kyselisin ihan mielipidettä muilta ehkä pitemmässä parisuhteessa olleilta ja muilta ulkopuolisilta.
eli:
seurusteltu ollaan n vuosi ja valitettavasti ollaan tultu siihen pisteeseen ettei töiden takia nähdä kuin pe-su ja ehkä viikolla yksi päivä.Lauantaitkin mies on töissä, minä en.
monesti olen lauantaina suuttunut tai loukkantunut kun tulee tekstiviesti että mies on menossa korispeliin, vaikka alunperin ei pitänytkään kun työt on esteenä, mutta yllätten pari tuntia liikeneekin vapaaksi. Näin on käynyt jo monena lauantaina, ottaen kuitenkin huomioon että joka toinen lauantai hän pelaa joka tapauksessa, koska silloin peli on myöhemmin. En siis halua olla nalkuttava nainen joka odottaa miehen olevan 24h häntä varten, ei toki, mieleeni ei koskaan tulisi urheilua kieltää kokonaan, mutta jotenkin on alkanut rasittaa että koko päivän odottaa iltaa että mies tulee kotiin ja sitten tulee viesti et nyt tullaankin myöhemmin..
no kun päästään siihen vaiheeseen että olen jo useimmiten vastannut jotain pikku-ilkeää takaisin ja hän tulee kotiin, ensimmäisenä menee istumaan kauimmaiseen tuoliin minusta ja alkaa kyräillä ja katsella teeveetä, on minun pakko itku kurkussa anella että hän puhuisi ja että olen pahoillani viestistä minkä laitoin takaisin...hänen mielestään yritän viedä urheilun pois häneltä!Haluan vain kerran kokea että hän ottaisi 2 tuntia vapaaksi minun takia, ei koriksen tmv takia. Tokihan hän otti päivän vapaaksi kun olin joutunut sairaalaan, mutta haluaisin kokea edes yhtenä lauantai-iltana hempeitä hetkiä ilman että itku tulee silmään.
Kerran hän meni pelikavereidensa kanssa ulos syömään ja alkuperäsisesti suunnittelivat että minä menen mukaan, mutta viesti taas kertoi että ei käykään päinsä. yllättäen oli lauantai...no, tarkoituksena oli syödä nopea lounas, n. 2h, mutta ilta venyi pitkäksi ja olin jo koko päivän odotellut taas miestä kotiin, kun hän todellakin 6 tunnin päästä tuli, olin toki kiukkuinen kaikesta...sanoin myös että jos olisin sinä, pyytäisin anteeksi että valehtelit ajasta ja yrittäisin lepytellä, enkä menisi automaattisesti puhumattomana mitään kauas minusta. sanoin myös että tällä kertaa se en ole minä joka pyytää anteeksi ja ruikuttaa (tosiasiassa päädyin lopulta jopa siihen) ja siitäkös riita tuli..
millä saan itseni positiivisemmaksi näistä yksinäisistä päivistä (ne ovat sitä myös työviikkoina)ja miehen hiukan ymmärtämään minua..puhe ei auta, koitettu on ja silloin mies puhkesi itkemään ja sanoi koko ajan yrittävänsä tehdä meille ja tulevalle perheelle parempaa tulevaisuutta!
eli:
seurusteltu ollaan n vuosi ja valitettavasti ollaan tultu siihen pisteeseen ettei töiden takia nähdä kuin pe-su ja ehkä viikolla yksi päivä.Lauantaitkin mies on töissä, minä en.
monesti olen lauantaina suuttunut tai loukkantunut kun tulee tekstiviesti että mies on menossa korispeliin, vaikka alunperin ei pitänytkään kun työt on esteenä, mutta yllätten pari tuntia liikeneekin vapaaksi. Näin on käynyt jo monena lauantaina, ottaen kuitenkin huomioon että joka toinen lauantai hän pelaa joka tapauksessa, koska silloin peli on myöhemmin. En siis halua olla nalkuttava nainen joka odottaa miehen olevan 24h häntä varten, ei toki, mieleeni ei koskaan tulisi urheilua kieltää kokonaan, mutta jotenkin on alkanut rasittaa että koko päivän odottaa iltaa että mies tulee kotiin ja sitten tulee viesti et nyt tullaankin myöhemmin..
no kun päästään siihen vaiheeseen että olen jo useimmiten vastannut jotain pikku-ilkeää takaisin ja hän tulee kotiin, ensimmäisenä menee istumaan kauimmaiseen tuoliin minusta ja alkaa kyräillä ja katsella teeveetä, on minun pakko itku kurkussa anella että hän puhuisi ja että olen pahoillani viestistä minkä laitoin takaisin...hänen mielestään yritän viedä urheilun pois häneltä!Haluan vain kerran kokea että hän ottaisi 2 tuntia vapaaksi minun takia, ei koriksen tmv takia. Tokihan hän otti päivän vapaaksi kun olin joutunut sairaalaan, mutta haluaisin kokea edes yhtenä lauantai-iltana hempeitä hetkiä ilman että itku tulee silmään.
Kerran hän meni pelikavereidensa kanssa ulos syömään ja alkuperäsisesti suunnittelivat että minä menen mukaan, mutta viesti taas kertoi että ei käykään päinsä. yllättäen oli lauantai...no, tarkoituksena oli syödä nopea lounas, n. 2h, mutta ilta venyi pitkäksi ja olin jo koko päivän odotellut taas miestä kotiin, kun hän todellakin 6 tunnin päästä tuli, olin toki kiukkuinen kaikesta...sanoin myös että jos olisin sinä, pyytäisin anteeksi että valehtelit ajasta ja yrittäisin lepytellä, enkä menisi automaattisesti puhumattomana mitään kauas minusta. sanoin myös että tällä kertaa se en ole minä joka pyytää anteeksi ja ruikuttaa (tosiasiassa päädyin lopulta jopa siihen) ja siitäkös riita tuli..
millä saan itseni positiivisemmaksi näistä yksinäisistä päivistä (ne ovat sitä myös työviikkoina)ja miehen hiukan ymmärtämään minua..puhe ei auta, koitettu on ja silloin mies puhkesi itkemään ja sanoi koko ajan yrittävänsä tehdä meille ja tulevalle perheelle parempaa tulevaisuutta!
Vastaukset 7
Vanhimmat
en tiedä teidän taustoistanne tarkemmin, mutta haiskahtaa ettei miehesi ole sitoutunut sinuun. ajatukset pyörivät kavereissa ja erilaisissa harrastuksissa. jos näin on, olet miehellesi krapulapäivien ja muiden yksinäisten hetkien lohduttaja. se henkilö, joka on vierellä niin kauan kuin mies saa akkunsa ladattua. toki on mahdollista, että olen väärässäkin ! kokemuksestani vain kirjoitan, ja siihen prosessiin voin helposti yhdistää mainitsemasi tapahtumat. mutta tsemppiä jatkoon !
ps. eikä se maailma kaadu yhteen mieheen tai naiseen, vaikka hetkenaikaa siltä tuntuisikin=)
Minullakin on vähän samankaltaista kokemusta. Kerronpa tarinani. Mieheni alkoi tehdä päivätyön ohella iltaisin "työtä", joka oli paremminkin vapaaehtoistoimintaa, koska siitä ei maksettu palkkaakaan kuin todella naurettavan pieniä summia ja vasta kun oli todella kauan tehnyt. En todellakaan ymmärtänyt miksi ihmeessä sellaista piti tehdä (homma oli mielestäni niin selkeää kusetustakin, että otti päähän miten oma mies menee moiseen mukaan) puhumatta siitä että yhteinen aikakin jäi todella vähäiseksi.
Olin melkein joka päivä raivoissani siitä kun mies tuli luokseni vain nukkumaan, koska saapui yleensä 22 ja 01 välillä. Itse menen kymmenen aikaan nukkumaan, joten käynneistä ei suhteen kannalta edes ollut mitään hyötyä. Välillä jopa haittaa kun heräsin kesken unien hänen rymistellessä sisään. Monesti hän lupasi että tulee siihen ja siihen aikaan, sitten myöhästyminen saattoi olla luokkaa 1-3 tuntia. Myöhästely muutenkin saa minut ärsyyntymään ja tämä mies taisi sen mainiosti!
Kerran mies teki aikataulun minä päivänä tekee mitenkin paljon illalla ja siis mihin aikaan tulee. Sillä aikataululla olis voinu heittää vesilintua samantien, se ei tainnut koskaan pitää paikkaansa, unohtui nekin lupaukset.
En voi todellakaan käsittää mitä poikaystäväni päässä mahtoi tuolloin liikkua! Hän oli niin omien unelmiensa ja menestymishaaveiden sokeuttama, että suhteella ei tuntunut olevan väliä. Viikonloppuisinkin hän häippäsi hommiinsa moneksi tunniksi.
Lopulta kyllästyin tähän. En enää odotellut miestä luokseni, päätin etten vaan haikaile sellaisen perään, joka ei tunnu kaipaavan seuraani. Aloin käydä punttisalilla usein työpäivän jälkeen ja olla myöhempään pois kotoa, etten taas vaan odottelisi siellä miestä. Komiikka piilee siinä, että mies alkoi kysellä "koska tulet kotiin?" ja kun tällä kertaa se olin minä joka sanoin etten tiedä, niin kehtasipa kerran laittaa viestin "miksi tulet nykyään niin myöhään kotiin?". En muista enää mitä laitoin takaisin, mutta varmasti tuo kokemus oli hyvin ratkaiseva siinä, että tunteeni lopulta latistuivat. Viime syksynä mies sai lähteä kun en tuntenut häntä kohtaan enää mitään ja yksinolo tuntui pitkästä aikaa vain houkuttelevalta.
En ole eron jälkeen juuri jutellut tämän miehen kanssa, mutta mieleni tekisi todella paljon. Haluaisin että hän ymmärtää mikä vaikutus tuolla yli puolen vuoden suhteen laiminlyömisellä oli siihen, etten halunnut häntä enää ja että lopulta erosimme. Jotkut kun eivät vaan taida ymmärtää että toinen ei voi kestää mitä tahansa, eikä toista voi tukea ja ymmärtää loputtomiin, koko ajan itse kärsien.
Sinun tapaukseesi palaten en kuitenkaan oikein osaa antaa neuvoja, jos edelleen kuitenkin koet että haluat olla hänen kanssaan. Näinkin kuitenkin voi käydä pitkällä aikavälillä. En yhtään harmittele että suhteeni kariutui. Se oli uuden alku, koska löysin ihmisen, jonka kanssa tuntuu nyt hyvältä ja toivottavasti jatkossakin.
En yhtään pelkää että tässä suhteessa voisi käydä samalla tavalla. Vaikka emme tässä uudessa suhteessakaan näe joka päivä, tämän miehen tekemiset ovat minun mielestä hyväksyttäviä siinä mielessä, että hän käyttää ajan johonkin "järkevään", kuten käy harjoituksissa ja vetää harrastekerhoja nuoremmille. Lisäksi kun vaihdoin lähes lennossa uuteen, ei yksinolosta ole saanut vielä ns. tarpeekseen (asuin tämän exän kanssa yhdessä).
Se että joku tekee työtä niin paljon, että aikaa ei jää toiselle, on minun mielestäni hieman itsekästä, koska itsellehän siinä rahallista tai mitä tahansa muuta etua hankkii. Urheilulle en olisi mustasukkainen, on vaan kiva että toinen pitää huolta itsestään jollain tavalla ja kyllä toista tykkää katsoakin kun on kroppa kunnossa. Ymmärrän kyllä että loukkaannut jos olet odottanut miestä ja häntä ei kuulukaan, olen myös kokenut sen...
Suosittelen kyllä lämpimästi jonkin harrastuksen hankkimista, ellei sinulla sellaista jo ole, jotta voisit viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella. Kotona kun ajatukset tuppaavat menemään taas siihen, että koskahan se mies oikein tulee... Samalla itseluottamuksesi nousee, jos esim. treenaat ja siitä tulee hyvä olokin. Jos sekin auttaisi olemaan hieman positiivisempi. Se että itse joskus pääsee sanomaan miehelle, että tänään ei käy, teen sitä ja sitä, ei tunnu ollenkaan niin pahalta kuin että toinen peruu yhteiset suunnitelmat. Kannattaa ehkä kokeilla sitäkin, miehesi ei varmaan ole saanut tarpeeksi kieltäytymisiä sinulta, koska haluat niin paljon olla hänen kanssaan. Eihän hän sitten voikaan ymmärtää miten paljon se sinua suututtaa.
Tämä oli kauhean pitkä lätinä, mutta toivottavasti antoi jotain ajattelemisen aihetta.
Viestisi tuntui tosi tutulta, ihan kun minun ja miehen elämästä suhteen alkuvaiheessa. Me nähtiin myöskin harvoin ja viikonloppuina kun nähtiin oli mulle yhteinen aika tosi kallista. Kyllä siinä lievästi v*tutti kun toinen päättikin sit katsoa mäkihypyn maailmancupia tai lätkämatsii kolme tuntia putkeen ja sitten vielä urheiluruudut sun muut päälle.. Kun yritin ottaa kontaktia ja halata tai pussata kesken matsin sain vaan vihaisia katseita ja murjotuksen aikaan. Kuulemma tukahdutin häntä ja yritin riistää urheilun hänen elämästään. Voit arvaa et monesti oli kyllä mulla lähtö lähellä, niin teki pahaa kuulla tuollaista toisen suusta..!!
Toi sun tilanne ei ole ideaali kuten ei munkaan, mä olen jo läksyni oppinut että annan ukon kuulla kunniansa silloin kun on yhdessä sovittu aikaamme viettävämme ja sit osataan puuhailla erikseenkin asioita.. Kuitenkin kun nykyään yhdessä asutaan saadaan olla yhdessä tarpeeksi.
Sulle en osaa muuta neuvoa antaa kun pyytää taukoa suhteessa ja kehottaa ukkoa miettimään mikä suhteessa oikeasti on tärkeää. Jos hän valitsee mieluummin korismatsit ja kaverit kuin sinut, hän ei selvästikään ole sun arvoisesi..
Älä sorru aina pyytelemään anteeksi, koska ei ole sun asiasi rukoilla kun toinen ei millään ymmärrä tekojaan. Usko pois, se pieni tauko varmasti näyttää missä meette ja mitä mies susta ja teistä ajattelee.. Jonain viikonloppuna vaan kylmästi sanot että meet tyttöjen kaa ulos ja katsotaan jos sulta aikaa liikenee hänen näkemiseen, kehoitan kokeilemaan. Usko mua, elämää ei kannata käyttää miehen kanssa joka ei sua lopulta arvosta. Ansaitset parempaa!! :)
millainen suhde teillä on? minustakin tuntuu ettei miehesi ota tunteitasi huomioon. puhu hänelle vaikkapa siitä miltä sinusta tuntuu, ja selitäe että yhteisen ajan vähyys syö sinua.
jos mies ei voi luopua parista tunnista kaveriporukassa sinun tähtesi, on tilanne hankala.
suosittelen että etsit omaa tekemistä vaikkapa lauantai-illoiksi. silloin tilanne saattaa mennä siihne, että miehesi joutuu odottelemaan sinua kotiin. ymmärtää ainkin miltä sinusta tuntuu.
ja hyvin mahdollista, että huomaat pian ettet tarvitsekaan aina poissaolevaa miestä.
itselläni vastaava tilanne, mutta toisinpäin: olen aina töissä joka päivä ympäri viikon ja kun olis aikaa olla miehen kanssa, hän on bissellä kavereidensa kaa.
Kyllähän se oma (entinen) eukkoni jaksoi marmattaa samantapaisista asioista. Minun tapauksessa tosin olin eukon kanssa lähes koko sen ajan kun en ollut töissä ja sitten kun kerran/kaksi viikossa kävi pelaamassa potkupallia tai katsomassa lätkää niin kuului kommenttia "ja taas vaan kavereiden kanssa eikä minun kanssa.."
Helposti meinaa näissä naisiin "sekaantumisissa" unohtaa omat kaverinsa. Seurustelun tuoksinassa unohtaa helposti omat kaverinsa joiden kanssa on puuhaillut kuitenkin koko ikänsä. Siksi on ymmärrettävää että on aikaa myös vaikkapa pelailla koripalloa kaverusten kanssa silloin tällöin. Eli älkää hyvät naiset nyt kokonaan miehiänne omistako! =) Tuo ensimmäinen tapaus oli tietty hiukka erilainen kun ei sorsapari tosiaan toisiaan usein näe
..olla kyseessä vielä sitoutumiseen kelpaamaton yksilö. Antaa miehen mennä ja mene sinä myös!
Mitä siellä kotosalla oottelet ja sitten olet murheen murtama.Harrastukset kummallakin ymmärrän, mutta pitää ne pysyä kohtuudessa ja kuitenkin ennalta sovituissa kuvioissa. Ehkäpä silloin on sinunkin parempi järjestää vaikka oma harrastuksesi siihen iltaan jolloin mies on poissa!Keskustele miehesi kanssa vielä kerran ja katso miten luonaa jos mies vaikka hokaisi mistä on kyse.Jos sama touhu jatkuu..... Mun mielipiteeni on-->enpä kattelis moista äijää!
Joo-o, mieti vielä suhdettanne. kaverini on naimisissa täysin vastaavanlaisen miehen kanssa, vieläpä hoitaa kotiäitinä sivussa kaksi kakaraa..eikä mielestään mitään omituista, pitäähän miestä ymmärtää...mites muuten tiesitkö näistä miehen urheilujutuista ennen kuin aloitte seurustelemaan, ei tämä tilanne varmaan ihan yllätyksenä ole voinut tulla??Vaikuttaa kyllä siltä että ei tilanne miksikään muutu, jatka sinä vaan tyttörukka iltaisin yksin kotosalla odottelua, eihän siinä mene kuin oma elämäsi hukkaan.