Tutkija: Uskon, että suurmoskeija on Muslimiveljeskunnan projekti
Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen.
Menatto-konsultointiyrityksen johtaja ja geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh kertoi viime lauantaina Iltalehden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan uskovansa, että Kalasatamaan kaavailtu suurmoskeija on Muslimiveljeskunnan ajama hanke. Hän kuitenkin myöntää, että selkeitä todisteita on vaikea esittää, koska Muslimiveljeskunta toimii suureksi osaksi julkisuudelta piilossa ja osaa kierrättää varoja eri järjestöjen kautta, hämärtäen yhteydet.
Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen. Heidän ideologiaansa Salehzadeh kuvailee naisten oikeuksien, yksilönvapauksien ja tasa-arvon vastaiseksi. Hänen mukaansa erityisesti Bahrain, Turkki ja Qatar ovat pääosassa Muslimiveljeskunnan agendan ajamisessa ja ideologian levittämisessä. Bahrainin kuningaskunta on tarjoutunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeija-hanketta.
Salehzadehin mukaan valtaosalla Suomen moskeijoista on jo nyt suora yhteys erinäisiin islamistisiin järjestöihin tai valtioihin. Hänen mukaansa näiden moskeijoiden toiminta estää muslimien integraatiota ja antaa vieraille valtioille ja ulkomaisille järjestöille vaikutusvaltaa Suomen sisällä. Hän nostaa esimerkkinä Iranin ja Saudi Arabian, alueelliset kiistakumppanit, jotka eivät salli toistensa rahoittaa tai perustaa moskeijoita omiin maihinsa juuri poliittisen vaikuttamisen estämiseksi.
“Tässä asiassa voisimme kerrankin ottaa mallia muslimimaasta”, Salehzadeh toteaa kirjoituksessaan.
Liberaaleille, jotka puolustavat suurmoskeijan rakentamista, Salehzadeh muistuttaa, että poliittinen islam toimii liberaaleja ja demokraattisia arvoja vastaan. Hänestä valtion tulisi ennaltaehkäisevästi estää haitallisen ideologian leviäminen. Kristinuskoa hän pitää yhteiskuntaan integroituneena ja reformoituna toisin kuin islamia.
“Poliittinen islam ei ole kokenut reformia, vaan etenee tasan samoin säännöin kuin 600-luvulla.”
Salehzadeh näkee yhtäläisyyksiä Venäjän vaikuttamispyrkimyksien ja poliittisen islamin levittämisen väillä. Koska hänen mukaansa lähes kaikilla Suomen moskeijoilla on kytköksiä islamismiin on syytä olla valppaana Muslimiveljeskunnan tapaisten toimijoiden vaikutuspyrkimyksiin ja yrityksiin saada poliittista jalansijaa Suomen muslimien keskuudessa.
Hollannin Turkkilaisen Neuvoston edustajien mukaan Turkki maksoi sunni-imaameille turkkilaistaustaisten ja muslimien mobilisoimiseksi puolueen äänestäjiksi. Aikaisemmin Ruotsissa julkaistun raportin mukaan Muslimiveljeskunta on saavuttanut johtavan aseman Ruotsin islamilaisten kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien parissa.
Suurmoskeija on Muslimiveljeskunnan projekti
8
101
Vastaukset 8
- kavahtakaa
Järkevää tekstiä!
Ilmeisesti siialaiset muslimit eivät sitten saisi käyttää moskeijaa jos se on osa sunnien kampanjaa.
- siitä.se.alkaa
ArtoTTT kirjoitti:
Ilmeisesti siialaiset muslimit eivät sitten saisi käyttää moskeijaa jos se on osa sunnien kampanjaa.
Niin kohta tulee toinen suurmoskeija ja sitten kolmas ja......
siitä.se.alkaa kirjoitti:
Niin kohta tulee toinen suurmoskeija ja sitten kolmas ja......
Onhan niitä kirkkojakin joka mutkassa.
Tuo lähi-idän tuontiuskonto kelpaa sinulle ilmeisesti kuitenkin ihan hyvin?YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Onhan niitä kirkkojakin joka mutkassa.
Tuo lähi-idän tuontiuskonto kelpaa sinulle ilmeisesti kuitenkin ihan hyvin?Ja etkö sinä sokea osaa edes laskea yksinkertaista yhteenlaskua, kun katsot islamistisa alueita ja kristittyjä alueita, ja niiden tilannetta? Etkö ole huomannut että islamistinen maailma sotii ISALMIN vuoksi?
Mutta älä myönnä tätäkään tosiasiaa itsellesi, vaan sano ennemmin jotakin ovelaa mieletön kuten tapanasi on.- anna.jankan.olla
Mikko.A kirjoitti:
Ja etkö sinä sokea osaa edes laskea yksinkertaista yhteenlaskua, kun katsot islamistisa alueita ja kristittyjä alueita, ja niiden tilannetta? Etkö ole huomannut että islamistinen maailma sotii ISALMIN vuoksi?
Mutta älä myönnä tätäkään tosiasiaa itsellesi, vaan sano ennemmin jotakin ovelaa mieletön kuten tapanasi on.Ei se osaa muuta kuin aivotonta ulkoa opeteltua jankktustaan. Anna olla!
Mikko.A kirjoitti:
Ja etkö sinä sokea osaa edes laskea yksinkertaista yhteenlaskua, kun katsot islamistisa alueita ja kristittyjä alueita, ja niiden tilannetta? Etkö ole huomannut että islamistinen maailma sotii ISALMIN vuoksi?
Mutta älä myönnä tätäkään tosiasiaa itsellesi, vaan sano ennemmin jotakin ovelaa mieletön kuten tapanasi on.Kristityt ova sotineet tehneet vuosisatoja Euroopassa.
- jankka.sönkkää
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Kristityt ova sotineet tehneet vuosisatoja Euroopassa.
Mitä mömmöjä kotipalvelu toi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821127Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241085Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109480
- 43467
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40438- 19436
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397