Kun rakkaus loppuu

Dionysian

Järjelläkin ajateltuna rakkautta ei voi pakottaa, sillä se tekee mitä tahtoo. Maailman suurin ja käsittämättömin voima, jonka pyörteissä ovat ihmispolot. Rakkaus ei koskaan lopu, se vain muuttaa muotoaan tai olinpaikkaansa. Jos lupaan rakastaa jotain, se on kuin lupaus hulluuteen. Ei ihminen voi tunteitaankaan määrätä, saati rakkautta. Voimme vain yrittää toivoa.

Rakkauteni vaimooni hiipui ja hiljalleen kuoli viime vuoden aikana. Yritimme pelastaa liittomme monilla eri tavoilla, mutta siitä ei tullut enää ehjää. Ei ollut kipinää, ei tulta. Kasvoimme erillemme. Puhutaan usein yhteisestä suunnasta, mutta sekin saattaa vuosien kuluessa vaihtua tai käsityksemme siitä. Silloin eivät auta kauniit korulauseet. Oli myönnettävä asia ääneen: rakkautenne oli kuollut.

Erosimme vuoden alusta. Nyt ajattelen aikaa, jonka vietimme yhdessä. Kaikki pelkkää ajan tuuliin katoavaa ihmisen unelmaa. Yritystä jollekin suuremmalle. Kuin rukous iankaikkisuutta kohti, joka lupaa muttei vastaa. Eikä välttämättä pidä aina lupauksiaan.

Ihmisen on silti katsottava myös tulevaisuuteen. Siihen kaikkeen, mitä ei vielä ole olemassa. Löydettävä sisältään voima jatkaa, kuin hento kuiskaus elämälle: tässä olen, valmiina seikkailuun. Lähdetkö kanssani matkalle?

8

132

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satamassa-ankkurissa

      Rakkaus ei ole vain jokin tunne. Rakkaus on tahto tehdä hyvää toiselle. Sen rakkauden voimin oma avioliittoni on kestänyt 22 vuotta, vaikka olemme vaimoni kanssa hyvin erilaisia ihmisiä eikä meillä ole paljonkaan yhteistä. Tahto hyvään pitää avioliittomme kuitenkin kasassa ja onhan meillä sen lisäksi tunteita toisiamme kohtaan: koko tunteiden kirjo eikä vain rakkautta - no vihaa ei paljon tunneta, mutta joskus tietysti suutumme toiseen.

    • satamassa-ankkurissa

      "Järjelläkin ajateltuna rakkautta ei voi pakottaa..."

      Asia on tuolla tavalla, kun puhutaan intohimoisesta miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, jota edeltää ihastuminen ja rakastuminen. Sitä ei voida todellakaan pakottaa, mutta sen puuttuessakin ovat monet puolisot voineet elää yhdessä tyydyttävää elämää vuosituhansien aikana järjestetyissä avioliitoissa. He ovat "tahtoneet rakastaa"... ja osoittaneet rakkautta käytännön elämässä tekoina, ei vain tunteina tai sanoina.

      Tahtoa voi pakottaa niin kuin myös tekoja ja tekemättä jättämistä, sillä se on itsensä hillitsemistä, ystävällisyyttä, pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja tosi rakkautta, joka on kristityillä hengen hedelmää ja se kasvaa meissä tahdon alaisessa olotilassa; ei villinä ja vapaana ilman lakia ja järjestystä, vaan rakkauden käskyä noudattamalla ja Jumalan antamassa rauhassa, Hänen vaikutuksestaan, joka meissä voimallisesti vaikuttaa.

    • Ajatteletko siis uudelleen avioitumista, ja huorintekoa?

      Ja tuo on kyllä pelkkää heikkoudessa elävän ihmisen joutavaa polinää koko juttu, kun kauniihin sanoihin laitetaan oma luovuttaja luontonsa, ja romantisidaan vääryyttä. Jos sinä olisit Jumalan ihminen, niin et olisi omien tunteidesi vietävänä, vaan Jumalan käskyt painaisivat enemmän, ja rakkaus Jumalaan.

      • Herran-oma

        Ei sitä Mikko tarvitse toiselle ihan noin rumasti puhua. Sinulta puuttuu hienotunteisuus.


    • Nykyihmisen ajattelu on että tunne oikeuttaa teon, seurauksista välittämättä, samalla logiikalla viha oikeuttaisi väkivallan.

      • niintainäinkin

        Tässähän ei ollut kyse tunteesta, vaan pikemminkin sen puuttumisesta. En näe mieltä jatkaa rakkaudettomassa liitossa pelkästään tavan vuoksi. En rehellistä ja arvostettavaa ilmoittaa toiselle, jos tunteet ovat kadonneet eikä merkkejä niiden saamisesta takaisin ole odotettavissa.


      • niintainäinkin kirjoitti:

        Tässähän ei ollut kyse tunteesta, vaan pikemminkin sen puuttumisesta. En näe mieltä jatkaa rakkaudettomassa liitossa pelkästään tavan vuoksi. En rehellistä ja arvostettavaa ilmoittaa toiselle, jos tunteet ovat kadonneet eikä merkkejä niiden saamisesta takaisin ole odotettavissa.

        Kysyttiinkö sinun vihkitilaisuudessa sitä että onko sinulla rakkauden tunteita tätä toista kohtaan ? Mistä lähtien tunne on sinulle avioliiton perusta? Jos tunnet jotakin vaikkapa naapurin pimatsua kohtaan oikeuttaako se vaihtamaan kun tunnet voimakkaasti?


      • niintainäinkin
        ArtoTTT kirjoitti:

        Kysyttiinkö sinun vihkitilaisuudessa sitä että onko sinulla rakkauden tunteita tätä toista kohtaan ? Mistä lähtien tunne on sinulle avioliiton perusta? Jos tunnet jotakin vaikkapa naapurin pimatsua kohtaan oikeuttaako se vaihtamaan kun tunnet voimakkaasti?

        Nuohan ovat aina tapauskohtaisia asioita. Jos rakastuisin polttavasti naapurin neitoon, tunnetta tulisi tarkkailla huolellisesti. Mikäli tunne ei menisi ohi, täytyisi lähestyä häntä hienotunteisesti ja kohteliaasti. Olisi sulaa hulluutta olla käyttämättä tuollaista tilaisuutta hyväkseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe