hyviä ihmisiä? Koska kristinuskon nimissä on tehty viimeksi terrori-iskuja?
Eikö olisi rasistista ajatella, ettei lähi-idästä
10
117
Vastaukset
- ei.rasisti
Olisi rasistista. Lähi-idässä kaikki muut ovat hyviä ihmisiä paitsi muslimit.
- TotuusSattuu
"Koska kristinuskon nimissä on tehty viimeksi terrori-iskuja?"
IRA:n terrori-iskut ja muu väkivalta loppui 1990-luvun alussa. Tämä konfliktihan oli aika pitkälle lähtöisin Pohjois-Irlannin protestanttisen ja katolisen väestön välisestä vihanpidosta ja valtataistelusta eli uskonto oli hyvin merkittävä tekijä. Eli hyvin samanlaista uskonnon sisäistä vihaa kuin nyt on islamissa shiiojen ja sunnien välillä.- Sivuhuom
""Koska kristinuskon nimissä on tehty viimeksi terrori-iskuja?"
IRA:n terrori-iskut ja muu väkivalta loppui 1990-luvun alussa. "
Näitä ei tehty kertaakaan kristinuskon nimissä!!
Kristinusko taitaa olla verisin uskonto ihmisen historiassa.
Esim. Suomeen kristinusko tuotiin miekan ja sodan ja valloituksen voimalla. Samoin Amerikkoihin uskonto vietiin sotimalla.
Euroopan historia on täynnä verisiä sotia satojen vuosien ajalta, monet niistä liittyivät kristinuskon eri suuntausten välisiin erimielisyyksiin.
Länsi-Euroopassa on ollut nyt viimeiset vuosikymmenet melko rauhallista, yhtenä syynä on EU:n kautta tehty yhteistyö ja se että kristinuskon asema on pikku hiljaa heikentynyt valtioiden hallinnossa.- Martyrs
"Kristinusko taitaa olla verisin uskonto ihmisen historiassa."
Kiitos tuesta! Kristittyjen veri on tosiaan virrannut kymmenien miljoonien marttyyrien kohdalla. Mutta marttyyrien veri on aina ollut uuden evankeliumin siemen. Tänäänkin kuolee arviolta sata kristittyä pelkästään sentakia, etteivät kuoleman edessäkään suostu kieltämään uskoaan Jeesukseen. - ei.rasisti
Jeesus sitten vähät välittää heistä. Ehkäpä Jeesus on heitetty Helvetin liekkein riemusaatossa Taivaasta? Kun kovin on ollut hiljaista Hänen auttamistyönsä.
Pääsiäisenä Jeesus syödään elävältä Kristittyjen toimesta kuin jossain c-luokan sompilevvassa. Martyrs kirjoitti:
"Kristinusko taitaa olla verisin uskonto ihmisen historiassa."
Kiitos tuesta! Kristittyjen veri on tosiaan virrannut kymmenien miljoonien marttyyrien kohdalla. Mutta marttyyrien veri on aina ollut uuden evankeliumin siemen. Tänäänkin kuolee arviolta sata kristittyä pelkästään sentakia, etteivät kuoleman edessäkään suostu kieltämään uskoaan Jeesukseen.KUn kristityt sotivat keskenään niin kumpi osapuoli on niitä marttyyrejä?
- FUCKIFUUUC
Ukrainassa vuonna 2017.
Mihin on kadonnut arabisosialismi? Onko syyrian presidentti Bašar al-Assad viimeinen arabisosialisti?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabisosialismi
https://salehzadeh.files.wordpress.com/2013/10/salehzadeh_46_kansilla.pdf
"Yleisesti katsotaan, että arabisosialismi ja -nationalismi syntyivät arabikristittyjen keskuudessa. Kristityt ovat olleet erityisen innokkaita ajamaan arabinationalismia ja sosialismia eteenpäin, sillä he ovat katsoneet sen olevan vastavoima heille epäedullisen islamilaisen ideologian leviämiselle. "
"Syyrian kristittyjen ja muslimien väliset suhteet olivat hyvät vuoden 2011 syyrialaisten kansanousuun saakka. Nyt suhteet ovat kiristyneet, sillä sunnit mieltävät kristityt al-Assadin kannattajiksi."Ensin ei-sosialisti Bush syöksi arabisosialistisen Baath-puolueen pois vallasta Irakissa. Sitten Obama tuki arabisosialistisen Syyrian hallinnon vastaisia kapinallisia. Samaan syssyyn menivät Libyan Gaddafi ja Egyptin Mubarak (vrt. arabisosialisti Nasser oli egyptiläinen). Tämän seurauksena Lähi-idän kristityt joutuvat ennennäkemättömään ahdinkoon. Nobody cares about christians.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647