Monilulttuurisuus on rikkaus

rikkausonkulttuuria

Rikkautta jolla on arvoa ei voi mitata rahassa. Mä haluun vaan sanoo, et tää kulttuurien rikastuminen on hieno asia. Tää tulee viemään vielä pitkälle. Lisäännytään, sekaannutaan ja sekotutaan. Meille tulee kaikenlaisia upeita lapsosia, tyyli on vapaa.

20

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homopylly

      Miksi Jussi Halla-aho olisi hyvä puheenjohtaja?

      Pieni kertaus alkuun. 2015 kesästä lähtien kansalaisten luottamus Perussuomalaisiin on ollut koetteella. PS oli hallituksessa, kun Euroopan rajat avattiin ulkopuolisille. Tarkoitan tässä kokonaisuudessaan ilmiötä nimeltä hallitsematon maahanmuutto, eli maahanmuuttoa, jota mikään taho ei hallinnut, en yksittäisiä ihmisiä ja perheitä. Päävastuun tapahtumista kantoi EU ja erityisesti Saksan Merkel, joka toivotti (muilta mailta) kysymättä ja pyytämättä uuden väestön tervetulleeksi sanoen: ”Wir schaffen das”. Saksassa tulijat nimettiin median toimesta ”pakolaisiksi”. Nimitys jäi elämään eikä sitä korjattu, vaikka pakolaisen statukseen vihjaava termi oli ”fake news”. Läheskään kaikki tulijat eivät jääneet Saksaan, vaan Suomeenkin tuli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Täällä heille annettiin nimi ”maahanmuuttajat”. Suomeen saa edelleen ”muuttaa” jokainen vaikka Ruotsista tuleva EU:n ulkopuolisen maan kansalainen?

      Saksan toiminnan ymmärtää, koska historiallisista syistä Saksassa ei ole kansaa, vaan valtion alueella asuvat ihmiset ovat vain ”väestöä”. Tapahtumille ei kuitenkaan ole mitään yhteistä tulkintaa, eikä kansalaisten poliittista hyväksyntää Euroopassa. Suomalaistenkin on ollut vaikea ymmärtää, miten kymmenien tuhansien ihmisten on mahdollista ”muuttaa maahan”, ilman että valtiovallalla on asiasta mitään ennakoivaa suunnitelmaa tai päätöstä. Kukaan ei kysy, haluammeko muuttaa paikallisyhteisöjen ja kansan koostumuksen. Sisältyykö tilanteeseen riskejä? Kuka otti riskin ja millä valtuuksilla?

      Samalla kun maahanmuutto Suomeen alkoi, esitti hallitus säästöjä suomalaisten etuihin ja palveluihin, tarvetta pidentää työaikaa jne. Heräsi kysymys, tarvitaanko rahat uuden väestön yöpymiseen, ruokaan ja palveluihin? Onko tämä oikein? Mitä sanoi Timo Soini?

      Jussi Halla-aho on varoittanut pitkään islamilaisen lähtökulttuurin omaavien vaikeuksista sijoittua ja sopeutua eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Kun omaan, sitovaan dogmiin uskovat ihmiset, joilla ei ole koulutusyhteiskunnan vaatimia yksilöitymisen perinteitä ja välineitä, muuttavat joukkomittaisesti korkean sosiaaliturvan oloihin, syntyy ”rinnakkaisyhteiskuntia”. Huonosta kehityksestä on tehty havaintoja esimerkiksi Ruotsissa. Halla-aho, jolla on asiasta koeteltu kansalaiskunto ja sen takaama mediaa pelkäämätön uskottavuus, ei vaikene vaarasta.

      Toiseksi, kansa tietää, että hallitsematon maahanmuutto on EU:n tekojen ja tekemättömyyden seuraus. EU:n demokratiavaje, suomeksi byrokraattinen ylimielisyys, tiivistyy hallitsemattomassa maahanmuutossa. Kuka päättää ja millä valtuuksilla?

      Halla-ahoa on syytetty hallitsemattoman maahanmuuton vastustajana yhden asian mieheksi, joka ei sovi ”yleispuolueen” johtoon. Halla-ahon riippumattomuus ja realismi tekee hänestä kuitenkin uskottavasti kansallismielisen suhteessa Euroopan Unioniin. Halla-aho on Euroopan Unionin liittovaltiokehityksen luotettava vastustaja, joka ”ei lähde tanssiin tähtien kanssa”.

      Kaksi edellä mainittua asiaa johtaa kolmanteen seikkaan, joka tekee Halla-ahosta sopivan johtajan kansallismieliselle yleispuolueelle. Nyt tullaan perussuomalaisuuden juurille, ”unohdettuun kansaan” uusissa oloissa. ”Unohdettu kansa” on entistä enemmän sitä, että kaikille ei ole töitä. Hallitsematon maahanmuutto edustaa globalisaatiota, jossa oman ja vieraan välille ei tehdä eroa. Kun taksia saa ajaa kuka vaan suomea osaamaton, kuka istuu katsomossa? Kenen naapuriksi, kenen lasten koululuokkaan suomea osaamattomat tulevat? ”EU:n kaltaiset instituutiot tulevat ja menevät, mutta suomalaiset toivon mukaan saavat elää Suomessa vielä satojen vuosien kuluttuakin”, totesi Halla-aho Iltalehdelle 12.1.

      Vielä yksi asia karismasta. Jussi Halla-aho ei ole mikään värikäs ”sirkustirehtööri”, vaan enemmän asiajohtaja. Hän totesi Aamulehdelle 14.1.: ”En usko, että perussuomalaiset voi poliittisesti saavuttaa kovin paljon sillä, että lähtisimme hallituksesta ensi kesän jälkeen. Samaan aikaan olen sitä mieltä, että meidän pitää nykyistä voimakkaammin korostaa hallituskumppaneillemme hallitusohjelman henkeä. Kielivapauden lisäämiseen ja maahanmuuttoon liittyvillä kirjauksilla on mielestäni vähän pyyhitty paikkoja, tai hallituskumppanit ovat yrittäneet olla tekemättä niiden suhteen kovinkaan paljon.” (”Kielivapauden lisääminen” tarkoittaa alueellisia kielikokeiluja pakollisen ruotsin vaihtamiseksi johonkin toiseen vieraaseen kieleen.)

      Halla-aho on korostanut myös puolueen toimintakulttuurin ja ohjelmatyön kehittämisen tärkeyttä. Karisma tarkoittaa (tässäkin?) henkilön ja tilanteen vaatimusten harvinaista yhteensopivuutta? Jos tilaa Halla-ahon, saa mitä tilaa.

    • holy_heck

      tekeekö muiden vihaaminen jostakin pätevän yhteisten asioiden hoitamiseen?

      • etasf

        Ei tietenkään, rakas lapsi


      • sikapirjo1

        Muslimit eivät ole ihmisiä


      • VihreätMaapallonVihaajat

        Vihreät perustavat ohjelmansa tunteeseen, siis vaikkapa vihaan tai rakkauden tunteeseen. Esimerkiksi vihreät kannattavat tunteenomaisesti maahanmuuttoa ja ihmismäärän lisäämistä pohjoisilla alueilla, kuten Suomeen. Sen sijaan vihreiden konkaripoliitikot Pentti Linkola ja Eero Paloheimo, jotka uskovat järjen käyttöön vihreitä arvoja ajaessaan ovat sitä mieltä, että liika väestömäärä on perussyy maapallon ympäristöongelmiin sekä liika väestömäärä pohjoisilla alueilla lisäävät ihmisen suhteellista hiilijalanjälkeä ja ympäristökuormitusta kuin jos sama ihminen asuisi lämpimällä ilmastovyöhykkeellä. Senpä vuoksi vihreiden molemmat konkaripoliitikot Linkola ja Paloheimo ovatkin eronneet vihreästä liikkeestä vihreän liikkeen epärehellisyyden vuoksi.


    • vellihousulle

      monilulttuurinen? hohohoho hahahahahaaa siellä taas 7v vellihousu räpeltää

      • dadaaaaaaaaa

        Mutta voihan aikuinenkin sanoa lapsesta vellihousu ja lapsiahan kutsutaan monella eri nimillä. Aikuisiakin kutsutaan vellihousuiksi, jos he antavat siihen aihetta ja ilmeisesti tässä tarkoitetaankin jotain palstan lapsen asteelle jäänyttä miehenkloppia.


      • lspsenasteella
        dadaaaaaaaaa kirjoitti:

        Mutta voihan aikuinenkin sanoa lapsesta vellihousu ja lapsiahan kutsutaan monella eri nimillä. Aikuisiakin kutsutaan vellihousuiksi, jos he antavat siihen aihetta ja ilmeisesti tässä tarkoitetaankin jotain palstan lapsen asteelle jäänyttä miehenkloppia.

        Eihän täällä ole lapsen asteelle jääneitä miehiä vaan kyllä ne on kaikki naisia.


      • teinipennulle
        lspsenasteella kirjoitti:

        Eihän täällä ole lapsen asteelle jääneitä miehiä vaan kyllä ne on kaikki naisia.

        eipäs, joopas, eipäs, joopas.....taidat raukkaparka kuulua juuri niihin lapsen asteelle jääneitä miehiä ellet ole joku teini sitten.


    • mukarikkaus

      Rikkaus joka vie valtioiden rahat, hmm

    • cvbfcvh

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam_ja_naiset

      "Perinteisessä islamilaisessa rikosoikeudessa yhden miehen todistus vastaa kahden naisen vastaavaa, mikä juontaa juurensa hadithista, jossa Muhammed myös puolustaa käytäntöä vedoten naisen miehiin nähden puutteelliseen älykkyyteen.[15]

      Hadithien perusteella on myös oikeutettu esimerkiksi lapsiavioliittoja; Muhammedin itsensä kerrotaan naineen yli 50-vuotiaana vain 6-vuotias Aisha tämän isän suostumuksen kautta.
      Hadithit myös esittävät myös olleen yhdynnässä Aishan kanssa tämän ollessa vasta yhdeksän. Näitä haditheja käytetään tänäkin päivänä oikeuttamaan eräissä vanhoillisissa islamilaisissa maissa vallitsevia käytäntöjä."

    • Mun mielestä mulattilapset on rumia..

      • kauniitaovat

        Mun mielestä taas erittäin kauniita!!


      • kauniitaovat kirjoitti:

        Mun mielestä taas erittäin kauniita!!

        Muodottomat kasvot...

        Pallomainen pää..

        Rasvanen iho ja kikkara hiukset.


      • Eräkettu kirjoitti:

        Muodottomat kasvot...

        Pallomainen pää..

        Rasvanen iho ja kikkara hiukset.

        Eivätkä näytä vanhemmiltaan..

        Mustat silmät.. Niinkuin 90prosentilla maailmanväestöstä.


    • Kirsi_Lässynen
    • Kirsi_Lässynen
    • ChinaDragon

      Maailmassa kaikki lapset rodusta riippumatta ovat ihania ihmisenalkuja.
      Aloituksen tyyli on aika aliarvoista, ikään kuin lapset jotka syntyvät olisivat jotenkin eriarvoisia vanhemmista riippuen.

      Helkkarin rasistinen aloitus, ei muuta voi sanoa!

      • Mie haluan että lapsi näyttää meikäläiseltä..

        Enkä halua että mun lapsella on löysän afrikkalaisen/välimeren asukin geenejä.


    • Monikulttuurisuus on rikkaus persaukisille vuokralähiön YH-mammoille... Ei riitä raha matkustamiseen..

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2234
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      171
      1965
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      45
      1914
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1620
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1479
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      189
      1460
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1221
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      31
      1064
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1053
    10. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      75
      1033
    Aihe