Suunta on selkeä. Ennen matuinvaasiota ei äärioikeistoa käytännössä edes ollut, nut se on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun. Aivan tavalliset keskiverto kansalaiset ovat saaneet kurkkuamyöten tarpeekseen länsimaihin sopeutumattomista muslimeista.
Saa nähdä vieläkö polttouunitkin vielä uudelleenkäynnistetään.
Saa nähdä vieläkö polttouunitkin vielä uudelleenkäynnistetään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
kyllä, polttouunit tulevat palamaan yötä päivää kun puhdistus on käynnissä ja Iskelmä tulee soimaan niiden tahdissa! Heitetään sekaan suvakit ja homot!
On teillä pojilla fantasiat.Te sopisitte niin hyvin yhteen pussauskoppiin kuumine
tunteinenne kuin naulat päähän. :) Eiks jeh?
Jaaha hinttarisuvakki heräsi pössykoomasta. :D
No kirjoitukset kyllä viistoaa sitä mitä olen hiljaa itsekseni miettinyt.
Rakentaako Merkel uutta puhdistusta eurooppaan ja Suomessa tapahtuu tietenkin samoin.
Syy on niin yksinkertainen, että asioita tapahtuu, vaikka ihmiset ei niitä halua. Ihmiset eivät halua maksaa vääristä päätöksistä tai väärästä politiikasta.
Ongelmat ovat jo ovella ja pahemmaksi taitaa mennä.
Toivoisin, että ei enää tulisi polttouuneja ... mutta tyhmät päättäjät saavat aikaan kaiken tuon.
Voi niitä vihreitä, vasemmistolaisia, sdp:läisiä ja kokoomuslaisia. Voi niitä, jotka pitivät homoutta avioliitoon kuuluvana. Voi niitä hyysäreitä, jotka halusivat meidän rahoja käytettävän raiskareihin, loiseläjiin jne jne.
Toivoisin sydämestäni, että asioihin tulisi täysi käännös. Poliisi alkaisi turvaamaan kansalaisiaan, eikä tulokkaita.
Pidettäisiin oman maan kansalaisista huolta.
Pahoja aikoja peläten ja tietäen niiden olevan lähellä..
Mitä polttouuneja?
https://www.youtube.com/watch?v=ZSS9vQ9eK4w
Voipa olla ,mutta hyvä tietää sinähän olet täydellinen kipinämikko ja märisemättä.
No sepäs oli selkeä viesti pössyttelijäsuvakilta :D
Yksi moderoija poistettu. Rauha hänen sielulleen.
Äärioikeisto tulee olemaan euroopan pelastus.
Sehän se on tarkoitus, luodaan ongelma johonki sitten tarjotaan ratkaisu, mutta siinä ratkaisun mukana tulee byrokratiaa pilvinpimein eikä täällä kukaan tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei, paitsi ne jotka on luonu byrokratia helvetin niin tietävät TASAN TARKKAAN porsaanreijät, voivat ihan vapaasti tehdä mitä vain niin aina on joku pykälä mikä oikeuttaa tekemään mitä lystää. Lakimiesarmeijat pitää siitä huolen. Tapan vielä jonkun kun tämä meno on tämmöistä, minulta viedään ja annetaan ne vieraille kansoille.
Vihernarkomaanit piipittää, mutta äärioikeisto on se joka teidänkin ruohorahanne matuilta pelastaa.
Missä politiikko siellä ongelma, eli nyt suomessa jo 100 miljardin ongelma plus et "väliaikainen auton" käyttövero nousi plus polttoainevero ja kas mitä sillä saa monttua railoa suolaa................
Millä talouspolitiikalla äärioikeisto rahoittaa Suomen talouden.
Parhaat voimat häipyvät ellette ehdi viedä heitä uuneihinne.
Ei rahoita, mutta poistaa mamutuksen aiheuttamat miljardikulut niin kotimaisesti kuin suomen osalta kansainvälisesti.
Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi alkaa suvaitsevaistokin hiljetä. Sokeakin näkee ettei keisarilla ole uusia vaatteita ei edes vanhoja. Pakolaispolitiikka on maailmansotien ja mustansurman kaltainen maailmanloppu.
Matut ulos suomesta !!! olen äärifanaatikko ja ylpeä siitä!
Minusta on tullut äärioikeistomielinen, syynä vain ja ainoastaan turvapaikkaturistien käytös. Olin ennen tätä tulvaa avoimin mielin, mutta nyt on kaikki muuttunut. Tunnen pelkkää vihaa.
Ihme että viha kasvaa. Minusta nuo pop up leiritkin on niin lutusia.
Äärioikeistoa tarvitaan taas kerran puhdistamaan paskat nurkista.
Viiden vuoden sisällä äärioikeisto on eduskunnassa vallassa ja suvakeilla alkaa maanpako, halusivat elikkä eivät.
Voisiko aloittaja hieman tarkentaa, mitä hän oikeastaan tarkoittaa "äärioikeistolla" ja missä tämän "äärioikeiston" kasvu on näkyvissä?
Aloittaja haluaa tarkoituksellisesti leimata kansallismieliset uusnatseiksi.
Äärioikeisto, siis oikealla asialla olevat. Vastakohta äärivasemmistolle joka haluaa vain ja ainoastaan tuhota euroopan.
Suomess on pahoja ongelmia, jotka pilaa kauniin kotimaamme.
Näistä haluaisin eroon
- vasemmistoradikaalit
- viherradikaalit
- suvakit
- oikeistoradikaalit
- elämämkoululaiset
- muslimit
- somalit
- Suomen pettäneet EUnukit
- ryssät
- hurrit
- NATO
- pedofiilit
Jäljelle jäisimme me aidot älykkäät puhtaat valkoiset sekä alkuperäinen etninen aines, eli aidot isänmaslliset suomalaiset. Näin Suomi pääsee uuteen nousuun. Ehkä joskus eksyneet alkaa tajuamaan miten vakavia riskejä, pahoja aikeita, vihaa ja kateutta, vallanhimoa yms. em. listaan sisältyy. Ne todellakin tuhoaa maamme ja hyvinvointimme. Siksi niistä on päästävä eroon.
Jos tunnet/tiedät kuuluvasi listan johonkin ryhmään, pyydän sinua pysähtymään, miettimään kotimaatasi, kansaamme, miettimään tekojasi ja aikeitasi ja näkemään kaiken sen tämän vakavan tuhoamisvimman ulkopuolelta, ilman korruptoituneita mielipiteitä ja näkemyksiä, ilman ahneutta, ilman kateutta.
Isänmaallisuutta ei ole se mitä skinit ja muu leijonakoruporukka siitä kertoo, isänmaallisuutta ei ole se mitä suvakit siitä sylkee ja oksentaa eikä se ole maamme myymistä EU:lle. Osaako jo joku sanoa mitä oikeasti on suomalaisuus ja isänmaallisuus? Ja miten sitä toteutetaan lojaalisesti?
Näinpä. Vain aito suomalainen tajuaa tämän kun taas em. listan edustajissa alkaa muodostua vihan, halveksunnan ja katkeruuden tunteita ja se tukahduttaa järjellisen ajattelun. Tuloksena on juuri se paska Suomi, jota ollaan vimnalla rakennettu.
Suvakeista on ensitöiksi päästävä eroon. Fysiikkaa kentälle, ovat kaikki joko kettutyttöjä tai kettupoikia, luuta päähän vaan että nuppi tutisee.
Islamistit pitävät itse kiitettävästi huolen siitä, että kaikkia muslimeja pidetään kaikkialla terroristeina. Viimeisin konsultointi tukholmassa.
Iskut euroopassa takaavat värillisten lähtölaskennan. Äärioikeisto tulee lanaamaan suvaitsevaiset hallitukset tienpohjaksi.
totta, loppuu se pelleily ennen kuin se alkaa
Niin mikä äärioikeisto se vain kasvaa? - Eiköstä nuo poikakerhot kokeneet musertavan
tappion viime vaaleissa joten suunta on oikia.-Katutamppaajat jäävät unholaan! :)