Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella
Lähes kolmasosa eläkkeensaajista – yhteensä 430 000 ihmistä – on tipahtanut alle virallisen köyhyysrajan Suomessa. Tämä käy ilmi Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastoista.
Eläkeläisköyhälistön määrä lisääntyy edelleen, sillä lähes kaikkia sosiaaliturvaetuuksia mm. kansaneläkkeitä leikataan toista vuotta peräkkäin: tämän vuoden alussa 0,4 prosenttia ja ensi vuonna 0,85 prosenttia. Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo ensi vuoden leikkauksilla säästää 70 miljoonaa.
Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (Soste) laskelmien mukaan 5 000 uutta henkilöä putoaa säästöpäätösten seurauksena köyhyysrajan alapuolelle – ja samalla suuri joukko tipahtaa köyhyysrajan tuntumaan.
Kansaneläkkeet pienenevät ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa. Kansaneläkettä saa vajaa puolet Suomen 1,5 miljoonasta eläkkeensaajasta. Sen suuruus on yksin asuvalle 634 euroa kuussa. Kansaneläke on eläkeläisten perusturva.
MOT kertoo kolmen vähävaraisen eläkeläisen tarinan.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/03/puoli-miljoonaa-elakelaista-kituuttaa-koyhyysrajan-alapuolella

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun suvakit niin innolla järjestävät mielenosoituksia laittomien maassa olijoiden puolesta. Niin joku voisi järjestää mielenosoituksen köyhien eläkeläisten puolesta.
Kun remontoidun eduskuntatalon avajaiset lienee syksyllä niin nuo sadat tuhannet eläkeläisköyhät voisivat kokoontua avajaisiin tyhjän kahvimukin kanssa kerjäämään.
Saisivat juhlijat silmäyksen realismista.
Tyhmä saa voudin peräänsä...puuh lääh ja pelkää millon se tulee sun kotios...puuh lääh.
valittaen todettava: ens v kansalaissodan satav pv..
kaikkein heikompiosaisia kyykytetään(matuja hyysätään), lukekaa sadan v takaista suomen historiaa..
ennuste? ET haluu tietää..