Onkos muilla lievästi ylipainoisilla/muuten vähän pyöreillä kokemusta siitä, kun perheenjäsenet huomauttelevat kiloista? Itse olen 18-v tyttö ja asun vielä kotona. Joka ainoa päivä saan kuulla äitini huomautteluja läskeistäni (BMI 28). Vähitellen haukkuihin tottuu, mutta kyllä ne muistaa silti
Kun kotona huomautellaan
Nimetön
2420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
joo. veli on pahin.
Olen itsekin ollut aina, lapsesta asti "lievästi ylipainoinen", johtuen varmaankin kodin vanhoista ruokailutottumuksista. Ei -70-luvulla pahemmin kasviksia pöydässä näkynyt, ainakaan meidän työläisperheessä, ja kaikki oli aina syötävä ja mielellään lisääkin otettava. Ja pullaahan meillä äiti leipoi tämän tämän!
Ikinä ei kyllä kotona painostani huomauteltu, päinvastoin. Äiti oli mielissään, kun pahnan pohjimmaiselle ruoka maittoi, toisin kuin muille perheen "nirsoilijoille ja ruipeloille".
Ymmärrän kyllä nyt äitinä, että sitä haluaa lapselleen parasta ja yrittää opettaa terveellisiä ruokailutottumuksia jo pienestä pitäen, eli tarjoilla monipuolista, tavallista kotiruokaa. Kyllähän se äidin mieltä pikemminkin hivelee, kun näkee, että ruoka maistuu! Omat lapseni ovat kuitenkin hyvinkin hoikkia. Mutta, jos joku heistä pullukoituu aikaa myöten, ei mieleenikään tulisi alkaa häntä siitä arvostelemaan! Pikemminkin tarkastaisin ensin omat ostoslistani ja kotona tarjoamaani perusruoan koostumusta, ja sitten ehkä hyvin hienovaraisesti johdattelisin jonkin mukavan liikunnan pariin.
Pienoinen ylipaino ei ainakaan minua haittaa, koska tiedän olevani fyysisesti ihan hyvässä kunnossa ja terve: Ei iske flunssat, pätkin "ruipelomieheni" mm. hiihdossa ja halonhakkuussa mennen tullen, ja kun laittaudun "viihteelle", olen joskus saanut kuulla olevani suoraryhtinen ja edustava nainen! (ja mikäs sen mukavampaa kuulla näin kypsälläkin iällä)
Mielestäni äidilläsi, anteeksi vaan, taitaa olla itsellään jonkin sortin "ravintoneuroosi", jos ilkeästi sinulle asiasta huomauttelee. Kannustusta ja ymmärrystähän rakkaat ihmiset kaipaavat, jos he ovat jonkin suuren muutosprosessin edessä! Eihän asiat nyt ilkeilyllä korjaannu, ja tarviiko ylipäänsä korjaantua, tässä tapauksessa "läskien" häviäminen. Voi kaameeta! Älä välitä! Olet jo sen ikäinen, että itse kyllä ymmärrät, mikä sinulle on parasta. Eiköhän sentään pääasia ole, että olet terve, iloinen ja tyytyväinen itseesi! Minä ainakin toivon ensimmäisenä näitä asioita lapsilleni.
Kyllä ne läskit viimeistään sitten häviävät, kun ihminen tarpeeksi vanhenee! 90-vuotias anoppini on todella pelkkää luuta ja nahkaa maatessaan terveyskeskuksen vuoteessa, eikä varmaan ennen rehevänä naisena sitä olisi uskonut/toivonut!