Parisuhteeseen oppiminen

voooih

Hieman näitä kirjoituksia lukeneena nousee esiin jatkuva moite kumppanista.

Mistä kumpuaa tuollainen asenne ja olenkin miettinyt sitä. Onko niin, että meillä ei kasvateta alusta alkaen kohtaamaan elämän muutoksia ja kehon muutoksia ihmissuhteissa.

Mitä miettii puoliso, joka alkaa jatkuvasti moittia kumppaniaan rumaksi, lihavaksi, pihtaajaksi, nalkuttajaksi. Ei minun kallooni ainakaan mahdu, että henkilö, joka on itse hyväksynyt tämän ihmisen vierelleen, alkaakin tällaista puhetta pitää.
Mielestäni olisi sanojan mentävä oman päänsä sisälle miettimään, onko todella näin ja onko toimeni ehkä tehneet tällaista jälkeä.
Tässä tuleekin se arvostus ja luottamus, oletko ottanut oman vallan perheessä. Tarkoitan, että vain sinun menosi ja tekemisesi ovat sallittuja ja kiellät perheeltäsi elämän kanssasi. Ovatko harrastuksesi tärkeämmät kuin loman vietto perheesi kanssa tai ilta perheesi kanssa, entäs sitten perheen asiat, ovatko nekään enää yhteisiä, vai jätätkö puolison kaiken ulkopuolelle.

Kyllä siinä puoliso hiljalleen "hiipuu", saattaa nalkuttaa, mutta aiheesta, sitähän et voinen käsittää lainkaan, että uskaltaa arvostella toimiasi.

Jotta näin ei kävisi, olisi syytä opettaa jo lapsesta saakka toisen ihmisen kunnioitusta ja perheen tärkeyttä elämässä. Moni nuori kuvittelee, että elämä aukeaa kun täyttää 18 vuotta ja mennään niin lujaa, että hirvittää. Siinä usein tulee mukaan myös seksikumppanit ja liian varhain, sillä siinä höyryssä mennään saman katon alle ja tehdään se lapsikin ja kas, osataanko kuitenkaan elää perhe-elämää. Nainen usein lukittuu lapsen myötä kotiin, monesti hänkin mieli matalana(onneksi sentään joku jää lapsenkin luokse) eihän hän oikein vielä olisi ollut valmis ja mies jatkaa kaveri elämäänsä, muistamatta vastuuta perheestään, siinä alkaa nuo naisen muutokset, kenenhän on oikein syy, ei todellakaan yksin naisen.

Mies hakee uutta naista tilalle, no saattaa olla hieman rauhoittumaan päin, mutta sama asiahan se edessä on, tuli vain yksi ihminen tuhottua ja lapsi jätettyä "heitteille".

Mitenkäs se tapahtuikaan juuri teille.

5

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öjktadse

      Kiitokset asiaa kirjoitit:)

    • mukautuvainen3

      Kertoo siitä ettei tunneta ihmistä jonka kanssa on yhteen menty ja saatu jälkikasvua. Ne huonot puolet kun tulee yleensä esiin vasta vuosien kuluttua tai pahimmillaan vasta vuosikymmenten jälkeen.

    • joop999

      Nykyään mennään niin suhteesta suhteeseen, sen kummempia vaivautumatta tutustumaan ensin. Kerran nähdään baarissa, käydään panemassa ja sitten muutetaankin jo yhteen ja pamautetaan kihloihin ja lapsikin alulle. Alkuhuuman haihduttua nähdään se "ihana mies/nainen" sittenkin realistisessa valossa ja huomataan, että eihän se sovi oman persoonan kanssa yhteen alkuunkaan. Tällaiselta olisi vältytty, jos olisi tutustuttu etukäteen kavereina ja ihastus tullut siinä kaveruuden myötä.

      Kaiken lisäksi ihmiset ovat tolkuttoman itsekeskeisiä ja kaiken pitäisi olla koko ajan kivaa. Ei siedetä yhtään sitä, jos toisellakin on jotain omia ajatuksia, jotka eivät omfg sovikaan yhteen just minun ajatusten kanssa apua... Jos itse haluaa viilettää kaverisaunailloissa ja puoliso sattuu sanomaan, että olisi joskus kiva viettää sitä yhteistäkin aikaa, niin heti se puoliso leimataan "nalkuttavaksi ääliöksi, joka rajoittaa elämää".

      Kuulostaa joskus siltä, että parisuhteessa se puoliso on vain joku pakollinen paha, koska onhan se oma kodinhoitaja/remppamies nyt oltava statussymbolina omasta ylivertaisuudesta. Mieluiten vieläpä varakas (mies) tai kaunis (nainen), jotta muut ovat kateudesta vihreinä.

    • mhgf

      Ja sitten tämä kaveripiiri oikein yllyttää eroamaan, eivät he arvosta tippaakaan toisen perhettä. Vallalla on suuresti se, että kukaan ei saa rajoittaa yhtään eli kertoohan se omaa kieltään juuri kasvamattomuudesta aikuiseksi. Kun ne pelit olisivat siellä "vintillä" eli eivät toimisi vasta kun on kasvanut niitä oikein käyttämään.
      Pilaahan se ihmisen jos jatkuvasti vaihtuu lakanoitten heiluttelija, ei enää osaa arvostaa yhtään mitään.

    • Enseminävaanmuut

      Siinäpäs tulikin sekä saarnaa meille muille ja ehkä itsen mielen purkamista. Tärkeintä on, että muutoksen kohde on aina mina itse, ei niinkään se puoliso ja varsinkaan toiset ihmiset. Niin kauan kuin me itse kukin ulkoistamme itsemme "muista" emme kehity.

      Hyvä esimerkki tama Apkirjoitus, jossa selvästi arvioidaan ja kritisoidaan sitä, mitä muut tekevät. Tietämättä kuitenkaan, mitä muut tekevät ja eritoten miksi. Yksinkertainen yleistys on aina ollut itsetuntemukseltaan ja itsetunnoltaan heikkojen ihmisten selitysmalli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 191
      2393
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2144
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      186
      2063
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1712
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      6
      1225
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      16
      1198
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1098
    Aihe