Pressiklubi pelkkää turvapaikka suvakismia

Katsoin hetki sitten nauhoitettuna perjantaisen pressiklubin. En pystynyt katsomaan sitä loppuun kritiikittömän turvapaikka suvakismin takia.

Hesarin naismainen toimittaja, ruma nainen ja Enbuske Stillerin johdolla olivat huolissaan meidän kantasuomalaisten suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin, joita myös elintasosurffareiksi kutsutaan.

Onneksi ohjelma loppuu ainakin Stillerin vetämänä. Pidetäänköhän Stilleria muiden juutalaisten keskuudessa luopiona, koska hän niin on muslimi "pakolaisista" niin huolissaan.
55761
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Ihme että tätäkin sontaa rahoitetaan verorahoilla. Epäisänmaallinen ohjelma.

2Äänestä
  • On teillä työttömillä ongelmat.se on vain tv ohjelma.

    Äänestä

Ohjelmassa kyseenalaistettiin sisäministeriön kysely/tutkimus ja sen tulos.

1Äänestä

Ei kukaan enää katsele Ylen paskaohjelmia, joissa ei ole edes oikeita asioita ja aiheita.

2Äänestä
  • Laitoin ylen ohjelmat boikottiin syyskuussa 2015, kun kyllästyin siihen mokuttamiseen ja aivopesuun jota sieltä tulee.

    Äänestä

Ylen uutis- ja ajankohtaistuotanto on verrattavissa amerikkalaiseen MSNBC-kanavaan. Molemmat tarjoavat katsojilleen samanlaista vihervasemmistopopulismia - Yle vain aivopesee ihmisiä veronmaksajien rahoilla. Suomeen pitäisi saada Ylen vastineeksi Fox Newsin kaltainen oikeistopopulistinen kanava. Ehkä joku voisi ostaa vaikka konkurssikypsän Maikkarin ja tehdä siitä Ylelle ideologisen kilpailijan?

Äänestä

Fiksut ihmiset keskustelevat rationaalisesti televisiossa hädänalaisista ihmisistä ja se on natsien mielestä suvakismia? On aihetta olla huolissaan hädänalaisten turvapaikanhakijoiden kohtelusta tämän päivän Suomessa, koska rasisteja ei edelleenkään ole saatu pois saastuttamasta yhteiskuntaa ja on vain ajan kysymys, milloin joku hätää kärsivä pakolainen joutuu rasistisen hyökkäyksen kohteeksi.

1Äänestä
  • Raiskaako rasistit joukolla tumman tytön tms...?

    Äänestä

  • Eivät nämä ole mitään hädänalaisia ihmisiä, vaan laittomia maahantunkeutujia, joita houkutteli Suomeen lähinnä vastikkeeton sosiaalituki. Samaan aikaan kun te suvakit olette odotelleet sitä "rasistien" hyökkäystä, ovat nämä suojattinne jo raiskanneet, ryöstäneet ja pahoinpidelleet lukemattomia suomalaisia. Yhden ovat ehtineet jo murhaamaankin. Milloin tuomitsette heidän rikollisuutensa, vai tuomitsetteko koskaan?

    Äänestä

  • Epämiellyttävä_totuus kirjoitti:

    Eivät nämä ole mitään hädänalaisia ihmisiä, vaan laittomia maahantunkeutujia, joita houkutteli Suomeen lähinnä vastikkeeton sosiaalituki. Samaan aikaan kun te suvakit olette odotelleet sitä "rasistien" hyökkäystä, ovat nämä suojattinne jo raiskanneet, ryöstäneet ja pahoinpidelleet lukemattomia suomalaisia. Yhden ovat ehtineet jo murhaamaankin. Milloin tuomitsette heidän rikollisuutensa, vai tuomitsetteko koskaan?

    NATSI!

    1Äänestä

  • Kun irakilaiset v. 2015 vyöryivät Ruotsin kautta Suomeen niin heistä näki heti, että nuoret solakat miehet ovat joko siviilivaatteissa olevia sotilaita, tai kutsuntoja pakenevia karkureita, jotka eivät ole pakolaisleirejä nähneetkään.
    Nyt, kun samat miehet ovat olleet Suomessa lähes kaksi vuotta, niin heistä on tullut karvaisia ja lihavia miehiä. Täysihoito lihapatojen ääressä ja täydellinen liikkumattomuus on tehnyt tehtävänsä.

    Äänestä

  • Otapas se pää pois matun perseestä ja vastaa rehellisesti montako
    todellista hätää kärsivää tuli Suomeen 2015?Jos on paperit hukassa
    mutta puhelin ja merkkivaatteet säilyivät,jotain on pielessä.
    Todelliset apua tarvitsevat jäivät kyllä kotimaahan.Valtamedia
    on onneksi tehnyt niin järjettömiä juttuja matuista että on muuttunut
    valhemediaksi.Onneksi enää pieni prosentti uskoo tuohon paskaan.

    Äänestä

  • PainuHelvettiin kirjoitti:

    NATSI!

    Jos nyt ihan vakavasti ollaan, niin oikeastihan monien turvapaikanhakijoiden ajatus-
    ja uskomusmaailma (islamilainen radikalismi juutalaisvastaisuus) on paljon lähempänä natsismia kuin tavallisten massamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien suomalaisten mielipiteet.

    Äänestä

  • PainuHelvettiin kirjoitti:

    NATSI!

    Onko sinunkin nissanissasi NATS ajonestolaite?

    Äänestä

  • Epämiellyttävä_totuus kirjoitti:

    Eivät nämä ole mitään hädänalaisia ihmisiä, vaan laittomia maahantunkeutujia, joita houkutteli Suomeen lähinnä vastikkeeton sosiaalituki. Samaan aikaan kun te suvakit olette odotelleet sitä "rasistien" hyökkäystä, ovat nämä suojattinne jo raiskanneet, ryöstäneet ja pahoinpidelleet lukemattomia suomalaisia. Yhden ovat ehtineet jo murhaamaankin. Milloin tuomitsette heidän rikollisuutensa, vai tuomitsetteko koskaan?

    Enempikin kuin yhden, Porissa tappoi afgaani 17 vuotiaan tytön ja poltti lopuksi latoon. Sitten tapettiin vanhempi mies jossain matujen toimesta ja Otanmäessä ryöstömurhattiin nuorempi mies.

    Kaikkia ei muista, mutta voi noita olla useampikin tapaus? Raiskauksia ja pahoinpitelyjä runsaasti kaiken muun rötöstelyn päälle.

    Että vähintäänkin kyseenalaista puhua "hädänalaisista" likikään kaikkien tunkeutujien kohdalla.

    Äänestä

  • nismo_ kirjoitti:

    Onko sinunkin nissanissasi NATS ajonestolaite?

    Yksinkertainen suvakki varmaan luulee sivuikkunassa olevan NATS-tekstin tarkoittavan National Air Traffic Services tai sitä että kuski on natsi. Me fiksummat tiedämme sen lyhenteeksi NISSAN ANTI THEFT SYSTEM järjestelmästä joka autoon on asennettu jo tehtaalla.

    Äänestä

  • Epämiellyttävä_totuus kirjoitti:

    Jos nyt ihan vakavasti ollaan, niin oikeastihan monien turvapaikanhakijoiden ajatus-
    ja uskomusmaailma (islamilainen radikalismi juutalaisvastaisuus) on paljon lähempänä natsismia kuin tavallisten massamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien suomalaisten mielipiteet.

    Saksassa oli uutinen Berliinin terrori-iskun jälkeen, että Ranskan ääri-islamilaiset opiskelijat halusivat muistuttaa Hitler-jugendia tms. Saaton nähdä linkin täällä. Näitä kuitenkin on nyt Ranskassa.

    Äänestä

  • PainuHelvettiin kirjoitti:

    NATSI!

    Haha! Ei teiltä suvakeilta voi odottaa ikinä mitään järkevää argumentointia, aina vain tämä sama natsi-kortti, HAHAH KÄKÄK :'D Toki ymmärrän kun olette väärässä niin ei teiltä mitään järkeviä vastauksia voi odottaakaan!

    Äänestä

  • kepsap kirjoitti:

    Haha! Ei teiltä suvakeilta voi odottaa ikinä mitään järkevää argumentointia, aina vain tämä sama natsi-kortti, HAHAH KÄKÄK :'D Toki ymmärrän kun olette väärässä niin ei teiltä mitään järkeviä vastauksia voi odottaakaan!

    Ikinä he ei perustele mitään. Hokevat helppoheikin lailla vain kahta sanaa, rasismia tai natsia. Ei mitään muuta sanottavaa heillä ole. Eikö he itse näe tilaansa?

    Äänestä

Juutalainen on mitä tahansa jos siitä maksetaan.

Äänestä

Fiksut ihmiset keskustelevat rationaalisesti eli puhuvat paskaa ja saavat palkkaa televisiossa hädänalaisista ihmisistä

ja se on joidenkin pönttöjen mielestä natsismia, johon liittyy kansallissosialistinen valtiojohtoisuus

eikä vapaamielisyys joka haluaa ylen helvettiin nostamasta verorahoja natsistisella valtiojohtoisella propagandalla

matuja joku vielä nimittää turvapaikanhakijoiksi, vaikka ne ovat isoja karvaisia miehiä jotka ovat jättäneet naiset lapset isoavat ja janoavat rikollisten käsiin ja harjoittavat täällä kaikenlaista velttoilua maaten VOKin sohvilla ja selaten pornosivuja

matubisnes luo matuslummeja https://www.youtube.com/watch?v=65FzCYPF_LQ

Äänestä

yle on jo pitkään sahannut omaa oksaansa,yhä suurempi osa kansasta on kyllästynyt ylen paskanjauhantaan ja valehteluun ,ylessä eletään lopun aikoja.

Äänestä
  • Ikävää Ylenannon kohdalla, ettei sen ohjelmatoiminnan yksinapaista provokatiivisuutta ja muslimimandraa kyseenalaista mikään asioihin vaikuttamaan pyrkivä virallinen taho.

    Varsinkin Yle Puhe, radion puolella on täysi Al Jazeera, sieltä löytyy aivopestyjen toimittajien matu myönteistä probagandaa täysin kritiikittömänä ja jopa monikulttuurisen toimittaja/ juontajaremmin paahtamana.

    Kuvaavaa on, että jos ja kun heidän ihannoimansa ja "asiantuntijoina" esiintyneet matut osoittautuvat myöhemmin petollisiksi, Yle ei uutisoi heidän rötöksistään yleensä mitään.

    Tulee mieleen esim. Saido Mohamedin tapaus ja "lelusetä" Adham, molemmat olivat runsaasti Ylen agendalla ennen rötöksien paljastumista.

    Äänestä

Enbuske on kuitenkin vetänyt jo pariin kertaan pataan punavihreitä hörhöjä viime kolumneissaan. Enbuske alkaa herätä todellisuuteen. hyvä!

Äänestä
  • Hyvät ihmiset, kyllä ne ovat hereillä, se on kulttuurimarksismia. Me olemme jo vuosikausia panneet aikaa liikaa päivittelyyn. Ei näin voi jatkaa. Joko yhteiskunnan päättäjät alkavat kuunnella äänestäjiä tai ovat tekemättä näin radikaaleja päätöksiä, joita EU:n kautta aiheutetaan Suomelle.

    Älkää jaksako enää odottaa muutosta, nyt on pakko vaatia. Sinänsä on hyvä, että täälä on jatkuva keskutelu päivittäin, mutta kuka sitä kuuntelee ja kauanko jaksetaan. Sitkeä Brysselin komu ehtii tehdä "mitä tahansa", kun on vielä melko nuori.

    Äänestä

Uuden Suomen omistaja on ollut monelle entiselle hipille suuri idoli, miljönääri ja fiksulla tavalla, hissitehtailulla. Mutta nyt selvisikin jotain asioita, joita vuosikausiin ei ole tajuttu yhdistää.

Idolimme miljönäärin sädekehä himmeni, kun alettiin miettiä, siskikö Häkä rätkätti syksyn 2015 invaasion aikana, etteivät pakolaiset lähde minnekään.

Kokosin tietoja ja niitä tuntui aina vaan löytyvän enemmän. Siihen samaan ei jaksanut alkaa miettiä, miten tähän suhtautuisi. Meidän tulee muodostaa kanta tähän.

Sen verran nyt olen alitajuisesti hoksannut, että Koneen osuus olisi saatava EK:n ja SAK:n pakotuksesta esille. Eritellä mistä on kysymys, onko valtio siinä mukana ja miten. Sen jälkeen pilkotaan tämä koneen omistaman lehdistön ja heidän omistajien oikeudet mm. rakenteelliseen korruptioon.

Se tarkoittaa, että korruptio ei käy esille asianmukaisista tilastoista. Siinä painostetaan jotain osapuolta toimimaan johonkin suuntaa, vaikka "kiristämällä" lievästi.

Lainaus muualta:

Mitä tarkoitetaan rakenteellisella korruptiolla ja miten se vaikuttaa Suomessa
https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/121/osallistuminen/253/keskustelu/

"Miksi rakenteellinen korruptio ei näy EU kansallisessa korruptiotutkimuksessa?

Kenties siksi, että se ei ole niin yleistä Suomessa, kuin muualla Euroopassa. Otantaan ei ole sattunut niitä henkilöitä jotka ovat joutuneet tämän käytöksen ja toiminnan uhreiksi. Joskus ei ole kysymys edes lahjuksesta vaan riittää, että virkamiehen päätös saadaan ”sopivaksi” painostajan tarkoitusperiin. Tällaisissa ohjatuissa päätöksissä on häviäjä aina yksilö, pienyritys tai veronmaksajat. Pääasiassa ne joilla ei ole varaa puolustautua ja on pakko myöntyä painostuksen vääristämään päätökseen."


Tarvitaan toimittajien selvityksiä ja apua homman, muuten olemme tuhon omia.

Äänestä
  • Täällä oli ketju "Mihin EU on menossa", siinä oli samanniminen linkki Olli Pusan kirjoitukseen. Sitä ei löydy enää. Pusa kirjoitti, että Koneen hissejä viedään joihinkin arabimaihin, joissa oli tekeillä metroratoja. Niille rakenneltiin hisseja ja portaita.

    Veroa ei ehkä ulkomaan työstä makseta Suomeen, mutta joku voisi sen kertoa, jos tietää. Näin Pusa sanoi, ettei tule veroa.

    Olen lukenut itse brittilehdistä, että Intia vaatii lisää maahanmuuttoa Britannialta, jos se haluaa syntyvän kauppoja. Toisin sanoen, nämä maahanmuutto-oleskelijat ja opiskelijat ovat kaupan ehto välikäden kautta. Hissit ja portaat saa myytyä, kun "valehtelee", että Suomi ottaa pakolaisia tms. Tuollaisen kytköksen selvittäminen ja julkistaminen on välttämätöntä, koska tämä tuhoaa kulttuurimme ja EU tuo hallitsematonta matutusta.

    Nyt veli sipilä uhoaa yhtenäisyyttä, onko jo tehnyt liittovaltiosopimuksen. Kertokaa onko meillä tavallisilla ihmisillä mitään mahdollisuutta jarruttaa näitä rahan perässä laahaajia.

    Äänestä

Joo, kyllä Ylellä on ihmeellinen logiikka. Ensin uutisoivat, että kansalaiset eivät voi kertoa mielipidettään maahanmuuttoa koskevissa asioissa tulematta leimatuksi rasistiksi, tai suvakiksi. Verorahoilla ylläpidettävän Ylen pitää olla puolueeton. Kansa on muutenkin jakautunut kahteen leiriin, maahanmuuttomyönteisiin ja - kielteisiin. Yle vaan lisää löylyä muutenkin arkaan aiheeseen Pressiklubin kaltaisilla vainyksimielipideonsallittu-keskusteluohjelmilla kasvattaen eripuraa jatkuvasti kansalaisten välillä jo muutenkin tulehtuneessa tilanteessa.

Äänestä

Ne jotka haukkuvat toisia natseiksi ja rasisteiksi, yleensä tekevät sitä samaa kuin natsit tekee eli vihaavat juutalaisia. Vasurianarkistit, vasurit, valitettavasti jotkut oikeistolaiset, suvakit. Nämä ryhmät samaistuvat antisemitismillään natseihin. He ovat rasistisia kansanryhmää kohtaan eli juutalaisia kohtaan (juutalaiset ovat kansanryhmä jos mikä, mutta muslimit eivät ole). He koskevat Jumalan omaisuuskansaan eikä Jumalan katso sitä hyvällä.

Äänestä
  • Vaikka muuten kannatan Suomi Ensin porukan vaaliteemoja, niin yhtä en siinä porukassa hyväksy. Siinä väessä on antisemitismiä joka on pitkä miinus, kuten on mv-lehdenkin kohdalla. Ainoastaan sen takia olen puhunut kyseisen ryhmän puolesta kun tilanne maassa on katastrofaalinen, eikä mitkään muut ryhmä edes lupaa tehdä asioita kuntoon, eli laittaa rajat kiinni, laittaa islamisaatiolle stoppi ja pitää suomalaisista tälläkin tavoin huolta.

    Tuosta antisemitismistä sen verran, että kaikki nämä antisemiittiset ryhmät samaistuvat myös muslimeihin kun vihaavat juutalaista kansaa. Siinä myös Suomi Ensin väen ne henkilöt jotka vihaavat juutalaisia, samaistuvat muslimeihin tässä. Tämä on pitkä miinus sille ryhmälle, sanottakoon tämä vielä kerran. Ei ole juutalaisella kansalla ystäviä maailmassa, ja tämä ennustus on Raamatussa. Se pitää paremmin kuin hyvin paikkansa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Vaikka muuten kannatan Suomi Ensin porukan vaaliteemoja, niin yhtä en siinä porukassa hyväksy. Siinä väessä on antisemitismiä joka on pitkä miinus, kuten on mv-lehdenkin kohdalla. Ainoastaan sen takia olen puhunut kyseisen ryhmän puolesta kun tilanne maassa on katastrofaalinen, eikä mitkään muut ryhmä edes lupaa tehdä asioita kuntoon, eli laittaa rajat kiinni, laittaa islamisaatiolle stoppi ja pitää suomalaisista tälläkin tavoin huolta.

    Tuosta antisemitismistä sen verran, että kaikki nämä antisemiittiset ryhmät samaistuvat myös muslimeihin kun vihaavat juutalaista kansaa. Siinä myös Suomi Ensin väen ne henkilöt jotka vihaavat juutalaisia, samaistuvat muslimeihin tässä. Tämä on pitkä miinus sille ryhmälle, sanottakoon tämä vielä kerran. Ei ole juutalaisella kansalla ystäviä maailmassa, ja tämä ennustus on Raamatussa. Se pitää paremmin kuin hyvin paikkansa.

    Juutalaisvihanne yhdistää kaikkia teitä muslimeihin ja natseihin. Kiteytettynä näin.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Juutalaisvihanne yhdistää kaikkia teitä muslimeihin ja natseihin. Kiteytettynä näin.

    Vielä tarkennus. Siis se yhdistää teitä kaikkia antisemismin kannattajia eli juutalaisvastaisia. En tarkoita tietenkään kaikkia tämänkään ketjun kirjoittajia vaan niitä jotka vihaavat tätä kansanryhmää.

    Äänestä

Siis sipilä kutsui omaan kämppäänsä näitä loisijoita paljonko tuli maksamaan? Plus siplilä ja kepun vaaliteema pannaan suomi kuntoon? No kunhan nämä kepu pettää aina saisi edes valtatiet kuntoon ennen 2019 vaaleja.

Äänestä
  • Sehän sopisi siis selvästi mainostukseksi, jos Koneen hissien ja rullaportaiden myynnistä EK:n pomo hiostaa jotain. Näkyvyys arabimaihin saakka, että täältä löytyy taloista lähtien heille. Koneen N.H. kirjoitti erään kerran blogissaan, että Suomessa määräävät työehdot ja palkan käytännössä kanksi tahoa EK ja SAK, pitkä perinne, on voinut tappeluitakin olla joskus. Siitäpä tuli mieleen, että: "Ahaa, EK???" Häkän järkyttävän vahva sekaantuminen valtion matutukseen syksyllä 2015.

    Kannattaa nyt antaa tietoa, jos löytyy ihmsille niin paljon kuin voi.

    Äänestä

  • Muistuu muuten mieleen, miten MV-lehti teki Sipilän talokutsusta ensimmäisenä hirteishuumoria, jota oli kuvin tehostettu. MV-lehti osui silloin heti ehkä ei tiennyt Sanoma OY:n toimittajien propagandan ja Koneen yhteis"ymmärryksestä"? He olivat ajasta edellä, tajusivat ensimmäiseksi mennä sylttytehtaan jälkiä seuraamaan suoraan arabimaihin.

    Ja niinpä muutamaa kuukautta myöhemmin alettiinkin järsiä lehden olemassa oloa. Jostain sopivasti nousi kiihkeä nuori nainen vastustamaan asiaa ja mies joutui lehdestä putkaan ja kaikkea mahdollista.

    Hommat näyttävät jokseenkin ilmeisiltä näin jälkeenpäin. Pelkää Arabian miellyttämistähän koko touhu on ollut, selitykset länsimaisen ihmisen käsityskyvyn laajemisessa mukamas erittäin suopeaksi, että aivan asuntonsa ja asuinalueensakin luovuttaisi vapaaehtoisesti, vaikka tilaa olisi ihmisillä kotopuolessa, Arabiassakin. Mentiin halpaan ja kaikki on kätevää tekopeliä.

    Äänestä



Enbuske väitti ainakin kaksi kertaa väärin, että pitää auttaa ja saa etsiä parempaa elintasoa. Olen samaa mieltä molemmista, mutta ei pidä auttaa sellaisia jotka itse pystyvät auttamaan itseään. Elintasoa saa tulla etsimään, mutta se pitää toteuttaa omin varoin, ja Suomen lakeja noudattaen. Kultaa saa kaivaa, mutta ei toisten kustannuksella.

Äänestä
  • tässä liikkuu jo niin iso raha, ettei tätä turvapaikkajärjestelmää joka on täysin huijareiden pyörittämä kyetä enää purkamaan. Mukana on säätiöitä, järjestöjä, demaripolitiikkoja, lapsikauppiaita, huumekauppiaita ja raskas rikollisuus. Kaikki he hyötyvät ja maksajina suomalainen veronmaksaja jota haukutaan rasistiksi.

    Äänestä

  • moneytalkki kirjoitti:

    tässä liikkuu jo niin iso raha, ettei tätä turvapaikkajärjestelmää joka on täysin huijareiden pyörittämä kyetä enää purkamaan. Mukana on säätiöitä, järjestöjä, demaripolitiikkoja, lapsikauppiaita, huumekauppiaita ja raskas rikollisuus. Kaikki he hyötyvät ja maksajina suomalainen veronmaksaja jota haukutaan rasistiksi.

    Totta, mutta silti sitä eikä laittomia maahantunkeutujia pidä lähteä hyväksymään vaan taistella niitä kumpaakin vastaan koko sielunsa kyllyydestä.

    Äänestä

..Se YLE-pakkko TV:ssä turvallista journalismia. Sipilästä ja hänen lastensa ja sukulaisten saamista eduista ei saa puhua. Eikä myöskään Sipilän hallituuksen roskasta..

Äänestä

Yle on täysin verrattavissa pohjoiskorean televisiokanavaan, pelkkiä sensuroituja uutisia.

Äänestä

Jos Epuska ja kaltaisensa joutuisivat Kelan jonoihin ja varaan, muuttuisi tuo ovet auki kaikille periaate taatusti tiukemmaksi.
Tuon toitottaminen, että kaikilla on oikeus etsiä onnea vauraassa maassa sosiaaliturvan varassa ilman suojelun tarvetta hätäapurahoilla, on hyväosaiksiksi itsensä kokevien tapa korostaa omaa varallisuuttaan, kun se ei ole itseltä pois.

Äänestä
  • Ehkäpä nämä parempiosaisiksi itsensä mieltävät sitten maksavat elintasopakolaisten elättämisen omista varoistaan perittävällä ylimääräisellä verolla.
    Me tavikset hyväksymme kyllä esim Aleppon ja Mosulin kaltaisista oloista tulevien lapsiperheiden ja vanhusten turvapaikan Suomessa.

    Äänestä

" Pidetäänköhän Stilleria muiden juutalaisten keskuudessa luopiona, koska hän niin on muslimi "pakolaisista" niin huolissaan."
Juuri siionistit ovat ajaneet nämä ihmiset Eurooppaan. Tämä Stiller siis palvelee näitä ja hän itse on luonnehtinut itseään "sosialisti-siionistiksi" Stiller on myös Suomen juutalaisten kovassa ytimessä sukunsa ja vaimonsa suvun kautta.

Äänestä

Pääministeri Sipilä on suomen itsenäisyysajan kallein ministeri. Hänen aivopierunsa "tervetuloa kotiini pakolaiset" aiheutti tänne ryntäyksen. Kukapa osaisi laskea tuon aivopierun todelliset kulut. Nyt pitää sitten säästää joka asiassa ja erityisesti vanhuksiltamme. Voisiko joku oikeusoppinut kertoa, voisiko Sipilän haastaa valtakunnan oikeuteen tämän möläytyksen takia. Kaiken lisäksi nyt nämä surffarit kertovat tulleensa petetyiksi, kun heitä ei riemuiten otettukaan vastaan ja vain osa saa turvapaikankin.

Äänestä

Stiller ei sovi televisioon, ei radioon.

Äänestä

Suomen suurimman puolueen jäsenet ovat keski-iältään puolueen kannattajia vanhempia. SDP:n keski-iältään YLI 61-VUOTIAAT JÄSENET ovat kaikkein vanhimpia ja vihreiden keski-iältään noin 43-vuotiaat jäsenet nuorimpia.

---- eläkeläisten puolue?

1Äänestä

Olisipa Anu Saagim joskus pressiklubissa

Äänestä

Miksi stiller ei tee puolueetonta ohjelmaa Israelin ja palestiinalaisten konflitista. Ja tietenkin Tervo ja koulukiusattu ebuske kommentoimaan. Myös tuhotuista arabimaista ja hirtetyistä/tapetuista johatajista saisi monta aihetta.

Äänestä
  • Miksi Suomen teeveessä pitäisi käsitellä arabiterrorismia. Odotellaan ensin, kun se roskaväki alkaa räjäytellä pommeja stadissa.

    Äänestä

Nuo saastat ovat isänmaan pettureita.

Äänestä
  • sinä itse ole isänmaan petturi tuollaisilla kirjoituksillasi.

    Äänestä

Tukholman isku saa suvakit näyttämään maanpettureilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


turhake_ohjelma kirjoitti:

Katsoin hetki sitten nauhoitettuna perjantaisen pressiklubin. En pystynyt katsomaan sitä loppuun kritiikittömän turvapaikka suvakismin takia.

Hesarin naismainen toimittaja, ruma nainen ja Enbuske Stillerin johdolla olivat huolissaan meidän kantasuomalaisten suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin, joita myös elintasosurffareiksi kutsutaan.

Onneksi ohjelma loppuu ainakin Stillerin vetämänä. Pidetäänköhän Stilleria muiden juutalaisten keskuudessa luopiona, koska hän niin on muslimi "pakolaisista" niin huolissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu