Uskonnollinen ja poliittinen fundamentalismi

Noissa molemmissa ajattelutapa, tavoitteet ja keinot on samat.

Minusta fundamentalismi onkin pelkkä primitiivinen pelkoreaktio siihen, että yksilö joko uskoo tai hänen on saatu uskomaan, että hän on jäämässä muiden jalkoihin.

Fundamentalistin pelkoa, haaveita ja uskoa ruokitaan kuin syöttöporsasta tarjoamalla hänelle helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin, osoittamalla hänelle (kuvitteellinen) vihollinen ja tarjoamalla hänelle valeista, toiveista ja peloista keitettyä pierusoppaa, jonka fundamentalistit uskoo, nielee ja vielä kiittää päälle.

Pelkoon fundamentalisti vastaa aggressiolla ja haikailemalla paluuta menneeseen aikaan, aikaa jota ei ole koskaan ollut ja joka hänelle onkin keksitty ja kerrottu.

Fundamentalistit ovat kuin talonrakentajia, jotka iskee talon nurin kivijalkaa myöten ja sitten ne odottaa, että joku rakentaisi heille uuden kodin.

Kuten Brexitistä nähtiin.
12213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
Aloittaja

Pelokas fundamentalisti etsii tulevaisuutta peruutuspeilistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Fundamentalisti ei pelkää eniten kuolemaa vaan tätä elämää.

    "Rakkauden pelko on elämän pelkoa, ja ne jotka pelkäävät elämää ovat jo kolmelta neljäsosaltaan kuolleita." (Bertrand Russell)

    Äänestä

  • Aloittaja

    qwertyilija kirjoitti:

    Fundamentalisteille jumalusko on pelkkä oven yläpuolelle naulattu hevosenkenkä, taikauskoinen uskomus, johon hän turvaa vasta, kun kaikki maallinen on pettänyt.

    Äänestä

Fundamentalismi on tapa reagoida maailman monimutkaisuuteen. Se on eräänlainen kulturaalinen sopeuma, joka tarjoaa mustavalkoisen mallin, mihin kaikki asiat on helppoa sovittaa. Se siis sopii ihmisille, joita oppiminen, ajatteleminen ja ymmärtäminen sattuu, pelottaa tai väsyttää. Siis kun älyllinen ja emotionaalinen kompetenssi ei riitä vastaamaan elämän haasteisiin, fundamentalismi "pelastaa".

Äänestä
  • Aloittaja

    >> Fundamentalismi on tapa reagoida maailman monimutkaisuuteen. Se on eräänlainen kulturaalinen sopeuma, joka tarjoaa mustavalkoisen mallin, mihin kaikki asiat on helppoa sovittaa. <<
    Näin oletan itsekin. Itse ajattelen, että fundamentalistinen reaktio on meihin ihmisiin jo kivikaudella iskostunut tapa reagoida uuteen ja pelottavaan.
    Kun kaksi askelta taaksepäin tuntuu turvallisemmalta kuin yksi askel eteenpäin, niin halutaan ottaa ne taka-askeleet.

    >> Se siis sopii ihmisille, joita oppiminen, ajatteleminen ja ymmärtäminen sattuu, pelottaa tai väsyttää. Siis kun älyllinen ja emotionaalinen kompetenssi ei riitä vastaamaan elämän haasteisiin, fundamentalismi "pelastaa". <<

    Samaa mieltä, oletan. Eli kun osalla juttu menee yli ymmärryksen, niin ne alkaa pelkäämään ja pelkoreaktiona he vaativat palamaan lähtöpisteeseen. Kun ennen oli paremmin jne.

    Äänestä

Ihmiset voivat puhua Jumalan Sanaa väärin tai oikein, mutta Jumalan Sana ei muutu. Ev.lut.kirkko opettaa toista evankeliumia. Mutta ollaan harhassa monessa muussakin paikassa. Jumalan Sanaa on luettava Jeesuksen viisaudessa, ei omassa. Moni ei ymmärrä mitä tarkoittaa kun Jumala avaa ihmiselle Sanaansa. Voi sitä Jumalan viisauden määrää!

Tie taivaaseen on kapea ja harvat löytävät elämään. Jeesus ei valehtele. Huom! Raamattu puhuu "kristityistä", ei moninaisilla nimityksillä. Kannattaa tutkia itse Raamattua huolellisesti ja tietysti ottaa vastaan Jeesus. Kun seuraa Jeesusta, Hän antaa viisautta ja ymmärrystä Pyhän Henkensä kautta, ja pystyy erottamaan myös mitkä kirjoitukset ovat totuudellisia ja mitkä eivät ole, mitkä on kirjoitettu Herran viisaudessa ja mitkä eivät ole.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta nyt olikin kyse fundamentalistisuudesta, siitä onko se uskonnollista, poliittista vai molempia.
    Minusta se on sekä-että.

    Esim. helluntailainen Hakkarainen haluaisi puolueensa puheenjohtajaksi ennemmin ateistin Halla-ahon, kuin fundamentalistisen Soinin.

    Samat fundamentalistit taputtaa Trumpille, joka käytti rukousaamiaista hyväkseen pilkatakseen vihaamaansa Arnold Schwarzenegger'lle.

    Eli Trump on kristinuskosta vähät välittävä pakana, ehkä ateisti.
    Mutta uskovatkin fundamentalistit taputtaa hänelle.

    "Trump kuulosti katuvalta kun hän kertoi aamiaisella luovuttaneensa paikkansa Diili-ohjelman jenkkiversion juontajana Kalifornian entiselle kuvernöörille, toimintaelokuvatähti Arnold Schwarzeneggerille:

    ”He yrittivät saada ison, ison elokuvatähden Arnold Schwarzenegger ottamaan paikkani ja me tiedämme, miten siinä kävi: katsojaluvut romahtivat, se on ollut täydellinen katastrofi --.”

    ”Haluaisin vain, että rukoilisitte Arnoldille, jos voitte, parempia katsojalukuja.”

    http://www.hs.fi/nyt/art-2000005073678.html

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Jos puhutaan Raamatun uskosta, se ei ole uskonnollista eikä poliittista. Jos et itse usko Jumalan Sanaa, et pysty ymmärtämään miksi joku puhuu Jumalan Sanaa. Kaikessa tulisi olla kysymys Jeesuksesta. Sellainen uskova, joka puhuu Herran viisaudessa, tuo ilmi Jumalan Sanan totuuden, ei muuta. Sellainen uskova, joka ei puhu, tuo ilmi kaiken omien näkemystensä valossa ja Jumalan Sana vääristyy.

    Miten luokittelisit oman näkemyksesi? Mihin kategoriaan se kuuluu?

    Kyse ei ole uskossa siitä, että toinen ihminen on enemmän oikeassa kuin toinen - ja sitten käydään jotain ihmisten näkemysten välistä kamppailua siitä kuka on oikeassa. Uskossa on kyse siitä, että Jumala on oikeassa. Asiat ovat niinkuin Raamattu ilmoittaa, koska Jumala on antanut Sanansa ihmisten kautta, ja tämä Sana ei ikinä muutu.

    Ongelma on silloin, kun ihminen ei kirjoita Jumalan Sanaa Jeesuksen viisaudessa, vaan, vaikka tavallaan kirjoittaisi totuuden, ei tuo Raamatun kokonaisilmoitusta esiin. Tai jos kirjoittaa esim. vihassa, jolloin Jumalan Sanassa jota hän puhuu, ei ole Jumalan voimaakaan. Kaikki tulee kirjoittaa, puhua, elää Jeesuksen johdossa. Tällöin se voi koskettaa ihmistä. Nyt en tarkoita sitä, että pitää puhua vain osaa Raamatusta ja unohtaa muut. Vaan tuoda kaikki esiin Jeesuksen viisaudessa. Jumalan rakkautta on se, että Jeesus on annettu meille, jotta emme joutuisi kadotukseen. Ja edelleen samaa rakkautta on kertoa se, että joka ei Jeesusta ota vastaan ja pysy uskossa (armoa, jonka on saanut osakseen ei voi väärinkäyttää), joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Rakkaus kertoa koko hurja totuus on siinä, ETTÄ ihminen tekisi oikean valinnan, EIKÄ joutuisi kadotukseen. Tällöin saa myös maan päällä kokea todellista rakkautta ja se tulee Jumalalta. Mutta jos ei halua taipua Jumalan Sanaan eikä seurata Jeesusta Häntä totellen, valitsee oman tiensä. Ylpeys on kaiken pahan alku ja juuri. Jos ihminen vaan nöyrtyisi, saisi kokea uutta elämää Herran yhteydessä sekä saisi iankaikkisen elämän.

    Tämä monien kirkkojen ja paikkojen eksyttävä väärä evankeliumi on vihaa ihmisiä kohtaan, koska tällöin he eivät Jumalan rakkaudella puhu totuutta siitä mikä ihmisen sielun pelastaa, jotta he eivät sinne kadotukseen joutuisi. Jeesus ei valehtele, suurin osa kävelee kadotukseen, koska he eivät halua nöyrtyä ja Jeesus ei ole heidän Herransa.

    Mitä käy lapselle jos hän viis veisaa vanhempien varoituksista esim. "älä koske hellaan", "katso oikealle ja vasemmalle ennenkuin kävelet tien yli". Jos lapsi edelleen päättää olla tottelematta vanhempiaan, käy huonosti. Jumalan kanssa tämä on vielä vakavampaa. Jumalan kanssa puhutaan sielun iankaikkisesta tilasta; meneekö ihminen iankaikkiseen elämään vai iankaikkiseen kadotukseen? Jos ihminen ei Jumalan varoitusta kuule, hän joutuu iankaikkiseen kadotukseen, koska valitsi ylpeyden tien.

    Ongelma on jos uskova ei puhu niin, että hän oikeasti haluaa ihmisen pelastuvan, eli Jeesuksen Hengen viisaudella, vaan hän puhuu katkeruus ja viha sydämessään, jolloin hän myös kirjoittaa, vaikkakin saattaa Jumalan Sanaa lainata, sellaisia asioita, jotka saavat ihmiset pitämään uskovia sellaisina, joille toiset ihmiset ovat parempia kuin toiset. Totuus on kaikille sama; ihmisissä ei ole eroja, jokainen on syntiä tehnyt, jokainen tarvitsee Jumalan armon ja tämä armo on annettu Jeesuksessa (ja uskossa on myös pysyttävä ettei väärinkäytä armoa). Tämä pitäisi aina pitää mielessä, jotta jokainen ymmärtäisi, että kukaan ihminen ei ole toista parempi. Silloin ymmärtää sen, että Jumala nimenomaan haluaa jokaisen pelastuvan. Moni, jos käsittää väärin, kuvittelee, että Jumala ei halua pelastaa esim. homoseksuaalisia suhteita harjoittavia. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on vain yksi synti, siinä missä valehtelu, ylpeys, kateus, juomingit, viha, Jumalan pilkka, haureus, aviorikos jne jne. Ja jos ihminen ei ymmärrä, että Jumala EI katso henkilöön, hän on saanut väärän kuvan.

    Jumalan armoa ei saa osakseen olemalla kirkon jäsen, vaan ottamalla Jeesuksen vastaan (Joh. 1:12) ja tunnustamalla Jeesuksen Herrakseen (jos Jeesus on ihmisen Herra, ihminen myös tottelee Häntä). Jeesus kutsuu ihmistä elämän aikana, mutta jossain vaiheessa kutsu loppuu. Kuten Raamatusta näemme, ihmisten sydämet paatuvat. Silloin ei voi enää ottaa Jeesusta vastaan.

    Vain harvat löytävät elämään, tämä on fakta. Mutta joka Jeesuksen pelastuksen ottaa vastaan ja Häntä tottelee, saa kokea Jumalan rakkauden jo maan päällä. Se on parempaa kuin mitä maailma, kuin mitä yksikään ihminen voi toiselle antaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    elämätaikadotus kirjoitti:

    >> Jos puhutaan Raamatun uskosta <<
    Mutta kun ei puhuta, vaan fundamentalistisesta pelkoreaktiosta.

    Äänestä

  • >Moni ei ymmärrä mitä tarkoittaa kun Jumala avaa ihmiselle Sanaansa. Voi sitä Jumalan viisauden määrää!

    Jos palstoilta voi mitään päätellä se on sitä, että ihmiset, jotka eivät vaikuta kovin viisailta, päästöilevät juttuja, jotka eivät vaikuta kovin viisailta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Moni ei ymmärrä mitä tarkoittaa kun Jumala avaa ihmiselle Sanaansa. Voi sitä Jumalan viisauden määrää!

    Jos palstoilta voi mitään päätellä se on sitä, että ihmiset, jotka eivät vaikuta kovin viisailta, päästöilevät juttuja, jotka eivät vaikuta kovin viisailta.

    >> ihmiset, jotka eivät vaikuta kovin viisailta, päästöilevät juttuja, jotka eivät vaikuta kovin viisailta. <<

    Näin on eli kuten jo Bertrand Russell sanoi:

    "Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä."

    Tulemme siis jatkossakin, halusimmepa tai emme, "nauttimaan" heidän aivopieruistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

qwertyilija kirjoitti:

Noissa molemmissa ajattelutapa, tavoitteet ja keinot on samat.

Minusta fundamentalismi onkin pelkkä primitiivinen pelkoreaktio siihen, että yksilö joko uskoo tai hänen on saatu uskomaan, että hän on jäämässä muiden jalkoihin.

Fundamentalistin pelkoa, haaveita ja uskoa ruokitaan kuin syöttöporsasta tarjoamalla hänelle helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin, osoittamalla hänelle (kuvitteellinen) vihollinen ja tarjoamalla hänelle valeista, toiveista ja peloista keitettyä pierusoppaa, jonka fundamentalistit uskoo, nielee ja vielä kiittää päälle.

Pelkoon fundamentalisti vastaa aggressiolla ja haikailemalla paluuta menneeseen aikaan, aikaa jota ei ole koskaan ollut ja joka hänelle onkin keksitty ja kerrottu.

Fundamentalistit ovat kuin talonrakentajia, jotka iskee talon nurin kivijalkaa myöten ja sitten ne odottaa, että joku rakentaisi heille uuden kodin.

Kuten Brexitistä nähtiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu