Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan raj

Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan Venäjä on siirtänyt uutta sotakalustoa hyvin lähelle Ukrainan rajaa.
Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan tankkeja saapui Pokrovskojen rautatieasemalle Rostovin alueella keskiviikkona. Reutersin mukaan kymmeniä moderneja panssarivaunuja lastattiin junasta ja ne ajettiin pellolle noin 10 kilometrin päähän Ukrainan rajasta.

Katso video tankeista yllä olevalta videolta.

Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainassa vuonna 2014 alkaneen sodan jälkeen Venäjä on pitänyt säännöllisesti isoja sotaharjoituksia Rostovin alueella ja lähellä Ukrainan rajaa.

Jo aiemmin Venäjä on ilmoittanut perustavansa uusia joukko-osastoja läntiseen sotilaspiiriin, joka rajautuu myös Ukrainan rajaan. Krimin ja Ukrainan tapahtumien jälkeen Nato on puolestaan vahvistanut läsnäoloaan Baltian maissa ja Puolassa.

Tällä viikolla uutisoitiin, että Venäjä on siirtänyt Krimin niemimaalle pikaisesti kolme laskuvarjojääkäriyksikköä, kaksi rynnäkköprikaatia sekä yhden kokonaisen erikoisdivisioona. Yhteensä sotilaita on siirretty 2 500.

Sotaharjoituksessa laskuvarjojääkärit suorittavat kuvitteellisen terroristiryhmittymän torjuntaoperaation. Uutistoimisto RIA Novosti kertoo laskuvarjojääkärivoimien pääkomentajan kenraalieversti Andrei Serdjukovin kertoneen, että sotaharjoitukset ovat tarpeelliset ”kohonneen terroriuhan” vuoksi.

Ukrainan korkein sotilasjohto on ollut seuraamassa sotaharjoitusten kulkua. Ukrainan puolustusvoimien päämajan tiedottajan Vladislav Seleznjevin mukaan seurannan syynä on se, että harjoitukset järjestetään ”Venäjän tilapäisesti miehittämällä alueella”.

IS-Reuters
16225
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Taas 'silminnäkijä' todistamassa suuria operaatioita, jotenkin tuntuu tutulta?

Äänestä
  • itä vinkujat heti puolustelemassa r..än touhuja.

    Äänestä

Miksi ei Venäjä saisi harjoitella omalla maalla, onhan meilläkin Nato harjoitukset?

Vaikka emme ole edes Natoon liittynyt maa?

1Äänestä
  • Venäjä on kuin natsi-Saksa harjoittelee sotaa ja tappamista toisten valtioiden mailla ja ihmisillä. Vtun Kpäät!

    1Äänestä

Venäjä tulee luetuksi NovoNatseiksi. Paskaksi maa.

Äänestä

Tällä viikolla uutisoitiin, että Venäjä on siirtänyt Krimin niemimaalle pikaisesti kolme laskuvarjojääkäriyksikköä, kaksi rynnäkköprikaatia sekä yhden kokonaisen erikoisdivisioona. Yhteensä sotilaita on siirretty 2 500.

Äänestä

Loistavaa Putin.Pistä se lännen masinoima Ukraina tuhannen kappaleiksi ikään kuin malliksi.

1Äänestä
  • tietenkin itä trolli saa haaveilla moisesta mutta unohtaa samalla että ukrainan puolustus on modernisoitu ja koulutettu toisin kun silloin kun r...än "kapinalliset" sinne hyökkäsi.

    1Äänestä

Onko tuo nyt edes uutinen, valloitussotia käyvästä maasta jossa on kajahtanut johtaja.

1Äänestä

Venäjä tekee tyhmyyksiä, olisiko jo patologista ja sukupolvesta toiseen siirtyvää kyvyttömyyttä oppia ymmärtämään?

1Äänestä

Putinin olisi pitänyt HETI ottaa haltuun koko Ukraina, se olisi onnistunut vallan helposti?
Sillä olisi pantu ääriainekset kuriin ja ruotuun ja koko kansa kiitttäisi, kuten Krimillä.

Pitäisikö minun pyrkiä Vladimirin neuvonantajaklsi?

Äänestä
  • Venäjän nuoriso on saanut Putinista ja muista roistoistaan tarpeeksi. Paras neuvo on tämä: pysy loitolla putinisteista ja muista kriminaaleista. Ja taistele vastaan, kuten roistoja vastaan kuuluukin tehdä.

    Äänestä

  • VALTAKUNNANVALEHTELIJA on (omien kuvitelmiensa mukaan) jo sisäpiirissä ... tenderinä Kremlin priviligentsijan "suklaajunassa". Eikös vaan Niiskuneiti ???????. TIRSK.

    IMHO.

    Äänestä

  • Putin on henkilökohtaisesti kutsunut sinut, saat ottaa suuren johtajan moloa poskeen. Onnea, onnea !

    Äänestä

'neuvonantajaksi'

Äänestä

itä trolit ei pysty mitenkään selittämän r..än panssareiden siirtoa ja uhoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ironmikessi kirjoitti:

Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan Venäjä on siirtänyt uutta sotakalustoa hyvin lähelle Ukrainan rajaa.
Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan tankkeja saapui Pokrovskojen rautatieasemalle Rostovin alueella keskiviikkona. Reutersin mukaan kymmeniä moderneja panssarivaunuja lastattiin junasta ja ne ajettiin pellolle noin 10 kilometrin päähän Ukrainan rajasta.

Katso video tankeista yllä olevalta videolta.

Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainassa vuonna 2014 alkaneen sodan jälkeen Venäjä on pitänyt säännöllisesti isoja sotaharjoituksia Rostovin alueella ja lähellä Ukrainan rajaa.

Jo aiemmin Venäjä on ilmoittanut perustavansa uusia joukko-osastoja läntiseen sotilaspiiriin, joka rajautuu myös Ukrainan rajaan. Krimin ja Ukrainan tapahtumien jälkeen Nato on puolestaan vahvistanut läsnäoloaan Baltian maissa ja Puolassa.

Tällä viikolla uutisoitiin, että Venäjä on siirtänyt Krimin niemimaalle pikaisesti kolme laskuvarjojääkäriyksikköä, kaksi rynnäkköprikaatia sekä yhden kokonaisen erikoisdivisioona. Yhteensä sotilaita on siirretty 2 500.

Sotaharjoituksessa laskuvarjojääkärit suorittavat kuvitteellisen terroristiryhmittymän torjuntaoperaation. Uutistoimisto RIA Novosti kertoo laskuvarjojääkärivoimien pääkomentajan kenraalieversti Andrei Serdjukovin kertoneen, että sotaharjoitukset ovat tarpeelliset ”kohonneen terroriuhan” vuoksi.

Ukrainan korkein sotilasjohto on ollut seuraamassa sotaharjoitusten kulkua. Ukrainan puolustusvoimien päämajan tiedottajan Vladislav Seleznjevin mukaan seurannan syynä on se, että harjoitukset järjestetään ”Venäjän tilapäisesti miehittämällä alueella”.

IS-Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu