Mäkinen ja Askola eivät juo keskiolutta: Kirkko tahtoo keskioluen Alkoon!
Kirkkohallitus on ilmoittanut vaatimuksensa terveyspoliittisista syistä, että keskioluet, siiderit ja lonkerot olisi siirrettävä Alkoon. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja piispatar Irja Askola tykkäävät tunnetusti enemmän vodkasta ja viinistä, joita he ostattavat apulaisillaan kirkollisveroilla.
”Kirkkohallituksen mielestä esitysluonnoksessa mainituista toteuttamisvaihtoehdoista paras ja tehokkain keino saavuttaa asetetut sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet olisi Ruotsin mallin mukaisesti alentaa luvanvaraisessa vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuutta siten, että yli 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät alkoholijuomat myytäisiin vain Alkon myymälöistä. Alkoholijuoman valmistukseen ja myyntiin liittyvän elinkeinon toimintaedellytysten heikentymistä taikka arviota kansalaisten näkemyksestä asiaan ei voida yhteiskuntaeettisesti pitää riittävänä perusteluna vaihtoehdon hylkäämiselle. Yhteiskuntaeettisesti kestämätöntä on, että alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin elinkeinopoliittiset edut nostetaan sosiaali- ja terveyspolitiikan edelle.”
Lisäksi kirkkohallitus ilmoittaa vastustavansa ehtoollisviinien verovapauden poistamista. Kirkkohallitus katsoo, että ehtoollisviinien perinteinen verovapaus tulee edelleen säilyttää. Kirkkohallitus väittää, että ehtoollisviiniä ei käytettäisi nautintoaineena.
”Kirkkohallituksen arvion mukaan ehtoollisviinin kokonaiskulutus evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin 46 000 litraa vuodessa, jolloin lain muuttaminen ehdotetulla tavalla tarkoittaisi kustannusvaikutuksia seurakunnille kokonaiskirkon tasolla noin 160 000 euroa/vuosi.”
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) julkaisi 16.3.2017 alkoholilain uudistuksen lausuntoyhteenvedon, josta käy ilmi kirkkohallituksen terveyspoliittinen vaatimus. Hallituksen esitys etenee keväällä eduskuntaan.
Euroopan komissio ja muut jäsenvaltiot arvioivat lopulta, onko Suomessa ehdotettu alkoholilainsäädäntö yhteensopiva EU-oikeuden kanssa. Suomessakaan ei keskiolutta saa ostaa väärästä paikasta ilman Brysselin yhteensopivuutta.
Ei pelkästään kirkkohallitus ollut antamassa lausuntoa, vaan myös Vapaa-ajattelijain liitto, Jääkiekon SM-liiga ja Mestis ym.
Ahvenanmaan maakunnan hallitus katsoi alkoholijuomien enimmäispitoisuuden nostamisen luvanvaraisessa vähittäismyynnissä lisäävän terveyshaittoja maakunnassa.
Uusi laki tulisi voimaan aikaisintaan 1.1.2018.
Arkkipiispa Kari Mäkisen suomalainen pappisseurue on tunnetusti nautiskellut kirkollisveroilla ostettuja Finlandia-vodkapaukkuja ja piispatar Irja Askola palan painikkeeksi mm. runsaasti viiniä sekä pienen kaveripiirinsä illanvietoissa muutakin väkevämpää. Nämä on maksettu kirkollisveroilla.
Vuosi sitten tuli julkiseksi, että piispojen runsaat viinakset ovat olleet väkevämpiä, kuin pelkkää keskiolutta, jonka riskeihin kirkkohallitus kiinnittää huomiota.
Arkkipiispa Mäkinen ja piispatar Askola ryyppäävät tolkuttomat määrät alkoholia kirkollisverovaroilla

Vastaukset 21
Vanhimmat
>Arkkipiispa Mäkinen ja piispatar Askola ryyppäävät tolkuttomat määrät alkoholia kirkollisverovaroilla
Kerro nyt sitten ihmeessä, paljonko.
Naamasta näkyy. Tosin juoman maksaja ei näy.
Juominen jättää aina jälkensä ja lehdetkin ovat asiasta kirjoitelleet.
Mikä lehti onkaan kirjoittanut "tolkuttomien määrien" juomisesta?
Meillä päin tolkuttomat määrät meinaa lähes päivittäistä kännäämistä. Tiedä sitten miten vaikkapa Haagassa päin suomea puhutaan, aika erikoisesti varmaan. Ylen Ykkösaamussa(kin) Mäkinen kyllä vaikutti täysin selvältä, mikä tietysti voi kieliä ihmisen tottumisesta tolkuttomiin määriin alkoholia – eli takeita ei ole kenestäkään...
Luther joi 3 l olutta päivässä. Se lienee aika tuhtia juomista.
Ja aika normaalia aikanaan. Turun linnassa tiedetään lutkutellun Juhana-herttuan hovissa vielä suurempia annoksia, muistaakseni jopa litrakaupalla enemmän per sankari. Ja se kalja oli lämmintä, koska umpikivirakennusta ei saanut talvisaikaan lämpimäksi millään ja tarjeta piti.
Hitto, minä en tiennyt tuota, mutta hyvä kun kerroit. Olen kamppaillut jo jonkin aikaa lihavuuden kanssa. Herkuista luopuminen on ollut vaikeaa, mutta jos kerran voin vain jättää alkoholonpois ja jätkää suolan, rasvan ja sokerin naamaan lapamista entiseen malliin, eihön tämä laihduttaminen ole ollenkaan vaikeaa!
Kirkko voisi ottaa mallia Valamon luostarista ja alkaa valmistamaan Lutherin mieliolutta.
No, tuo nyt on aika epäluterilaista. Luther itse oli kai oluen ystävä.
Hyvä asia, että kirkko on huomioinut asian vakavuuden. Liian löysä alkoholipolitiikka ei ole ollut suomalaisille koskaan hyväksi.
Eikös Lestadiuskin käynyt aikoinaan viinan kiroja vastaan. Joten ei tämä ole ensimmäinen kerta kun kirkko puuttuu alkoholin liikakäyttöön.
Toisaalta kävi mielessä että, vaikka itsekin kannatan tiukempaa alkoholipolitiikkaa, onko politiikka kuitenkin kirkon ensisijainen tehtävä.
Kirkko kun viimeaikoina vaikuttaa seuraavan enemmän politiikkaa kuin sitä, että kirkkokansa saa hengellistä ravintoa elämäänsä.
Kirkko todellakin on Mäkisen ja Askolan kaudella halunnut unohtaa sielujen pelastamisen ja keskittynyt maalliseen politiikkaan.

Kas kun kirkko ei vaadi viinoja kirkoon ettei tarttis pappien juosta ja kantamassa seurakunnan rahoja viinakauppaan!
Hyvä idea, kiitos!
Jumala ja Jeesus olivat viinin ystäviä; toinen toi kansan juhliin parasta viiniä, ja toinen "taikoi" vedestä parasta viiniä hääjuhliin.
Kaipa se sitten kirkkokansallekin sopisi. Juhlat pystyyn!
Olut Kirkkoon saadaan vaihtelua ja väkkee kinkereille.
Vuosisatoja sitten vedettiinkin kirkkokännejä. No itse en alkoholia tai muitakaan huimausaineita käytä niin en menisi kirkkoon vaikka niitä siellä tarjottaisin vielä tänäkin päivänä. Tai en menisi ainakaan niitä sinne nauttimaan, mutta voisihan sitä sekoilua mennä sivusta seuraamaan. Ajattelepa millaista olisi jossain helluntailaisten kaatuilutilaisuuksissa jos he olisivat nauttineet vaikka MDPV:tä!
viran puolesta pakko niihen sanoa se. ilmeisesti alko on kirkon paras kaveri. alko hyötyy tästä ja sen johto. eli sitä kautta evlut.
Alkoholin saatavuuden lisääminen korreloi positiivisesti kaikkien alkoholihaittojen kanssa, sekä alkoholikuolemien, alkoholisairauksien, väkivallan että terveys- ja sosiaalikustannusten kanssa. Hallitus yrittää ostaa kannatusta alkoholilla - vanha kikka.
Kuinka monta kirkon pappia on Alkon hallituksessa?
Kolme pointtia:
1) Älä koskaan äänestä kepua tai KD:ta.
2) Kristitty ei ole muslimi tai luterilainen ja saa juoda alkoholia.
3) Kaikki akoholisääntely pois paitsi vero. Alkoholi ruokakauppaan, mutta vero saa jäädä, jos siitä ei ole haittaa valtiolle.