kuinka kovasti, niin en pysty unohtamaan Sinua. Kyllä rakkaus on ihmeellistä!Kuinka Sinun mielesi voi parissa päivässä muuttua...tietenkin tunne on ollut sisälläsi, mutta sanokaa muut mikä on ollut teille se lopullinen niitti?Muutettiin erilleen ja sitouduttiin korjaamaan asiat, niin eräänä päivänä mies vain soitti, että kaikki on loppu.
vaikka
yritän
2598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erilleen muuttaminen on tarkoitettu ajaksi jolloin asiaa saa/voi/pitää rauhassa miettiä, erillään asuen se onnistuu parhaiten. Hän on käyttänyt aikaansa ja tullut päätelmissään siihen tulokseen että hän haluaa jatkossa muuta kuin palata takaisin teidän parisuhteeseen. Ei se mitään viimeistä niittiä tarvitse, niitä on keräilty jo pitkin matkaa, ajatukset siinä selkiytyy ja saa jonkin käsityksen omista tunteistaan ja haluistaan. Kunnioita hänen päätöstään ja ala itse prosessoimaan tulevaa eroa. Ole kiitollinen että toinen sanoo suoraan miten asiat on.
ole lainkaan ikävä exääsi?Oletteko lainkaan yhteydessä ja miten hän on eronne ottanut?Luuletko, että olisi mahdollista, että alkaisit kaipailemaan hänen luoksesi?