Kekkonen sanoi aikanaan viisaasti, että onko meillä malttia rikastua. Nykyinen lausemuoto kuuluu: onko Nalle Wahlroosilla malttia köyhtyä?
Tuskin niin rikas mies kuin Nalle tarvitsee enää sellaisia rahasummia, jotka hän on kerännyt pahojen päiviensä ja sukulaistensa varalle.
Nallen on aika aloittaa köyhtyminen. Sen voi aloittaa aivan pikkusummista, ja kun Nallesta on kyse, niin miljoonasta eurosta. Sitten köyhtymisen summaa voi kasvattaa pikku hiljaa ensin kymmeneen miljoonaan ja sitten sataan.
Köyhtymisestä tuleekin Nallelle niin vietävän helpottunut olo, että hän päättää lahjoittaa kaikki loputkin rahansa ja omaisuutensa toiselle köyhälle, pääministeri Sipilälle tämän henkilökohtaiseen käyttöön.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomen suurin tukikuppari!..
Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!
Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.
Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.
Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.
Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.
Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.
Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.
- Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml
eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!
Itse ei tietenkään halua maksella veroja!
SINÄ MAKSAT NÄMÄKIN TUET!
Wahlroosin köyhtymisestä voisi sanoa, että ruosalaiset ovat jo aloittaneet "nallen nylkemisen" määräämällä ko. pankkiiri-liikkeelle maksuja.
Niinpä "nallelle" on tullut kiire siirtää pääkonttori pois ruotsista... veroja pakoon!