Upseeriliitto: Naton kannatus kovassa nousussa
Upseeriliiton tuoreen kyselyn mukaan upseereista 61 prosenttia kannattaa Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Kannatus on noussut vuoden 2013 jäsenkyselyyn verrattuna. Aiemmin evp-upseerit olivat aktiiviupseereita myönteisempiä Nato-jäsenyyden suhteen, mutta nyt nimenomaan aktiiviupseerien Nato-kannatus on noussut, 49 prosentista 64 prosenttiin.
Kyselyn mukaan sotilasarvotarkastelussa everstit ja kenraalit ovat eniten Nato-jäsenyyden puolesta ja kadetit kaikkein vähiten. Kadeteilla on myös suurin osuus ei osaa sanoa -vastauksissa.
Puolustushaaroittain laskettuna meriupseerit ovat edelleen eniten jäsenyyden kannalla. Suurin muutos on tapahtunut kuitenkin maavoimissa, jossa kannatus on noussut 11 prosenttiyksikköä 61 prosenttiin. Rajaupseerien enemmistö on myös Naton kannalla, mutta selkeästi vähemmän kuin Puolustusvoimien upseerit.
Lähde: upseeriliitto.fi
Upseeriliiton tuoreen kyselyn mukaan upseereista 61 prosenttia kannattaa Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Kannatus on noussut vuoden 2013 jäsenkyselyyn verrattuna. Aiemmin evp-upseerit olivat aktiiviupseereita myönteisempiä Nato-jäsenyyden suhteen, mutta nyt nimenomaan aktiiviupseerien Nato-kannatus on noussut, 49 prosentista 64 prosenttiin.
Kyselyn mukaan sotilasarvotarkastelussa everstit ja kenraalit ovat eniten Nato-jäsenyyden puolesta ja kadetit kaikkein vähiten. Kadeteilla on myös suurin osuus ei osaa sanoa -vastauksissa.
Puolustushaaroittain laskettuna meriupseerit ovat edelleen eniten jäsenyyden kannalla. Suurin muutos on tapahtunut kuitenkin maavoimissa, jossa kannatus on noussut 11 prosenttiyksikköä 61 prosenttiin. Rajaupseerien enemmistö on myös Naton kannalla, mutta selkeästi vähemmän kuin Puolustusvoimien upseerit.
Lähde: upseeriliitto.fi
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ammattilaiset tietävät ja tuntevat tosiasiat. Suurimmalle osalle siksi NATO yhteistyö on luonnollinen ja helppo valinta.
Puhumattakaan siitä, että koska ammattisotilaat ovat tunnetusti maan laiskinta porukkaa, niin mikä niille paremmin sopisikaan kuin se, että jenkkilästä tulee miehiä, anteeksi, NEITOsotilaita, tekemään niiden työt.
Lisäksi ammattisotilailla on ammattitautina tyhmyys. Ne luulevat, että maailmassa on joku porukka, joka vapaaehtoisesti tai käskettyinä tulevat kuolemaan toisten puolesta.
Toisin on tosiasioiden tuntemus ryssätrollilla.
Ammattilaiset tietävät, että Usassa on pari kymppiä paremmat päivärahat kuin Venäjällä, ja matkaakin paljon enemmän. Usa-reissut tuntuu oikeilta a-luokan matkoilta, kun ei tarvii pyöriä kotinurkissa hankinta- ja koulutusasioissa. http://m.iltalehti.fi/uutiset/201703242200091233_uu.shtml
matkustele+USA:ssa+kuin+aivan+poikkeustapauksissa.
Hankinnat+hoitaa+Puolustusministeriö+ja+koulutus+tapahtuu+99+%+Suomessa.
Upseeriliitossa on nähty vain märkiä natounia,ei missään nimessä todellisuutta.
-Kyllä kansa tietää! :)
nähdä mitään unia. Kyse on jäsenistön mielipiteistä. Naton kannatuksen nousu on selviö.
Maanpuolustuksesta vastaavat ajattelevat toisin kuin sitä vastustavat.
Niin pelkureitten jäsenistössä.
Silti vähemmistö niissä "pellepukua" pitävissä..
Ammattilaiset tietävät myös sen, että Pietarin nurkille neuvottelureissun heittää päivässä. Usaan pitää varata useampi päivä, ehkä jopa viikko. Kun lähtee reissuun ostajana, niin Usassa voi myyjän masutuksesta naatiskella muutaman päivän enemmän.
osta materiaalia miltään ilmansuunnalta.
Muuta evp-upseeri konsultoi mahdollisia myyjiä Suomen päätöksenteosta..
Kyllä itä vinkujat narisee. Taitaa itä trollien panikoiti vain lisääntyä kun valehtelut ei mene läpi ja Naton ja yhteistyön kannatus muutenkin nousee koko ajan hyvä juttu
itä trollit paniikissa hyvä että kannatus nousee joka puolella samalla itä vinkujien on vaikeampi valehdella asiasta.
Samalla siviilien natokannatus laskee. Ei armeijan käyneillä suomalaisilla kovin mukavia muistoja ole kapiaisista.
on+pysynyt+suunnilleen+ennallaan.+Se+on+25-27+%.
urieopå ja pseudo persoonansa ovat suomen äly mystön aatelia
Upseeriliiton tuoreen kyselyn mukaan upseereista 61 prosenttia kannattaa Suomen liittymistä Naton jäseneksi.
----------------------------------------
siitä on turha itä trollien itkeä luku on selkeä ja kannatus kasvaa koko ajan. Natoon mennään pian ja vihdoin saadaan nämä itä häiriköt kuriin.
Latva-D washoutin katkeruus on käsinkosketeltavaa. ;-)
Loistavaa että kannatus nousee jatkuvasti. itä nuolijoiden on vaikeampi valehdella kannatuksen noususta.
Kapiaiset haluavat vain ulkomaanpäivärahoille ja leikkimään sotaleikkejään suuremmassa mittakaavassa.
Kansa eikä eduskunta tällaista havittele, joten nämä kantapeikkojen kyselyt ovat turhia.
Upseerit eivät määrää Natoon liittymisestä. Päivärahan suuruudella ei ole merkitystä. Ulkomaan palvelukseen on nytkin riittävästi mahdollisuuksia. Kaikki eivät sinne suinkaan halua.
Upseerien mielipiteet on hyvä olla tiedossa. He ovat maanpuolustuksen asiantuntijoita ja vastuuhenkilöitä toisin kuin tiltut.
Usko mitä haluat. Vai että asiantuntijoita :)
Noista valtosa mitään tuntjoita ole ja ne jotka ovat, eivät natottamisesta piittaa.
Sen näkee mielipidemittauksestakin, vouhottajat ovat enemmistö, asiantuntijat jäävät vähemmistöksi.
Vaan kuten sanoit, onneksi upseeristo ei noista päätä, joten Nato -uhkaa ei Suomessa ole, eikä tule. Kansa ja eduskunta ovat asiasta harvinaisen yksimielisiä.
Älä lässytä .......... .
IMHO.
En sitten miltään osin, kirjoitin pelkästään kylmää faktaa ja viiltävää analyysia, toisin kuin sinä, poju.
Jauhot on taas toisella niin pahasti suussa, ettei vastakommentiksi irtoa kuin teikäläiselle tyypillistä, joutavanpäiväistä isottelua.
Kuten jo varmasti tiedätkin, olet internet -warrioreiden kevytsarjalainen :D
ROFL / MOT / ForzaEuropaFTW
Jos olisi perjantai, niin kaivaisit muuten lompakkoasi esille. Kun pojuttelet, maksat sit myös viikkorahan. Sellainen on tapa.
No siehän se sälli oot... Näet kristallipallosta, mitä mulla on suussa. Jospa samalla kerrot, millainen paita mulla on päällä, sekä mitä nautin aamupalaksi?.
On hyvin todennäköistä, että kun minä aikoinani aloitin, niin sinä taputtelit vielä paskaa keittiön tuolien jalkoihin, ellet ollut peräti E-liikkeen hyllyssä, margariinipaketissa. Saat überinternetwarrior puolestani pelata CS:sää niin paljon kuin jaksat ... minä puolestani lipastan kovia ... lopputuloksen osaat varmaan päätellä ihan itse. ;-)
Vai oikein "ForzaEuropa" .. lopun palautan vapaasti muotoon "FckngTWAT".
Älä edes aloita ... päädyt kuitenkin tilaan: FUBAR ;-)
Ei vieläkään muuta asiaa, kuin näppäimistön takaa ryönäsarrrrjojen kylvöä.
Ruutisi on kastunut, eikä se siitä kuivu ennen kuin alat ottamaan asiohin oikeasti kantaa, etkä vain räpätä turpavärkkiäsi.
Enkä ole tätä tyhjänpäiväistä isottelua aloittanut, vaan sen teit SINÄ. Aivan kuten niin useasti aiemminkin. Ei asiaa, pelkkää poskensoittoa.
Pakkoha sitä on olla sitä mieltä. Isäntämaasopimus MÄÄRÄÄ NÄIN.
Isäntämaasopimus säätelee vain Naton kanssa yhteisiä rauhanajankriisinhallintaharjoituksia.
Politiikan kanssa sillä ei ole tekemistä.
kyllä trolleja harmittaa. Onneksi Upseeritkin on Naton kannalla ja mitä enemmän kannat tulee julki sitä vähemmän r....än mieliset pystyy valehtelemaan Natosta ja Länsimaista ylipäätään.
Natoon välittömästi Upseeriliitto näyttää esimerkkiä.
No, ehkä upseeriliiton pitäisi sitten liittyä, jos kerran ovat asiasta noin varmoja. MInulla taas on sellainen käsitys, että Neito ei huoli Suomea jäseneksi tällä hetkellä, vaikka Suomi kuinka sätkyttelisi. Ihan vaan siksi, etteivät halua välien kiristyvän liikaa Venäjän kanssa, sekä siksi, että kaikki nykyiset jäsenmaat eivät halua Suomea jäseneksi, esimerkiksi Kreikka. Joten kaikki, mitä Suomessa puhutaan Suomen Neitojäsenyydestä, on enemmän tai vähemmän teoreettista pötyä.
Hyvä Upseeriliitto
Kun itse kävin armeijan, huomasin, että kapiaiset ovat alkoholistuneita, menneissyyteen jämähtäneitä pellejä.
Noiden mielipidettä Natosta ei toinna kysellä.
Niin, sellaista se siellä Venäjän armeijassa on. Kyllä me ymmärrämme.
Natoon välittömästi kuten muutkin Länsimaat on tehnyt.
itä trollit hädissään kun ei voi enää valehdella asiasta. Onneksi kannatus on kovassa nousussa.
Natoon välittömästi
Sotilasasioiden asiantuntijat haluavat Natoon, sivarijuopot tiltut eivät.
Valinta ei ole siis vaikea.
Suomalaisten NATO -myönteisyys kasvaa tasaista tahtia. Upseeristo on edelläkävijöitä, sillä heillä on enemmän käytännön tietoa tilanteesta. Kansalaismielipide kyllä tulee perässä sitä mukaa, kun ymmärrys alkaa muuttua yleistiedoksi.
Onneksi upseeristo ei määrää meneekö Suomi Natoon.Kyllä sen päättää eduskunta ja kansa.
Eli natoon mennään.
Liikkeellä taas joukkio, joka yrittää pelotella sanomalla ettet voi olla puolustustahtoinen, isänmaallinen kansalainen ellet ole NATOMYÖNTEINEN.
Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.
Vituttaahan se olla toimettomana kun on tuo rauhakin haittaamassa valittua ammattia.
Armeijalla+100%+natokannatus.
Siis millä armeijalla?
Ei ainakaan suomen.
Suomenpa juuri...vähän tiedät asioista.
Ei tiltu mistään ota selvaa.
Natokannatus ei voi enää nousta, se on sata nyt.
Sanoisin että yli sata.
Allekirjoitettu on. Natossa ollaan.
Vain tiltu luulee ettei suomesta tule natomaata.
Kyselyn+mukaan+98%+kannattaa+natoa.
Vakuutan että asia on juuri näin. Miksi ryssätrollit kuvittelette että kaikki suomessa on natoyhteensopivaa? Aivan kuin aikanaan yya-paskan aikana venäjäyhteensopivaa?!
Natoon välittömästi