti kelle tahansa, varsinkin eläkeikäisille, EIKÄ maksa mitään, EIKÄ kukaan kuvaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Viekää risut roskikseen niin ei kukaan kiusaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Helvetinkö väliä se sille kyttääjälle oli vaikka pappa ne risut siihen heittikin? Haketukseenhan ne siitä muiden puiden kanssa olisivat menneet.

Kyllä on vittumainen juttu sille kuvaajalle ja kyttääjälle jos pappa tosiaan on kuollut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tuskin kukaan elää ikuisesti, ja
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Miks vitussa se yks ääliö rupes edes ärsyttämään sitä miestä???
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Kumpi niistä miehistä oli ääliö?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
super-atm kirjoitti:
Kumpi niistä miehistä oli ääliö?
Kuvaaja, joka nillitti olemattomasta ongelmasta. Oikein hakemalla haki reaktiota, koska halusi klikkauksia.

Klikkihuora. Naama esiin!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
e.rika kirjoitti:
Kuvaaja, joka nillitti olemattomasta ongelmasta. Oikein hakemalla haki reaktiota, koska halusi klikkauksia.

Klikkihuora. Naama esiin!
Et sinä päätä mikä on olematon ongelma ja mikä ei. Väärin oli myös risumiehen asiaton käytös.

Kaikkia ei tarvitse neuvoa, mutta välillä on kyllä ihan aiheellista huomauttaa jos näkee jonkun rikkovan lakia ja sääntöjä. Suomessa on tapana kääntää selkä välinpitämättömästi ja olla puuttumatta vääriin tekoihin. Kuvaaja huomautti asiasta täysin asiallisesti ja seniili alkoi raivota niin että tekarit melkein lensi suusta ulos.

Kuvaaja huomautti risumiestä, vaikka vieressä oli melkoinen kuutiomäärä risuja, jotka kaupungin työntekijät olivat jättäneet olemaan siihen ihan paikalleen useamman vuoden ajaksi!

Ymmärrätkö, miksi risujäte halutaan kerätä?

Tuon kaupungin toiminta ei ainakaan täytä määritelmiä millään tasolla. Ja siksi se kaupungin oma risukasa tekee tyhjäksi kaiken moralisoinnin. Ja kuten sanoin: risumiehen lehväinen anti olisi nopeuttanut tuon puolilahon kasan maatumista (koska kaupungilla ei näköjään ollut aikeita korjata oman risusavottansa roskia pois....lähivuosina).

Häpeällistä tosiaan, että jotain vanhaa ihmistä ahdisteltiin typerän asian vuoksi. Kuvaaja olisi voinut mennä päivystämään P-paikoille, sieltä löytyy maatumattomia jätteitä röyhkeästi dumpattuna!

Mitä tulee risumiehen asiattomaan käytökseen: aion leimata jokaisen idioottimaisen paskapään kyrvänsyyläksi, ja sanoa sen ääneen. Ihan vain risumiehen muistoksi.

Sinä et ole edwes kyrvänsyylä. Olet yksinäinen virus, joka tahtoisi olla syylä kyrvässä.

Eikös niistä puutarharisuista voi kuitenkin levitä luontoon jotain haitallisia loiseläimiä, jotka sinne ei kuulu?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
e.rika kirjoitti:
Kuvaaja huomautti risumiestä, vaikka vieressä oli melkoinen kuutiomäärä risuja, jotka kaupungin työntekijät olivat jättäneet olemaan siihen ihan paikalleen useamman vuoden ajaksi!

Ymmärrätkö, miksi risujäte halutaan kerätä?

Tuon kaupungin toiminta ei ainakaan täytä määritelmiä millään tasolla. Ja siksi se kaupungin oma risukasa tekee tyhjäksi kaiken moralisoinnin. Ja kuten sanoin: risumiehen lehväinen anti olisi nopeuttanut tuon puolilahon kasan maatumista (koska kaupungilla ei näköjään ollut aikeita korjata oman risusavottansa roskia pois....lähivuosina).

Häpeällistä tosiaan, että jotain vanhaa ihmistä ahdisteltiin typerän asian vuoksi. Kuvaaja olisi voinut mennä päivystämään P-paikoille, sieltä löytyy maatumattomia jätteitä röyhkeästi dumpattuna!

Mitä tulee risumiehen asiattomaan käytökseen: aion leimata jokaisen idioottimaisen paskapään kyrvänsyyläksi, ja sanoa sen ääneen. Ihan vain risumiehen muistoksi.

Sinä et ole edwes kyrvänsyylä. Olet yksinäinen virus, joka tahtoisi olla syylä kyrvässä.
"Kuvaaja huomautti risumiestä, vaikka vieressä oli melkoinen kuutiomäärä risuja, jotka kaupungin työntekijät olivat jättäneet olemaan siihen ihan paikalleen useamman vuoden ajaksi!"

Mistä mainitaan että ne olivat kaupungin työntekijöiden jättämiä? Ja oletko ihan varma ettei niitä viedä myöhemmin pois? Risumies ei niitä ainakaan mihinkään vie. Sekopää sai raivokohtauksen kun jäi rikoksesta kiinni.

"Häpeällistä tosiaan, että jotain vanhaa ihmistä ahdisteltiin typerän asian vuoksi."

Mitä oikein jotain vanhaa rikoksen tehnyttä ukkoa puolustelet? Normaaleja ilman naista jääneitä miehiä tällä palstallaan nimitellään, mutta rikollisia kehutaan ja puolustellaan.

"Sinä et ole edwes kyrvänsyylä. Olet yksinäinen virus, joka tahtoisi olla syylä kyrvässä."

No vooooi :) Olet käytökseltäsi pikkukakara. Todennäköisesti olet risumiehen vaimo ja saat samanlaisia raivokohtauksia.

Oletko noin luonnosta erkaantunut?

Jokainen voi videolta nähdä, että taustalla on iso risukasa, joka ei ole kiinnostanut ketään ainakaan kahteen vuoteen. Sehän on ihan harmaa rangoiltaan.

Ja mitä tulee risukasan omistajaan, niin tosiaankin risukasan omistaja ja vastuullinen on kyseinen kaupunki. En mainitse nimeltä, mutta tuo kasa on kaupungin yleisillä mailla. Virkistysalueiksi noita alueita kutsutaan.

Ja juu, lehväinen puutarhajäte olisi tuonut tarvittavaa ötökkää lisää tuohon harmaaseen kasaan. Ei mitään yleisvaarallista, vaan yleishyödyllistä. Katsokaapas, kun hakettaminen tai polttaminen eivät ole ainoat tavat hävitää risuja. Tai edes kasassa olevia pieniä puita.

"Oletko noin luonnosta erkaantunut?"

En ole mistään erkaantunut. Tuolla typerällä kysymyksellä yrität sivuuttaa kommenttini ja johdattaa keskustelun pois asiasta.

"Jokainen voi videolta nähdä, että taustalla on iso risukasa, joka ei ole kiinnostanut ketään ainakaan kahteen vuoteen. Sehän on ihan harmaa rangoiltaan."

Niin mitä sitten? Jos näet että jossain on ollut 2 vuotta roskia, niin sinun logiikallasi siihen voi huoletta heittää lisää roskia.

"Ja mitä tulee risukasan omistajaan, niin tosiaankin risukasan omistaja ja vastuullinen on kyseinen kaupunki. En mainitse nimeltä, mutta tuo kasa on kaupungin yleisillä mailla. Virkistysalueiksi noita alueita kutsutaan."

Eli et tiedä faktaa, koska "en mainitse nimeltä". Se että risut ovat kaupungin mailla ei tarkoita sitä että kaupungin työntekijät olisivat ne risut sinne vieneet. Vai onko 72-v risumieskin kaupungin työntekijä? Oletko oikeasti idiootti?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Risumies mielenterveysongelmainen? :D

Entinen armeijan kapiainen, varmaan kova äijä nuorena!! Muinaisjäänne ajoilta, jolloin miehet oli viel MIEHIÄ, ei ruikuttajia.

Tuntui et nuoriso ainakin tykkäs siitä -ei mitenkään pahantahtoisesti pilkannut.

(Sitä "kilttiä ja kunnollista" lässyttäjää sais kyl joku vetää turpaan..)
Ilmianna
Jaa
Väärin oli kuvata ja laittaa video Youtubeen.

Mutta kyllähän tuollainen risumies nyt olisi ketä tahansa ärsyttänyt. Jos kuvaajalla ei olisi ollut niin hyvät hermot, niin olisi risumiehelle käynyt huonosti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
Luulen kyllä ihan toisinpäin.

Jos käsirysy olisi tullut, olisi risumies niputtanut nilli-miehen alle 15 sekunnissa. Ja 5 sekuntia siitä ajasta olisi tuhraantunut moraaliseen empiseen, koska risumies titeää, ettei periaatteessa pitäisi eikä saisi kajota vammaiseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mä en ole tainnut katsoa kuin pätkän videosta todetakseni, että kuvaaja ärsytti ihan tahallaan, jotta sai "hyvää" matskua jolla voi häpäistä ihmisen. Nykyaika on sairas.

No kyllä kuvaajan olisi pitänyt olla onneton hiirulainen jos risumies olisi sille pärjännyt.

Olet jollain tavoin sekaisin. Risumies on varmasti osittain kehitysvammainen tai ei muuten pysty hillitsemään raivoaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
lihatipunen kirjoitti:

Ei ärsyttämistä ole kohtelias kehotus viedä risut pois. Risumies ärsytti tahallaan muita ihmisiä viemällä pakettiautollisen risuja paikkaan, johon niitä ei saa viedä.

Jos jää rikoksesta kiinni, niin on säälittävää aloittaa raivoaminen ja uhkailu.

No just niin!

"Ennen oli miehet rautaa..."
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
iutyuiytiuti kirjoitti:
No just niin!

"Ennen oli miehet rautaa..."
Risumieskin oli rautaa ehkä puoli vuosisataa sitten, mutta tuskin silloinkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
super-atm kirjoitti:
Ei ärsyttämistä ole kohtelias kehotus viedä risut pois. Risumies ärsytti tahallaan muita ihmisiä viemällä pakettiautollisen risuja paikkaan, johon niitä ei saa viedä.

Jos jää rikoksesta kiinni, niin on säälittävää aloittaa raivoaminen ja uhkailu.
Miksei saa viedä? Olihan siinä risuja muutenkin. Ihan oikea paikka se varmaan oli.
Itse olisi vaan jättänyt risut siihen välittämättä nipottajasta.
Ihan sama mitä se siinä olis mutissu.
Mutta risumies alkoi tosiaan esittelemään itseään ja sitten ei kestänytkään itsensä esittelyä, jos siitä kerran kärsi itse myöhemmin.
Surkeeta jos on kuollut. Ihan touhukas heppu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tuskin.kuitenkaan.kuollu kirjoitti:

"Miksei saa viedä? Olihan siinä risuja muutenkin."

Koska se on varmasti kielletty järjestyssäännöissä ja jossain muualla on niille tarkoitettu paikka. Jos haluat tietää miksi, niin soita kaupungin työntekijöille ja kysy. Ehkä sinne vieminen maksaa 5 €, joka on tietysti aivan valtava menetys. Sinun periaatteellasi saa tehdä rikoksen, jos joku muukin on niin tehnyt.

Sinun tapaisia nihilistejä on Suomi täynnä, samanlainen olet kuin kuvaaja. Ei ennen muutamasta ylimääräisestä risusta välitetty mutta jos haluaa paskantärkeäksi nillittäjäksi niin voihan sitä olla vaikka risuvahti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
super-atm kirjoitti:
No kyllä kuvaajan olisi pitänyt olla onneton hiirulainen jos risumies olisi sille pärjännyt.

Olet jollain tavoin sekaisin. Risumies on varmasti osittain kehitysvammainen tai ei muuten pysty hillitsemään raivoaan.
Sillä oli kuitenkin ajokortti
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
superatmirisuvahti kirjoitti:
Sinun tapaisia nihilistejä on Suomi täynnä, samanlainen olet kuin kuvaaja. Ei ennen muutamasta ylimääräisestä risusta välitetty mutta jos haluaa paskantärkeäksi nillittäjäksi niin voihan sitä olla vaikka risuvahti.
Haista paska. Et ymmärrä elämästä mitään, joten jätä kommentoimatta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tuskinkehari kirjoitti:
Sillä oli kuitenkin ajokortti
Hieno saavutus.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
super-atm kirjoitti:
Haista paska. Et ymmärrä elämästä mitään, joten jätä kommentoimatta.
Sinun kommenteissa aina haiskahtaa paska. Mikset ole metsässä kyttäämässä risuja? Sullekin olisi sopivampaa puuhaa risujen laskeminen metsässä kuin kirjoitella tänne ns, "asioittentuntijana" joutavia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
menemetsäänapinamies kirjoitti:
Sinun kommenteissa aina haiskahtaa paska. Mikset ole metsässä kyttäämässä risuja? Sullekin olisi sopivampaa puuhaa risujen laskeminen metsässä kuin kirjoitella tänne ns, "asioittentuntijana" joutavia.
"Sinun kommenteissa aina haiskahtaa paska."

Vain sinä haiset paskalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vähän kyllä epäilen, että huhut hänen kuolemastaan olisivat liioiteltuja. Ei sillä, onhan se vanha mies, mutta kun netissä nyt liikkuu vuoron perään huhuja, milloin kukakin meemipersoona olisi kuollut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Niin, pari ihmistä oli nähnyt sen Prismassa tänään..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Valitettavasti on kuollut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
yksinkertaista kirjoitti:
Valitettavasti on kuollut.
Prismassako?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Risumiehellä tais olla muutenkin heikko kunto joten ei ihme jos sydän petti. Tosin en tiedä onko se kuollut, niin huhuillaan
Ilmianna
Jaa
Mitä kuuluu Risumiehelle?

http://areena.yle.fi/1-4001511
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Näyttäi selävän
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Yksi FB kaverini otti selfien risumiehen kanssa kun tämän tapasi kouvolassa ja latasi siitä ison kuvan FB:iin
Ilmianna
Jaa
Entäs sitten se nainen, joka esiintyi TV:n parinetsintäohjelmassa, ja jota haukuttiin tälläkin palstalla niin rumasti, että hän teki itsemurhan. Riittako hänen nimensä nyt oli. Eikö palstan poikia yhtään kaduttanut silloin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
10 VASTAUSTA:
Tämä oli itse mennyt televisioon tavallisia miehiä haukkumaan, joten tapauksia ei voida rinnastaa. Luuli olevansa parempi kun oli tohtori. Täällä hänelle vain ihan totuudenmukaisesti kerrottiin, ettei ole ja että naisella vain ulkonäkö ratkaisee, mikä ko. tapauksella ei ollut erityisen hyvä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kuten edellä hänhän meni itse arvosteltavaksi ja otti tietoisen riskin. Risumies joutui tahtomattaan youtubeen kiusaajan toimesta haukuttavaksi joten näiden asioiden ero on kuin yöllä ja päivällä vai oletko sitämieltä että on sukupuolesta riippuvainen seikka onko kuolema oikeutettu vai epäoikeutettu?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mikä tapaus tämä oikein on? Mikä on tämän kuolleen naisen nimi, ja missä ohjelmassa hän oli mukana?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kiinnostaatietää kirjoitti:
Mikä tapaus tämä oikein on? Mikä on tämän kuolleen naisen nimi, ja missä ohjelmassa hän oli mukana?
Muistaakseni NAL täällä silloin aikanaan julisti olevansa tosi onnellinen, jos hänen huorittelunsa ajoi naisen itsemurhaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jep, sehän oli oikein jackpot jos sain puhuttua sen naisen itsemurhaan, vähän kuin olisin epäsuorasti hänet listinyt, laillinen murha siis tavallaan ja se se vasta on nautinnollista ja todistaa sen, että jopa tuntemattomalle naiselle on merkitystä sillä mitä hänestä ajattelen vaikka muuta väitettekin.. Enkä huoritellut sitä naista, ei muistakseen kertonut siinä ohjelmassa onko jakanut reikäänsä vai ei.

Kyse ei ollut naisen käyttöasteesta joka ei siis ohjelmassa tullut ilmi vaan siitä, että kerroin hänelle totuuden ettei 30+ YT-miestä kiinnosta 30+ ruma kurppa tohtorinpapereineen. Naisen tason ratkaiseen nuoruus ja kauneus ja se 30+YTM ottaa 19v kauniin ja hoikan siivoojan eikä mitään ikäistään rumaa tohtoritanttaa.

Kyseiselle naiselle oli siis totuus liian kova pala kun tajusi, ettei koskaan tule saamaan korkeasti koulutettua YT-miestä. Hänen tasoaan olisi ruma ja köyhä 30+ ATM kaverini josta olisikin saanut hyvän miehen ja nöyrän elätin jota olisi voinut niillä tohtorin tuloillaan elättää.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Naisasialooser11 kirjoitti:

Miksi sinusta tuli runkkari?

Olet ihmishirviö

Ai uskot että joku tekee itsarin jonkun anonyymin nettikommentin takia?-D No sinullahan oli muistaakseni oikein diagnosoitu psykoosipiirteinen persoonallisuus, eli todellisuudentajun häiriintymä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ihmenillittäjiätäällä kirjoitti:
Kuten edellä hänhän meni itse arvosteltavaksi ja otti tietoisen riskin. Risumies joutui tahtomattaan youtubeen kiusaajan toimesta haukuttavaksi joten näiden asioiden ero on kuin yöllä ja päivällä vai oletko sitämieltä että on sukupuolesta riippuvainen seikka onko kuolema oikeutettu vai epäoikeutettu?
Eihän se tahtomattaan joutunut, tiesi ihan varmasti myös oikean osoitteen risuilleen, mutta oli piittaamaton yhteiskunnan säännöistä. Silloin on pakko ottaa vastaan myös arvostelua teoistaan.
Missään ei ole todistettu, ja lienee mahdotontakin todistaa, että risumiehen kuolema olisi millään tavalla aiheutunut tästä nettijulkisuudesta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
etoikeinihminenkään kirjoitti:
Olet ihmishirviö
Jep, pitää kutinsa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tänään luki lehdessä että risumies on kuollut. Vähän iso haloo niin pienestä asiasta ja älkää puuttuko toisten tekemisiin.
Ilmianna
Jaa
Niinpä, toivottavasti on nyt videon kuvaaja ylpeä kun käytännössä aiheutti vanhan miehen kuoleman julkiskiusaamisellaan. Tuota vastaavastahan mainitsin tuolla ketjussa:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14728455/prisman-kassan-julkinen-teilaaminen

Kaikenlaiset mielensäpahoittajat ja julkiräyhän nostattajat on aika vaarallisia keksiessään omanäkökantaisiaan tarinoita jotka uppoaa tyhmään kansaan kuin häkä mutta voivat aiheuttaa valtavaa tuskaa haukkumisen kohteelle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Noi tapaukset ei ole ihan verrannollisia, koska Prisman kassan kuvaa ja nimeä, saati videota ja "meemejä" tuskin on ollut missään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
lihatipunen kirjoitti:
Noi tapaukset ei ole ihan verrannollisia, koska Prisman kassan kuvaa ja nimeä, saati videota ja "meemejä" tuskin on ollut missään.
Joo mutta kriisitukeapa tarvitsivatkin sitten kaikki sen prisman kassat ja varmaan muutenkin on satanut kaikenlaista paskakommenttia niille kaikille töissä ollessaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Harmaaritari kirjoitti:
Joo mutta kriisitukeapa tarvitsivatkin sitten kaikki sen prisman kassat ja varmaan muutenkin on satanut kaikenlaista paskakommenttia niille kaikille töissä ollessaan.
No minä itsekin asiakaspalvelijana (en kaupan kassalla tosin) tiedän, että shittiä tulee välillä niskaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Miksi syytät videon kuvaajaa, jos ajattelisit tapojesi vastisesti edes hetkisen, huomaisit, ettei videon kuvaaja millään lailla kiusannut tuota onnetonta. Jos häntä sen jälkeen on kiusattu, sehän on tietysti kiusaajien tekosia. Myöskin risumiehen oma käytös hämmästytti, miksi moisesta mitättömästä asiasta piti polttaa päreensä ja tehdä itsestään pelle.
Tuo video ei ole varmastikaan aiheuttanut kenenkään kuolemaa, kyllä siinä on muita syitä taustalla kuten jokainen täysjärkinen tajuaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
risumies222 kirjoitti:

Joo, puolusta vaan paskiaista joka ihan hyvin tiesi mitä teki kuvatessaan jatkuvasti vanhan miehen räyhäämistä. Raja menee tässä: Jos se mulkku olisi pitänyt videon omana hupinaan olisi se ollut silloinkin arveluttavaa mutta siitä ei olisi tullut kellekään mitään seurauksia niin tavallaan sen olisi voinut hyväksyä mutta kun aikuinen mies sitten lataa videon jonnekin youtubeen koko kansan naurettavaksi niin kertoo se todella paskasta luonteesta.

Mieti mitä risumies teki? Oli heittänyt jokusen oksan isoon kasaan johon moni muukin oli niitä heittänyt, puhdasta energiajätettä jonka kaupunki voi hyödyntää, ei siis ollenkaan mikään rikos kunnes tulee pätemishaluinen kuvaajamulkku ärsyttämään asiassa josta kukaan normaali ihminen ei olisi sanonut mitään.

Tai sitten jos kuvaajamulkulla oli halu tehdä reportaasia asiasta mikse kuvannut muitakin siellä kasalla kävijöitä tai haastanut riitaa niiden kanssa? No siksi kun vittu olisi saanut turpaansa niin että tukka lähtee ja kamerakin olisi mennyt rikki siinä samalla niin koulukiusaajamulkun piti kytätä sieltä tuollainen vanhempi mies julkihäväistyksen uhriksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pappa oli sentään seitsemänkymmentä. Oma isänikään ei ollut enää siinä iässä skarpeimmillaan ja voinut puhua sopimattomuuksia ärsytettynä ja
jos joku olisi samalla tähtäillyt kännykkäkamerallaan.

Ihmettelen kovasti nykymeininkiä, että jotkut nulikat pitävät sopivana ja hauskana kun vanhasta ja sairaasta ihmisestä tehdään vielä pilkkavideoita.

Ehkä vielä tulee aika, kun nilkit väijyvät kameran kanssa senioritalojen ja vanhainkotien ulkopuolella "hauskoja hahmoja".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
ei ollut edes mikään nulikka se kuvaaja vaan yli nelikymppinen mies muistaakseni jonkun uutisen mukaan. Jotenkin voisi kuvitella että olisi jo kehittynyt kyky ajatella tekojensa seurauksia mutta ei kai sitten ole. Toivottavasti mulkun nimi tulee julkisuuteen ja saa vanhan miehen murhaaja sitten itse vastaavasti paskaa niskaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Toiselta palstalta luin erään risumiehen kanssa samalta paikkakunnalta olevan kommentin, että tämä risumies olisi ollut aikoinaan portsarina ja tunnettu siitä, että on helposti ärsytettävissä ja käyttää "värikästä" kieltä. Ilmeisesti ollut jo ennestään paikkakunnallaan tunnettu juuri tämän takia. Palstalle kommentoinut paikkakuntalainen mietiskelikin sitä, että olisko kuvaaja tiennyt asian laidan, ja juuri siitä syystä mennyt ärsyttämään että saa "hauskan" videon. Nuoriso ei varmaan tämän risumiehen mainetta enää tiennyt, mutta nelikymppinen hyvinkin on sitä ikäluokkaa, että on voinut baarin ovella törmätä tähän risumieheen nuoruudessaan.

Itselle oli yllätys kuvaajan ikä, koska alunperin kun tästä alkoi jutut levitä, kuvittelin kuvaajan olevan joku teini-jonne, mutta se olikin keski-ikäinen mies. Teinit laittaa kuvia ja videoita nettiin sen kummemmin miettimättä, mutta kyllähän nelikymppisen ukon jo olisi pitänyt osata miettiä muutamaankin otteeseen, onko ensinnäkään laillista laittaa tuollaista videota levitykseen yksityishenkilöstä. Toisekseen sitten se, että meni kiusaamaan vanhaa miestä, josta näkee ettei enää ole ihan kunnossa henkisesti tai fyysisestikään.

Luultavasti risumiehellä ei olisi ollut enää paljon aikaa jäljellä tällä pallolla joka tapauksessakaan, mutta ne viimeiset hetket oli sitten ilmeisen stressaavia ja hämmentäviä tämän julkisuuden takia, jota mies ei itse koskaan halunnut. Kyllä se ikävältä tuntui lukea kuoleman myötä tulleesta uutisoinnista, ettei tämä mies kehdannut enää mennä paikkoihin missä oli päivittäin käynyt. Varmasti muutenkin hämmentävää joutua sellaiseen pyöritykseen, kun varmaan hädin tuskin edes tajusi miten iso juttu hänen julkisesta melt downistaan oli tullut. Kumma että iltapaskat ja yle lähti uutisoimaan ja tekemään juttua tästä miehestä. Ehkä hän ei olisi tajunnut edes koko jutun laajuutta, jos lehdet eivät olisi alkaneet kirjoitella. Meemit ja youtubet varmaan ei sanoneet hänelle mitään, mutta jos ihan "paperilehdissä" kirjoitellaan ja niinkin suuri toimija kuin yle ottaa yhteyttä, niin silloin sen vanhuskin tajuaa, että nyt juttu on levinnyt kunnolla.

Onhan näitä "hahmoja" aina pienemmillä paikkakunnilla, ja omallakin opiskelupaikkakunnalla (todella pieni kaupunki) oli eräs mies, jolle oli keksitty hyvin alatyylinen nimi ja leviteltiin juttuja, että olisi sekaantunut ruumiseen tai raiskannut jonkun, ja milloin mitäkin, mutta todellisuudessa oli vain syystä tai toisesta vähän hassahtanut vanhempi setä, jolle viinakset maistui. Onneksi hänestä ei tehty tällaista "julkkista" ja edesmennyt on jo hänkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vanhimmat-huoneesta kuoli myös eräs mies-sättäri, kun bella ja selina kiusasivat häntä tarpeeksi kauan.
1
Ilmianna
Jaa
Pieni surkea paikkakunta. Pian on maine mennyt ja loppuelämä eletty kun nostetaan kepin nokkaan.

Ajattelisitte ensin, pikkuasioista nillittäjät ja tyhjännaurajat.
Ilmianna
Jaa
Ainakin kuvaajan talo on surkean näköinen läävä ja pihalla oleva auto myös jätettä, joten ei varmaan penaalin terävin kynä, tai joku muu olmi on varmasti kyseessä.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kiusaamisen tulos

Kuulin että youtube videolle kuvattu ja kiusattu risumies olisi kuollut. Siinä nähdään mihin se ihmisten julkinen nöyryytys vie. Ja naiset jaksaa vaan naureskella ja pilkata meitä rumia miehiä. Kun mies ajetaan kiusaamalla henkisesti loppuun niin tässä on tulos. Olkaa kaikki kiusaajat onnellisia ja risumiehen omaisille osanotot!

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta